PALVELUOPERAATIO SAAPAS

on evankelis-luterilaisten seurakuntien koordinoimaa nuorten parissa tehtävää auttamis- ja sielunhoitotyötä.

Vapaaehtoiset, tehtäviinsä koulutetut täysi-ikäiset henkilöt päivystävät kaduilla seurakunnan työntekijän kanssa viikonloppuiltaisin ja ja nuorisotapahtumissa keskustellen nuorten kanssa, antaen ensiapua ja tarvittaessa kuljettaen kotiin tai muualle avun piiriin. Työ perustuu vapaaehtoisuuteen, luottamukseen, avoimuuteen ja jokamiehen oikeuksiin ja velvollisuuksiin

HISTORIA

Saapastoiminta sai alkunsa 11.–13.8.1972 Keimolan moottoriradalla järjestetystä suuresta rock-konsertista, Keimola-rockista. Tällöin joukko Helsingin ja Vantaan seurakuntien nuorisotyössä toimivia työntekijöitä ennakoi ulkomailta kuultujen viestien perusteella, että Keimolassa järjestettävä rock-tapahtuma tulee aiheuttamaan todellisen riskitilanteen kolmipäiväiseen tapahtumaan osallistuville nuorisojoukoille. Pelättiin runsasta alkoholinkäyttöä ja varsinkin huumeiden levityksen keskittymistä huvialueelle. Tapahtumien ennakointi osoittautui oikeaksi. Ilman seurakuntien työntekijöiden toteuttamaa operaatiota tilanteesta olisi muodostunut ikävä. Syynä olivat sekä päihteiden käyttö että rock-alueella nopeasti muuttuneet sääolosuhteet.

Nopeasti festivaalitoiminta laajeni suuriin kaupunkeihin, Jyväskylään, Ouluun, Tampereelle ja Turkuun. Aluksi toimittiin vain festivaaleilla, mutta jo 1970-luvun puolivälissä alkoi paikkakuntakohtainen etsivän työn säännöllinen ja ympärivuotinen toiminta. Vuonna 1975 toiminnasta ryhdyttiin käyttämään nimeä Palveluoperaatio Saapas.

ITÄ-HELSINGISSÄ

saapastoiminta alkoi maaliskuussa 1986. Siitä alkaen ovat vapaaehtoiset työntekijän johdolla päivystäneet viikonloppuiltaisin Itä-Helsingin kaduilla. Toiminnan 30-vuotisjuhlia vietetään Mikaelinkirkolla 13.3. 2016.

Saapaslaiset päivystävät

Itä-Helsingissä lähinna perjantai-iltaisin, toisinaan myös lauantaisin. Päivystykset alkavat 19.30 jatkuen noin 01-02:een saakka. Saapaspäivystäjät tavoittaa numerosta 050-378 0317.

SAAPASRYHMIÄ

on Suomessa parikymmentä. Vapaaehtoistyöntekijöitä on yhteensä viitisensataa. Helsingissä toimii kaksi ryhmää: Snellu ja Itä-Helsinki.

ITÄ-HELSINGIN SAAPPAAN TUKI RY

Vuonna 1997 perustettiin Mellunkylän Saappaan Tuki ry. Sen tarkoitus on tukea taloudellisesti ja aatteellisesti Itä-Helsingin saapastoimintaa. Se ei osallistu Saappaan perustoiminnan rahoittamiseen, vaan tukee saapasvapaaehtoisten koulutus- ja virkistystoimintaa sekä kalustohankintoja. Keväällä 2009 yhdistys muutti nimensä Itä-Helsingin Saappaan tuki Ry:ksi.

Yhdistys koostuu sekä aktiivisista saapaspäivystäjistä, että niistä, jotka haluavat tukea saapastoimintaa.

SAAPASKOULUTUS

Ilmoittautuminen kurssille seuraavan linkin kautta:

Mukaan saapastoimintaan pääsee koulutuksen kautta. Syyskuussa 21.9. alkaa seuraava SAAPASKURSSI Itä-Helsingissä. Jos olet kiinnostunut mielekkäästä vapaaehtoistoiminnasta nuorten parissa mukavassa seurassa ja olet täysi-ikäinen (tai ainakin täytät vuoden loppuun mennessä), olet tervetullut mukaan! Kurssimaksu on 30€. Siihen sisältyy koulutus, leirimaksut, kahvitarjoilu, vakuutukset yms.

Lisätietoa saapastoiminnasta löydät facebookista sivulta Itä-Helsingin Saapas ja kirjasta Minä, Saapas.

Ilmoittautuminen kurssille tästä


Juha Kasari
Johtava nuorisotyönohjaaja
Mikaelin seurakunta
09 2340 4850
juha.kasari@evl.fi