Vastauksia. Hartaushetki messuavustajana.

Viikolla 47 Elina Orpanan hartaushetki messuavustajana. "Olenkohan tullut kotiini?"

Mystistä.

Joka kerta kerta lukiessani päivän tekstejä olen saanut vastauksia kysymyksiini ja ehtoollista jakessani olen kokenut sen yhteyden mitä kaipaan hengelliseltä kodiltani.

Olenkohan tullut kotiini?

Maunulan kirkon alttari.

Rukous

Isä meidän, joka olet taivaissa.
Pyhitetty olkoon sinun nimesi.

Tulkoon sinun valtakuntasi.

Tapahtukoon sinun tahtosi,

myös maan päällä niin kuin taivaassa.

Anna meille tänä päivänä meidän jokapäiväinen leipämme.

Ja anna meille meidän syntimme anteeksi,

niin kuin mekin anteeksi annamme niille,

jotka ovat meitä vastaan rikkoneet.

Äläkä saata meitä kiusaukseen,

vaan päästä meidät pahasta.

Sillä sinun on valtakunta ja voima ja kunnia iankaikkisesti.
Aamen.


Elina Orpana
tiedottaja, graafikko, valokuvaaja
-

-

ps. Tervetuloa messuavustajakoulutukseen to 4.12. klo 18-20 Oulunkylän kirkkoon! Lisätietoa täällä.

-

KIUSAAMINEN ON RIKOS

Viikolla 46 Mirja Kietäväinen muistuttaa, että kiusaaminen on rikos.

Poliisi on jakanut julisteita yläasteille: koulukiusaaminen on rikos

Valtakunnallinen Koulurauha lukuvuodelle 2014-2015 julistettiin Tampereella 21.8. Poliisi tukee teemaa lähettämällä kaikille ylä-asteille julisteen otsikolla: Koulukiusaaminen on rikos.

Julisteessa oppilaita kehotetaan puuttumaan kiusaamiseen. Jos sanat eivät tehoa, niin asiasta on ilmoitettava opettajalle tai vanhemmille. Kiusaamiseen puuttuminen on meidän kaikkien aikuisten velvollisuus.

Rukous kiusatulle:

Jeesus, kovin vaikeaa

on antaa anteeksi,

joku toinen mieleni

kun oikein pahoitti.


Sinä kannoit syntini.

Et niitä muistakaan.

Jeesus, auta minua

anteeksi antamaan.


Aamen


Mirja Kietäväinen

johtava nuorisotyönohjaaja

-

-


Ilahduttaminen on pieniä tekoja

Viikolla 45 Terhi Murto ja vähän enemmän kukkia elämän vaikeilla poluilla.

Muutama vuosi sitten vesijumppakaverini kysyi minulta ja eräältä toiselta ryhmäläiseltämme, voisimmeko lähettää toisillemme kerran vuodessa kortin, vaikka joltain matkaltamme. Totta kai voisimme!

Tänä kesänä unohdin ottaa heidän osoitteensa mukaani kesälomamatkallemme. Iloni oli kuitenkin suuri, kun kotiin palattuamme kummaltakin rouvalta oli tullut kortti, jossa he kertoivat kesän kuulumisiaan. Kiirehdin heti lähettämään kortit myös heille. Se, että joku oli ajatellut juuri minua ja mitä minulle kuuluu, lämmitti ja tuntui hyvältä.

Olemme tärkeitä toisillemme, vaikka tapaamme vain harvoin. Mieleeni tuli vanhan englantilaisen runon loppulauseet: " Vähän enemmän kukkia elämän vaikeilla poluilla, mutta vähän vähemmän paareillamme, kun taistelu on ohitse."

Nykyään monet ikäiseni valittavat saamattomuuttaan, mutta toisen ilahduttaminen ja huomioiminen on sittenkin pieniä tekoja: kortti, tekstari, puhelu, kyläkutsu. Olet rakas ja tärkeä minulle – se on hyvä kuulla elinaikanaan, ei haudalla, kun taistelu on jo ohitse.

Terhi Murto
diakonissa

-

-

Hiljaisuuden retriitti pysäyttää

Viikolla 44 Kirsti Kajos kertoo, miten hiljaisuuden retriitti pelasti hänet joutumasta päämäärättömälle kiertoradalle.

Varhain aamulla, kun vielä oli pimeä, Jeesus nousi ja lähti ulos. Hän meni paikkaan, jossa sai olla yksin ja rukoili siellä.

Jeesus meni hiljaisuuteen, erämaahan, ennen toimintansa alkua. Myös silloin, kun kansanjoukot vaativat häneltä loputtomasti asioita, Jeesus lähti opetuslastensa kanssa hiljaiseen paikkaan. Jeesus antaa hienon esimerkin.

Ihminen väsyy, se on luonnollista. Ihminen voi myös olla tajuamatta, että väsyy. Ihminen voi olla kuin raketti, jonka meno ja vauhti jatkuu, vaikka polttoaine on ajat sitten loppunut. Jos raketti joutuu päämäärättömälle radalle, se on luonnotonta. Niin voi käydä kuvaannollisesti minullekin. Siksi minä tarvitsen hiljaisuuden retriittiä. Kiitos ikuiselle Jumalalle ja seurakuntayhtymälle, että koulutussuunnitelman mukaan saan mennä hiljaisuuden retriittiin.

Kun polttoaine loppuu, ei ole mitään syytä jatkaa. Vai onko? Voinko siinä tilassa enää valita enää vain suunnan vai voinko sitäkään? Pitäisi kai kysyä rakettiekspertiltä. Retriitti joka tapauksessa pelasti minut joutumasta päämäärättömälle kiertoradalle.

Aktiivinen pysähtyminen vaatii kanssajarruttajaa: ihmistä, henkilöä tai työnantajaa, joka mahdollistaa pysähtymisen.

Kyse ei ole työn määrästä tai vapaa-ajan vähyydestä, kyse on työn laadusta. Ei määrä vaan laatu, se on mottoni. Kun määrä korvaa laadun, alkaa polttoainetta kulua enemmän. Tuloksena on joko joutuminen loputtomalle kiertoradalle tai pysähtyminen vaarallisin seurauksin päin jotakin. Kiertorata sananmukaisesti ei johda mihinkään. Työskentely kiertoradalla, joka ei johda mihinkään, ilman päämäärää ja laadusta tinkien - onko siinä mitään järkeä? Ei ole, ei kenenkään kannalta.

Oletko kiertoradalla? Oletko kuluttamassa polttoaineesi loppuun? Noudata Jeesuksen esimerkkiä: mene hiljaiseen paikkaan rukoilemaan, ole hiljaisuudessa ja mieti.

Jeesus kutsuu meitä ikuisten lähteiden äärelle.

Kirsti Kajos

diakoniatyöntekijä

-

-

Kulkuri ja vaeltaja

Viikolla 43 Raivo Savik kirjoittaa kulkureista. Etsimmekö aina vain parempaa?

Kulkuri on ihminen, joka vaeltaa ympäriinsä ilman kotia – paremman elämän toivossa. Vaeltajakin vaeltaa ympäriinsä, mutta palaa silti kotiin, parhaaseen paikkaan.

1950-luvulla oli Yhdysvalloissa runsaasti junakulkureita, jotka matkustivat jäniksinä paikasta toiseen, suuremman onnen perään. Heidän joukkoonsa lukeutui reilun kymmenen vuoden ajan myös Suomen kaikkien aikojen viulisti Heimo Haitto. Hän sanoi viehtyneensä kulkurin elämäntyyliin yllätyksellisen vapautensa tähden. Juna-asemilla hänelle ja monille muille kulkureille huudettiin perään: "Hoe boy!"

Lähestyvä pyhäinpäivä palauttaa meidät vaeltamisen ajatuksen pariin. Joka päivä palaamme kotiin, parhaaseen paikkaan, mutta silti etsimme vielä parempaa paikkaa, jota kukaan meistä ei ole nähnyt.

Lukuisat virret sanovat ihmistä vaeltajaksi. Ehkä olemme sittenkin kulkureita, jotka vimmatusti etsivät jotakin parempaa. Jokaisella elämän uudella asemalla saattaa olla jotakin yllätyksellisen viehättävää, johon emme ole vielä törmänneet. Välillä koti saattaa häipyä näköpiiristä, mutta se siintää kuin sumuverhon takaa, etäisyyksissä. Joku huutaa asemalla usvan halki: "Hi boy, take your toy, just enjoy, moi!"

Ystäväni, tule kuuntelemaan musiikkia kulkureille 16.marraskuuta klo 15 Maunulan kirkkoon.

Raivo Savik

pastori

-

-

Etuoikeutettu. Kenties kuitenkin vain ihminen.

Viikolla 42 Terhi Lahdensalo muistuttaa, että huoltoajo on sallittua kaikille.

Syksyn väriloisto ilmentää minulle elämän moninaisuutta ja ihmisyyden väririkasta olemusta. Toisaalta syksyn tunnelmaa sävyttää jonkinlainen haikeus, luopuminen ja hellivä hiljaisuus.

Lehdet upeassa väriloistossaan lopulta putoilevat maahan, jatkaen elämän kiertokulkua, osa pois lakastuen, tiellä kun ovat, osa itsenäisesti maatuen alkuperäissuunnitelman mukaisesti..

Kertooko lehtien elämän kiertokulku myös jotain meistä ihmisistä? Olemmeko mekin rakentuneet niin, että tarvitsemme erilaisia aikoja, sisäisiä vuodenaikoja, kuin lupaa sille, että voimme tarkastella itseämme monenlaisten olosuhteiden innoittamina, ehkä pakottaminakin: pysähtyä itsemme äärelle erilaisin miettein ja tunnelmin

Koen olevani suomalaisena etuoikeutettu, kun ympäröivä ilmasto ja luonto suovat minulle tällaisia mahdollisuuksia. Pysähtymispaikkoja. Luonnon peilejä.

Tänään matkallani kohti Käpylän kirkkoa ihastelin upeaa syksyn väriloistoa. Silmiini osui pian kyltti, jossa lukee "Huoltoajo sallittu". Joku oli kylttiin taiteillut sanan TOY! Mielenkiintoista. Miksiköhän, Ihmettelen.

Elämä ja luonto tarjoaa meille monin verroin mahdollisuuksia pysähtyä itsemme äärelle, peilata ja tarkastella itseämme ja elämäämme. Väriloiston löytäminen sisimmästämme ei kuitenkaan taida olla ihan niin yksinkertaista kuin se luonnolle on. Vai onko? Voisiko kuitenkin ollakin niin, että juurikin sanassa TOY olisi jotain, mikä voisi auttaa löytämään tätä väriloistoa elämään, itsestään? Ehkäpä tämä salaperäinen taiteilija oli samaa pohtinut?

Miten tämä kieltokyltti ja teksti "huoltoajo sallittu" voisi liittyä ihmisyyteen?

Itse näin syyskauden kiertokulussa huomaan, kuinka helposti alan pudottamaan itsestäni jotain, jonka ei ole tarkoitettu vielä putoavan. Ehkä en muista aina asettaa kylttiä itselleni läheisilleni tiedoksi, että "huolto sallittu". Aina en myöskään osaa laittaa kieltoa sinne suunnalle, johon se kuuluisi. Omien rajojen asettaminen ja näyttäminen voisi joskus olla helpompaa apukylttien kautta.

Työssäni diakonina saan usein olla ihmisten elämäntarinoiden äärellä kuulemassa, kuinka heidätkin on saatettu "lakaista pois tieltä", heidän rajojaan ei ole kunnioitettu tai kuinka elämän kiertokulku on vienyt heidät kohti sisäistä maatumista. Ehkä kukaan ei koskaan kysynyt, "onko sinulle huoltoajo sallittu?" Kaipaisitko sinä huoltoa, huolenpitoa? Voisinko minä auttaa tässä? Ehkä kukaan ei koskaan nähnyt, kohdannut, katsonut.

Olenko siis tässäkin etuoikeutettu, kun saan diakoniatyöntekijänä virkani puolesta kysyä näitä kysymyksiä kohtaamiltani lähimmäisiltä? Saan kertoa, että hei, huoltoajo on sallittua sinullekin! Sinä olet huoltamisen arvoinen. Sinulla on oikeus omiin rajoihisi ja niiden kunnioittamiseen. Sinä olet katseen ja kohtaamisen arvoinen. Kohdattuna, hyväksyvässä katseessa on mahdollista uskaltaa asettua ottamaan vastaan ja saamaan huoltoa, huolenpitoa. Saan olla huoltamassa ja huollettavana.

Lapsi syntyy maailmaan ihailevien katseiden hyväilemänä. Parhaimmillaan, rakastavan Taivaallisen Isämme suunnitelmien mukaan, lapsi saa kasvaa ja opetella elämisen taitoja leikkien. Hyväksyvän katseen, läheisyyden, leikin ja yhteisen jakamisen kokemusten kautta sisäinen väriloistomme voi löytyä ja värit kirkastua, ääriviivamme hahmottua ja rajamme vahvistua.

Sinä ja minä, me kaikki, olemme kutsuttuja tähän itsemme ja toinen toistemme väriloiston näkemiseen ja kunnioittamiseen. Tässä ei virkoja eikä titteleitä kysellä, saati tarvita. Ihmisyys riittää. Katseessa kohtaamme itsemme ja toisemme.

Silmät ovat sielun peili.

Terhi Lahdensalo
diakoniatyöntekijä

-

-

Hupparikansaa joka puolella? #HupparikansanPuolella

Viikolla 41 Mia Mod puolustaa hupparikansaa. Keitä he oikein ovat?

Nuorisotyönohjaajat Mia Mod ja Lauri Koivisto sekä nuorisopastori Tapio Leinonen ovat hupparikansan puolella.

Hupparikansa = rento, positiivinen ja aktiivinen ihmisryhmä, jota yhdistää pukeutuminen rentoon huppariin. Hupparikansaa edustavat maassamme etenkin nuoret, nuorten ryhmät ja nuorten kanssa toimivat aikuiset.

Viime viikkojen aikana olet saattanut törmätä sosiaalisessa mediassa kuviin, joissa ihmiset ovat pukeutuneet huppareihin ja ottaneet itsestään omakuvia eli selfieitä, joko huppu päähän vedettynä tai ihan vain huppu niskassa roikkuen. Buumi on saanut alkunsa Nuorisotyön valtakunnallisen palvelu- ja vaikuttajajärjestö Allianssin tempauksesta, jonka tarkoituksena on ollut herättää keskustelua nuorisotyön arvosta ja syvemmästä merkityksestä yhteiskunnassa.

Meillä nuorisotyössä on ilo saada kohdata vuosittain monta sataa hupparikansan edustajaa niin rippikoulun, nuorten viikkotoiminnan kuin kouluyhteistyön merkeissä.

Omaan työnkuvaani kuuluu rippikoulu ja sen jälkeinen nuorisotyö. Viikossa tapaan nuoria parhaimmillaan neljänä iltana. Joka kerta saan huomata kuinka fiksuja ja ajattelevaisia meidän nuoremme ovat. Toisinaan korviini kantautuu erinäisten ihmisten keskusteluja siitä, kuinka nuoret ovat itsekkäitä häirikköjä, joiden ohi ei uskalla kulkea iltasella.

Onneksi on kuitenkin monia, jotka ovat hupparikansan puolella. Oli kyseessä sitten lapsi, nuori, aikuinen tai vanhus, meillä jokaisella on tarve tulla nähdyksi, kuulluksi, arvostetuksi ja otetuksi todesta. On ehkä kliseistä sanoa, että "niin metsä vastaa kuin sinne huudetaan", mutta se pitää paikkansa.

Toinen ehkä yhtä kliseinen sanonta on, että nuorissa on tulevaisuus, mutta yhtä totta sekin. Monissa tilanteissa nuoret hahmottavat asiat laajemmin, ja he ovat monessa asiassa myös viisaampia kuin me aikuiset. Tästä syystä on hyvä ja tärkeä asia, että seurakuntavaaleissa jo 16–vuotiailla on äänioikeus.

Vuoden 2010 seurakuntavaaleissa 16 vuotta täyttäneet nuoret saivat äänestää ensimmäistä kertaa. Tänä syksynä olemme lähettäneet postia yli 800 nuorelle, jotka ovat ensimmäistä kertaa äänioikeutettuja seurakuntavaaleissa.

NUORET, teidän äänenne halutaan kuulla ja teidän äänillänne on merkitys!

Terveisin:
Mia Mod
nuorisotyönohjaaja ja Hupparikansan aikuinen

Lisää Hupparikansan Puolella –tietoutta Allianssin sivuilla.

Nuorille:

mestat.fi (tapahtumia)

Ogelin nuoret -Facebook-ryhmä

uskotoivorakkaus.fi

toinenmahdollisuus.fi (nuorten seurakuntavaalit)

seurakuntavaalit.fi

-

-

Biljadipöydästä arkimessuun: tiistaijengin iltapäivä

Viikolla 40 kerromme, mitä tiistaijengin iltapäivissä tapahtuu.

Eräs sateinen tiistaijengin iltapäivä

Eräänä sateisena iltapäivänä odottelen Maunulan kirkolla millainen tiistaijengin iltapäivästä tulisi, ketäköhän tänään löytäisi paikalle vai löytäisikö kenties ketään...

Ketään ei näy. Menen odotellessani käymään työhuoneessani.

Hiljaista, ei ketään. Yllättäen alkaa iloista ääntä kantautua eteisestä. "Partiolaisia", ajattelen, mutta varmuuden vuoksi nousen kuitenkin ylös ja kysäisen: "Ketäs täällä on?" Kolme tyttöä katsovat minua ja kysyvät: "Onko täällä jokin nuorten ilta?" Olivat kuulemma nähneet mainoksen koululla, ja erään tytön äiti oli tuonut mainoksen myös kotiin vanhempainillasta.

"Joo, tervetuloa!" Hihkaisen iloisesti. "Tulkaahan peremmälle! Laitan teille musiikkia. Ottaisitteko keksejä ja porkkanoita?"

Huomaan latelevani kysymyksiä toisensa jälkeen pienessä innostuksen vireessä, olen niin ilahtunut saadessani tytöt luokseni. Sitten eräs heistä kysyy, tulisinko pelaamaan heidän kanssaan biljardia. Lupaan tulla heti, kun olen laittanut tarjottavaa esille. Keittiössä puuhastellessani biljardipöydän ympäriltä kuuluu iloista puheensorinaa. Puuhieni lomassa yritän selittää tytöille hataraa tietämystäni biljardin säännöistä.

Ajattelen, että 7-14 vuotiaat ovat ihanan vastaanottavia, iloisia siitä, mitä heille annetaan ja hyvillään aikuisten huomiosta.

Kohta kaikki keksit ja porkkanat on jo syöty. Tytöt kertovat olleensa nälissään, kun lakkopäivä oli vaikuttanut koulun ruokahuoltoon, ja ruoka oli ollut mitätöntä. Lupaan tytöille vielä yhdet keksit. Sitten houkuttelen heidät pianon ympärille, olen nimittäin saanut selville, että he käyvät musiikkiluokkaa.

Kaunis laulu raikaa ja tytöt oppivat stemmojakin lyhyessä ajassa. Ehdotan, että he tulisivat illan messuun esilaulajiksi. He miettivät hetken hiljaa ja sanovat pitävänsä "lasten kokouksen" ja menevät nurkkaan supisemaan. Vetäydyn hienovaraisesti sivummalle miettien suostuisivatko tytöt ehdotukseeni.

Tunnin kuluttua olemme kaikki neljä messussa, tytöt upeina esilaulajina, minä säestäjänä.

Hieno alku tiistaijengille, ajattelen tyytyväisenä. Tytöt lupaavat pyytää lisää porukkaa mukaan aikovat kenties ottaa soittimia mukaansa, kuten viulun ja huilun.

Jes, tästä se lähtee! :)

Riikka Huuskonen
nuorisodiakonian projektityöntekijä

Tiistaijengin iltapäivät tiistaisin klo 16-18 Maunulan kirkolla, Metsäpurontie 15. Avoimet ovet 7-14 vuotiaille. Tiedustelut: Riikka Huuskonen, riikka.huuskonen @ evl.fi, p. 09 2340 5008, Facebookissa Nuorisodiakoni Riikka Huuskonen

Arkimessu tiistaisin klo 18 Maunulan kirkolla. Tiedustelut: pastori Tapio Leinonen, tapio.leinonen @ evl.fi, p. 09 2340 4207.

Avoimet ovet -nuortenilta klo 18.30-20 Maunulan kirkolla. Tiedustelut: nuorisotyönohjaaja Lauri Koivisto, lauri.r.koivisto @ evl.fi, p. 09 2340 5371.

-

-

"Alastomana tulin/ alastomana lähden"

Viikolla 39 blogissa Marianne Vanhasen kuva ja runo.

Alastomana tulin

alastomana lähden


Marianne Vanhanen
seurakuntalainen

-

-

Heikki sairasta oppimassa.

Sairasta oppimassa

Viikolla 38 Heikki Järvinen kertoo, miksi sairasta oppiminen kannattaa.

Niin kutsuttu vanha kansa puhui lapsuudessani sananparsilla ja kielikuvilla. Yksi lausuma muistui lomalla mieleeni. Se on tuossa otsikkona: sairasta oppimassa. Menneet sukupolvet olivat oppineet elämään sairauden ja sairaiden kanssa. Elämän rajallisuus oli käynyt tutuksi.

Suuri joukko suomalaisia elää nykyisin ilman kiinteää kosketusta sairauteen, vammaisuuteen ja rujouteen. Hyvä niin, sillä eivät koettelemukset aina jalosta. Ehkä kuitenkaan kaiken onnettomuuden peitteleminen ja väärä vaikeneminen eivät ole oikea ratkaisu.

Lomalla 29.6. yllättäen saaressa sateen kostuttamassa kalliorinteessä se tapahtui. Siitä vain jalat kohden taivasta, ja oikea käsi räsähti. Pahemminkin olisi voinut käydä. Pian tajusi, että me suomalaiset olemme terveydenhuollossa aika eri asemassa asuinpaikkamme perusteella. Eri asemassa ollaan myös, jos vakuutukset eivät ole kohdallaan. Nopeasti havaitsi myös, että saaristossa on opittu auttamaan periaatteella: tänään sinä ja huomenna minä. Turussa kipsiin ja sitten Helsingissä leikkaus ja uusi kipsi.

Aika avuton sitä on ilman oikeaa kättä! Sitten löytää yllättävästi keinoja selviytyä monista asioista käsipuolenakin. Jotenkin tuli myös mieleen Jesajan sanat: "Hän oli kipujen mies, sairauden tuttava." Näiden tapahtumien jälkeen on kiitollinen jokaisesta kivuttomasta päivästä. Uudella tavalla – toivottavasti ei vain tällä hetkellä – näkee ihmisten hädän.

Kyllä vanha kansa oli oikeassa: sairasta kannattaa käydä oppimassa. Sillä on merkitystä ihmissuhteisiin. Jotain uutta sitä löytää omassa elämässäänkin. Se ei ole vähän.

Heikki K. Järvinen

rovasti

-

-

"Kun etsit, niin löydät, suuren onnellisuuden."

Viikolla 37 blogissa Lauri Koiviston runo "Nyt mua viedään syksyys".

Nyt mua viedään syksyys

Keväällä sen tein,
yhteen paikkaan vein,
iloja,
suuria ja pieniä
haaveita,
omia ja tuulen tuomia,
kesään ne sijoitin,
iltaa kanssa niiden istuin,
tuumasin "hyvä näin on".

Kesä kului värisyttäen itseään,
nopeus valtava oli,
hetket vaelsivat kiinni toisiinsa,
muuttuen edelleen tunneiksi,
päiviksi,
niistä rakentui viikkoja,
kerran pari kääntyi sivu,
almanakasta

Nyt on syys,
on tää pakosti synkkyys,
onko aika ruskan,
koti suuren tuskan
EI
kun etsit,
niin löydät,
suuren
onnellisuuden.

Lauri Koivisto
nuorisotyönohjaaja

-

-

Avoimessa suruyhmässä keskustellaan kuolemasta

Vko 36: "Onko suurempaa elämänmyönteisyyttä kuin taito puhua kuolemasta avoimesti ja iloisesti", pohtii avoimen sururyhmän ohjaaja Anu Karlson.

"Mikään ei ole pakko paitsi kuolema", totesi vanha kansa.

"Mutta minä en hyväksy kuolemaa!" julisti äitini vanha ystävätär, nyt jo kauan sitten itsekin edesmennyt.

Miten me kuolemaan suhtaudummekin, kukaan meistä ei säästy siltä. Ja mitä pitempään itse saamme elää, sitä useampia luopumisia elämäämme mahtuu. Kun kuolema osuu lähelle, se voi aiheuttaa ahdistusta ja lähes fyysistä kipua. Surua ja haikeutta se tuottaa melkein aina. Näitä tuntemuksia voi olla hyvä käydä läpi yhdessä saman kokeneiden kanssa. Sitä varten on keksitty sururyhmät.

Suremisen intensiivikursseista avoimiin ryhmiin

Useimmat seurakuntien järjestämät sururyhmät alkavat ja loppuvat, ja niissä on etukäteen sovittu määrä kokoontumisia, yleensä viidestä kahdeksaan. Näihin ryhmiin on ilmoittauduttava ennalta ja sitouduttava olemaan mukana joka kerta. Ne ovat eräänlaisia suremisen intensiivikursseja.

Toisenlainen periaate on pysyvässä avoimessa ryhmässä, jollainen toimii meillä Oulunkylässä. Ryhmä kokoontuu (kesätaukoa ja lyhyttä joululomaa lukuun ottamatta) joka toinen keskiviikko klo 18. Ennakkoilmoittautumisia ei tarvita eikä osallistumiskertojen määrää ole rajoitettu.

Määraikaisella ryhmällä on hyvät puolensa. Kokoontumiset on teemoitettu ja valmisteltu, ja ryhmän kokoonpano pysyy samana alusta loppuun. Huomattava haittapuoli on se, että määräaikaista ryhmää ei ehkä ole lainkaan olemassa silloin, kun sitä tarvittaisiin. Kysyjä voi saada vastauksen, että ryhmä on nyt täynnä, mutta tulepa uudestaan ensi vuonna. Avoimen sururyhmän toiminta-ajatuksena on, että ihmistä on autettava silloin, kun hän sitä tarvitsee.

Oulunkylän seurakunnan sururyhmään ei tarvitse ilmoittautua

Joka keskiviikko siis Oulunkylän kirkon yläkerran takkahuone on meidän kokoontumispaikkamme. Vahtimestari on jo etukäteen avannut oven, tuonut kynttilän pöydälle ja kiinnittänyt ovensuuhun opasteen "Sururyhmä klo 18". Meitä saattaa olla kerrallaan koolla kolmesta viiteen keskustelijaa, joskus enemmänkin.

Aluksi vaihdamme kuulumiset, ja sen jälkeen keskustelu saa rönsyillä vapaasti. Mikäli mukana on uusia jäseniä, he saavat halutessaan heti alkuun kertoa oman tarinansa. Näistä kertomuksista syntyy usein keskustelua. Vanhat ryhmäläiset antavat omia kommenttejaan etenkin silloin, kun tapahtumien kulussa on yhtäläisyyksiä heidän omaan kokemukseensa. Miten sairaalan henkilökunta suhtautui, miten eri viranomaiset joiden kanssa jouduttiin tekemisiin; missä määrin kuoleva halusi itse puhua kuolemastaan, missä määrin me omaisina siihen kykenimme, ja niin edelleen.

Kun kuolema vierailee lähipiirissämme, meidän tulee vanhan sanonnan mukaan muistaa omaa kuolevaisuuttamme. Joku meidän papeistamme, taisi olla Järvisen Liisa, kuitenkin kerran kehotti ajattelemaan toisin: "Hänen aikansa oli kuolla, mutta minun aikani on kukoistaa."

Tietoisuus ihmiselämän hauraudesta vasta opettaa meidät todella iloitsemaan elämän ihmeestä. Surun takaa löytyy entistä syvempi ilo, sillä voisiko olla suurempaa elämänmyönteisyyttä kuin taito puhua kuolemasta avoimesti ja iloisesti.

Anu Karlson
Avoimen sururyhmän ohjaaja

Avoin sururyhmä syksyllä 2014 parillisten viikkojen keskiviikot 3.9. alkaen klo 18 Oulunkylän kirkolla, takkahuoneessa, 2.krs. Teinintie 10.
Oulunkylän kirkon vahtimiestarit,p. 09 2340 5320
Tiedustelut sururyhmästä: diakoni Kirsti Kajos, p. 09 2340 4227.

-

-

Ogelin blogi palaa kesätauolta ke 3.9.!

Kanttorit harjoittelevat sunnuntain 10.8. radiomessua varten. Kädet ristissä hyvä tulee.

-

-

Esimakua 21.7. Nojatuolikirkosta

Ogelin vanhassa kirkossa kuvataan Nojatuolikirkkoa ja 21.7. vieraana on Diakonissalaitos ja Marjo Leinonen.

Lisätietoa Nojatuolikirkosta täällä.

Nojatuolikirkko Facebookissa.

-

-

Made in summer

Viikolla 26 Toivon Tuottajien Made in summer -sarjan ensimmäinen jakso. Miten käy vesi-ilmapallosodassa?

Lisää Toivon tuottajien videoita

-

-


Hyvää kesää!

Kesän aikana blogi päivittyy harvemmin ja kesäisen rennolla fiiliksellä. Syksyllä palaamme jälleen!

Kuvassa kolme kukkaa Oulunkylän kirkon varjossa.

Kuva: Iris Tammisto

-

-

Kuva: www.hsl.fi

Bussissakin armon varassa

Viikolla 24 Iris Tammisto kertoo, miten lipunmyyntilaitteen hajoaminen johdatti ajatukset armoon.

Usein ihmisiä harmittaa, jos jokin asia ei toimi. Yhteiskunta ei toimi, sosiaalitoimi ei toimi, terveyspalvelut takkuilevat, auto sanoo sopimuksensa irti, netti ei toimi, some jää päivittämättä, puhelin meni rikki, lakkasi kertaheitolla toimimasta. Mikään ei toimi. Harmittaa.

Pari viikkoa sitten bussissa lipunmyyntilaite ei toiminut. Tiedän, että se ei aiheuttanut harmistusta kellekään. Ilmeistä päätellen se oli poikkeuksellisen hyvä asia. Hymy kasvoilla matkustajat siirtyivät istuimilleen. Paitsi kuljettaja, joka joutui jokaiselle tulijalle erikseen kertomaan: "Se ei toimi." Yhdellekin naiselle kuljettaja hiukan kärsimättömästi sanoi: "Usko, se ei toimi", johon nainen vastasi: "Uskon, anteeks."

Niinhän se on, mietin mielessäni.

Uskon, anteeks.

Armon varassa mennään, ja se toimii.

Iris Tammisto
johtava diakoniatyöntekijä

-

-

Blogi: Oodi Oulunkylän seurakunnalle

Viikolla 23 blogissa lapsityönohjaaja Kirsi Satosalmen Oodi Oulunkylän seurakunnalle.

Oodi Oulunkylän seurakunnalle
Oulunkylän seurakunta,
ei nuku ruususen unta.
Toimintaa on monenmoista,
ei löydy vastaavaa toista.

Hyvä varhaiskasvatus,
on meidän ydinajatus.
Tilat lapsilla täyttää
ja kaikkien taidot hyödyksi käyttää.

Suntiot, diakonit ja nuorisotiimi,
on porukkana aivan fiini.
Saati kanttorit ja papit,
ei oo vastakkain napit.

Työyhteisömme on siis laatupaikka,
tule meille lastenohjaajaksi vaikka!
Kirsi Satosalmi
lapsityönohjaaja

Seurakunnassamme on avoinna määräaikainen lastenohjaajan paikka, lue lisää vaikka täältä tai kysy suoraan lapsityönohjaaja Kirsi Satosalmelta, p. 09 2340 5331, kirsi.satosalmi(ät)evl.fi.
-
-

Suvivirsi kelpaa rokkikeikallakin

Viikolla 22 rippikoulupappi Johanna Elo kertoo, miten Suvivirsi yhdistää ja lohduttaa. The Rasmuskin sen tiesi.

Kun The Rasmus –bändi esiintyi taannoin oululaisella jäähallilla, jäähalliin iski sähkökatkos kesken keikan ja soitto tyssäsi siihen. Sähköjen palautumista odotellessa bändi tarjosi yleisölle muuta viihdykettä. Jäähallissa raikui Rasmuksen kappaleiden sijaan Suvivirsi, jota koko yleisö pääsi laulamaan mukana.

Sunnuntaina 25.5. kaikissa Suomen kirkoissa laulettiin Suvivirsi. Toukokuun viimeisellä viikolla tuo virsi lauletaan monen koulun kevätjuhlassa. Aikuisille Suvivirrestä on tullut jo niin tuttu, että se ikään kuin kuuluu asiaan – kesä ei voi alkaa ilman suvivirttä.

Viime aikoina lehdissä on ollut kuitenkin toisenlaisiakin äänensävyjä. Suvivirsi on liian hengellinen, siinä mainitaan sanat Jumala ja Herra. Voiko sitä edes laulaa? Kyseinen virsi on kuitenkin osa suomalaista perinnettä. Se on tuttu kaikille, iästä riippumatta.

On hyvä, että on asioita, jotka yhdistävät ihmisiä ikään, sukupuoleen ja taustaan katsomatta. The Rasmuskin tiesi: tämän ainakin osaavat kaikki.

Selkäytimestä tulevat sanat lohduttavat silloin, kun elämässä tulee vastaan tilanteita, joissa tulee tarve kääntyä Jumalan puoleen. Silloin on hyvä olla valmiita sanoja, jotka osaa ulkoa, jos ei omin sanoin pysty Jumalaa lähestymään.

Isä meidän –rukous, Suvivirsi ja Enkeli taivaan. Näillä pärjää pitkälle äärimmäisessäkin hädässä, vaikkei mitään muuta Jumalasta ymmärtäisikään.

Laulakaa siis Suvivirttä niin paljon kuin sielu sietää. Ja hyvää kesälomaa kaikille koululaisille!

Johanna Elo
rippikoulupappi

Save the Suvivirsi Töölöntorilla klo 12

www.suvivirsi.fi

Suvivirsi Facebookissa

-

-

Ensikertalaisena Maunulapäivässä

Viikolla 21 tiedotussihteeri Eveliina Laurila kertoo käynnistään Maunulapäivässä. Mieltä lämmitti sekä aurinko että ihmiset.

Mikä yhteistä on perheillä, hevosella, hurmaavilla tanssiesityksillä, nuorilla, elävällä musiikilla, suklaakakulla, trampoliinilla, Maunulan toimijoilla ja meidän seurakunnalla? Tietysti Maunulapäivä!

Torstaina 15.5. klo 16-19 Maunulan leikkipuisto täyttyi iloisista äänistä ja auringosta. Maunulapäivä keräsi yhteen alueen toimijoita, tarjosi monenmoista ohjelmaa ja veti puiston täyteen ihmisiä. Tänä vuonna Maunulapäivässä juhlittiin Leikkipuiston 60-vuotisjuhlaa ja 100-vuotisen leikkitoiminnan (1914-2014) julistusta Helsingissä

Tapio Leinonen auttamassa pinssien teossa.
Kuvan otti Terhi Lahdensalo.

Olin mukana ensimmäistä kertaa. Hämmästelin ihmisten ja ohjelman määrää sekä kasvoilta ja taivaalta lämmittävää aurinkoa.

Jos leikkipuistossa oli monipuolista ohjelmaa, niin oli seurakunnallakin. Olimme perinteen mukaisesti läsnä, isolla teltalla. Sen alla mahtui tekemään monenlaista: sai istuttaa taimen (mm. kehäkukkaa ja krassia), askarrella itselleen huolinuken tai pinssin.

Vilskettä riitti: huolinukkeja tehtiin noin 60, taimia istutettiin lähes sata ja pinssejä painettiin kaiken kaikkiaan 250. Huh!

Tuija Paaso näyttää, miten huolinukke tehdään.
Kuvan otti Terhi Lahdensalo.

Huolinuken tarinan mukaan guatemalalaiset lapset kertovat pienelle nukelle iltaisin huolensa ja laittavat nuken tyynyn alle. Nukke suree lapsen puolesta ja huolet tai murheet eivät häiritse unta.

Huolinuken runo:
Päiväs jos ei hyvin luista
huolinukke silloin muista.
Varreltansa vaikk´on pieni,
imee huolet niin kuin sieni.
Sen kun laittaa tyynyn alle,
maistuu huomen paremmalle.

Ison teltan alle mahduimme myös me, eri työalojen ihmiset, jotka ensin sen teltan pysyttivät ja lopulta purkivat. Kiitos siis Terhi Lahdensalo (aka. "Kirkon Terhi"), Mirja Kietäväinen, Mia Mod, Tapio Leinonen, Ville Särkkä, Lauri Koivisto, Johanna Elo, Riikka Huuskonen, Tuija Paaso ja Henrik Mennander, joka kuvasi tunnelmia. Video tulossa!

Oli ilo käydä Maunulapäivässa, olla mukana kohtaamassa eri-ikäisiä ihmisiä yhteisen tekemisen kautta. Toivottavasti perinne jatkuu ja aurinko paistaa myös tulevina vuosina, yhtä kirkkaasti niin kasvoilta kuin taivaaltakin.

Kuvia Maunulapäivästä voi katsella myös Leikkipuisto Maunulan Facebook-sivulta.

Eveliina Laurila
tiedotussihteeri

-

-

Blogi: Vapaaehtoisena seurakunnassa

Viikolla 20 kamarikuoro Chorus Sine Nominen kuorolainen Jukka Stenberg kertoo, miksi vapaaehtoisuudessa on antoisinta. "Se, että voi tuottaa jollekin iloa on niin huikea kokemus, että todella lämpimästi suosittelen kaikille."

Video: Henrik Mennander

Haluaisitko vapaaehtoiseksi seurakuntaan?
Kysy lisää: Johanna Elo, p. 09 2340 5006, johanna.elo(ät)evl.fi

-

-

Blogi: Lempeä Kristus

Viikolla 19 blogissa pastori Tarja Albekoglun rukous "Lempeä Kristus".

Lempeä Kristus

Kulkekoon lempeä Kristus tukka
hulmuten kanssasi,
kun jokainen kanto ja kivenalus vilisevät
elämää takapihallasi.
Kun oma elämäsi on yhtä automatkaa työn
ja kodin,
lasten harrastusten ja parisuhteen
ohituskaistoilla.

Kuunnelkoon lempeä Kristus kanssasi
suhisten lentävien pääskysten vihellyksiä
kesäpäivän ilmavirtauksissa,
ja lastesi loputonta juoksun töminää ja
miksi-kysymyksiä.

Iloitkoon lempeä Kristus kanssasi,
kun pihaomenat kasvavat ja kaupan hyllyssä
on uusia perunoita.
Kun työelämäsi saavutuksia juhlitaan.
Kun päivästä väsyneen puolison hellyys
sytyttää.
Täyttäköön lempeä Kristus
puiston tuoksulla ja perennakukat hunajalla.
Täyttäköön hän hulmuavan menosi ja
paljon vaativan elämäsi
kärsivällisyydellä,
kyvyllä koskettaa ja antaa anteeksi itsellesi
ja muille.

Kulkekoon lempeä Kristus tukka hulmuten
kanssasi.

-Tarja Albekoglu

Rukouksen voi lukea myös vastailmestyneestä kirjasta Taivas auki. Suomalaisten naisten rukouksia. Kirjapaja 2014.

-

-

Blogi: Pieni suklaa, suuri ilo

Viikolla 18 blogissa tiedotussihteeri Eveliina Laurila ihmettelee, kuinka ilahduttavaa lähimmäisenrakkaus voi olla.

Viime aikoina olen ilahtunut usein. Työkaverini toi muuten vain suklaata. "On vain niin kiva tuoda." Ystäväni lähetti minulle kortin muuten vain. Sisko toi itse keräämiään puolukoita. Iskä lainasi oikeanlaisen öljypurkin pyörän ketjujen rasvaamista varten.

Aika paljon kaikkea hyvää, muilta minulle. Pieniä asioita, jotka ilahduttivat ja auttoivat minua valtavasti. Niin valtavasti, että ihan ihmetyttää. Jos tämä on sitä lähimmäisenrakkautta, niin tämä on tosi kivaa!

Pienet asiat ovat tuoneet minulle niin paljon voimaa, että päätin alkaa myös itse ajatella enemmän muita. Mahtavaa, jos tuon jollekin samanlaista iloa kuin olen itse saanut osakseni. Ensi töikseni soitan vaikka mummolle, viime kerrasta on jo aikaa. Entä olisiko joku suklaan, seuran tai kortin tarpeessa?

Sitten on tietysti ne "muut", tuntemattomat, ei-lähipiiri. Kuka huolehtii yksinäisistä?

Diakonit auttavat ihmisiä joka päivä. Katso vaikka tämä video. Pysäyttäviä ajatuksia. Voisinko minä tehdä vielä jotain?

Eveliina Laurila
tiedotussihteeri

Yhteisvastuu

Seurakuntavaalit

-

-

Blogi: Valo loistakoon!

Viikolla 17 blogissa seurakuntalainen Marianne Vanhasen kuva ja runo.

Kevätaurinko

Sinulle ei pimeyteni ole pimeää.

Loistat kuin kirkas kevätaurinko

kananmunankeltainen.

Leikkaat auki nivelet ja niiden ytimet.

Halkaiset kahtia pimeyden horisontin.

Valo loistakoon!

Marianne Vanhanen
seurakuntalainen

-

-

Hiljainen viikko: video Maunulan kirkosta

Hiljaisella viikolla blogissa tunnelmallinen video Maunulan kirkosta.

Video ja äänet: Henrik Mennander

-

-

Nuoret hyvänteossa

Viikon 15 blogipostauksessa tunnelmia ensimmäisen vuoden isoskokelaiden lipaskeräyksestä.

Kuvassa Elja Saksman, Emilia Ruotsala, Camilla Nyrhinen, Ilona Alapulli, Petra Turunen ja Kasper Korpi. Kuva: Mia Mod

Hyvää tekemällä hyvä mieli! Ensimmäisen vuoden isoskoulutettavat keräsivät rahaa Yhteisvastuulle keskiviikkona 2.4.

Yhteisvastuu-liiveihin sonnustautuneet nuoret kiersivät Mustassa Pekan, Ogelin ostarin, Maunulan S-marketin ja K-raudan läheisyydessä. Rahaa tuli yli 25o euroa.

Maaliskuun lopulla Yhteisvastuulle keräsivät rahaa riparilaiset.

Kuvan otti nuorisotyönohjaaja Mia Mod.

Yhteisvastuu.fi

Nuorten Yhteisvastuu-liike Action Angels

-

-

Kokemusta rikkaampana. Kiitos lahjasta.

Viikolla 14 luottamushenkilö Irja Eskola kertoo, miltä tuntui eka kerta lipaskerääjänä Yhteisvastuun hyväksi.

Päätin tehdä sellaista, mitä en ole ennen tehnyt. Hain diakonissa Terhi Murrolta Käpylän kirkolta lippaan ja liivin ja ryhdyin Yhteisvastuukerääjäksi.

Seisoin Mustan Pekan sisääntuloaulassa K-marketin ja Alkon "vedenjakajalla" neljänä päivänä yhteensä noin kahdeksan tuntia eli yhden työpäivän verran. Välillä kävin Terhin luona tyhjentämässä lippaan.

Kokemus oli pelkästään myönteinen. Ihmiset ovat anteliaita. Sisääntulijat tai uloslähtijät pudottelivat kolikoitaan tai taittelivat seteleitään lippaaseeni. "Kevennän vähän kukkaroani", sanoi kiireiseltä liikemieheltä näyttänyt, joka kävi ostamassa kuohuvaa Alkosta ja tiputteli kolikoitaan pois mennessään. "Oletpa siinä osuvasti, en ole vielä antanutkaan", sanoi nuori nainen ostoskasseineen ja tunki setelinsä lippaaseen.

Joku valitti, että on vain pankkikortti mukana ja joku totesi jo antaneensa. Kaikki hymyilivät, monet tervehtivät: "Hei ja moi". Ja minä hymyilin, kiittelin lahjasta tai ajatuksesta.

Vanha herra jäi pohtimaan, missä olisi tuottoisinta seistä ja toinen suunnittelemaan minulle laitetta, jolla voisi maksaa, kun rahaa on, mutta ei käteistä mukana. No, siihen auttoi lehtinen, jossa on Yhteisvastuukeräyksen tilinumero. Tuli isä pienen tyttären kanssa, antoi tälle kolikon ja neuvoi pudottamaan sen tädin lippaaseen. Mutta pikkuinen puristi aarrettaan tiukasti nyrkissä eikä tohtinut siitä luopua. Isä sai kuitenkin maaniteltua. Romaninainen etsi samettihameensa taskusta kolikoita ja sanoi: "Ka´ siinä."

Paljon anteliaita käsiä oli myös maahanmuuttajilla. Erityisesti minua puhuttelivat monet nuoret miehet, jotka antoivat osuutensa, eräskin palasi vielä pihalta takaisin. Tuhti vanha herra kysyi: "Mihinkäs me tänä vuonna keräämmekään..." Siis me! Kohteista saattohoidon kehittäminen sai hänet hyvin mietteliääksi. Guatemalan intiaanit sen sijaan tuntuivat etäisiltä, mutta "kai se on hyvä, sekin".

Alkoikohan kasvoni jo kulua, kun eräs lippaan täydentäjä naurahti, että "minä pistän sinulle taas jonkun kolikon, kun jaksat siinä aina seistä". Tapasin myös joitakin tuttuja pitkästä aikaa ja saimme vaihtaa kuulumisia.

Jokaisen seisontasession jälkeen mieleni täytti syvä kiitollisuus: Ihmiset ovat ystävällisiä ja anteliaita, ei yhtään ikävää kommenttia tai poikkipuolista sanaa. Vain kannustavia katseita ja ystävällisiä hymyjä.

Kaksi lippaallista tuotti yhteensä 487,27 euroa, joukossa jokunen ulkomaanmatkoilta kukkaroihin jäänyt yksi- ja kaksisenttinenkin. Kiitos kokemuksesta. Kiitos, että kannoitte yhteistä vastuuta.

Seurakuntaneuvoston jäsen Irja Eskola

-

-

Lapsuuden poluilla

Viikolla 13 Outi Takkinen muistelee lapsuutensa Käpylää. "Haluan olla turvaamassa lapselle kasvurauhaa, antaa aikaa ihmetellä, etsiä ja löytää."

Täällä tutuilla kaduilla ja kujilla kulkiessani mietin toisinaan omia lapsuuden aikoja 50-luvun Käpylässä.

Ykkösen ratikalla oli kääntöpaikka Pohjolanaukiolla kotitalomme vieressä, lehmukset reunustivat sen reittiä kaupunkiin, lapsia oli paljon ja humput viihtyivät viinakaupan seutuvilla.

Tuttua edelleen, mutta moni asia on toisin. Nykyiset kulkijat tuntevat toisaalta saman ja toisaalta aivan erilaisen Käpylän. Kadut ja kujat ovat vielä entisillä paikoillaan, mutta elämän sisältö on kokenut muutoksia. Kiire ja elämän suorittamisen paine ovat tulleet pyytämättä elämäämme.

Mutta lapsi ei kai ole kovin erilainen nykyäänkään. Äitinä, mummuna ja alueemme lasten kanssakulkijana haluan olla turvaamassa lapselle kasvurauhaa, antaa aikaa ihmetellä, etsiä ja löytää. Kuka minä olen? Mistä minä unelmoin?

"Minä olen ihme, suuri ihme, ja kiitän sinua siitä", runoilee psalminkirjoittaja. Ihmeellisiä, ainutkertaisia ihmisiä, pieniä ja vähän suurempia tulee vastaan joka askeleella.

Kunpa voisimme näissä kohtaamisissa niin kuin myös yhteisissä hetkissä kerhoarjessa muun touhun ohella tavoittaa kokemuksia suuremman läsnäolosta ja hoitavasta hiljaisuudesta, pieniä pyhän pilkahduksia. Ja juuri nyt, paastoaikana, tehdä yhteistä matkaa kohti kevään valoa, pääsiäisen yllätystä ja iloa.

Outi Takkinen, lastenohjaaja

(julkaistu Käpylä-lehden Kaikuja kirkonmäeltä -palstalla 31.3.2010)

-

-

Isoisäni esimerkki

Viikolla 12 kanttori Hannu Leskinen kertoo, miten lapsena vakoili isoisäänsä.

Muistoni isoisästäni eli ukistani ovat olleet kannustavia ja tuoneet siunausta elämääni. Koen hänet jopa yhdeksi elämäni tukipilarikseni. Sunnuntaisin radiojumalanpalveluksen kuunneltuaan ukillani oli tapana rukoilla ääneen aina sama rukous. Kun kuulin sen usein, opin lopulta sen ulkoa: "Siunaa sanas kuulomme, autuudeks sen tulla anna, aina ravinnoksemme tulkoon tämä taivaan manna. Johda niin, oi Herra, tiemme, että sulle kelpaisimme, Amen."

Ukkini oli aktiivinen seurakunnallisessa toiminnassaan, vaikka kirkkoon oli pitkä matka. Hän hoiti seurakunnan vastuutehtäviä esimerkiksi kirkkohallintokunnan puheenjohtajana. Siksi lapsuudenkodissani vieraili usein mm. seurakunnan kirkkoherra.

Kerran kirkkoherra oli taas ukkini vieraana. Miehet palaveerasivat kotitalomme toisessa kerroksessa ukin huoneessa. Ajattelin, että hiivinpä yläkertaan katsomaan, mitä he siellä tekevät. Pikkupojan uteliaisuudella raotin ovea ja näin kauniin näyn: miehet olivat lattialla polvillaan rukoilemassa.

Myöhemmin tulin Sibelius-Akatemiaan Helsinkiin opiskelemaan kanttoriksi. Selaillessani vanhojen virsikirjojen sisältöjä törmäsin ukin jumalanpalveluksen loppurukoukseen. Rukous olikin 1800-luvulla käytössä olleen virsikirjan virren säkeistö.

Virret kuuluivat ukin jokapäiväiseen leipään. Kun äitini pyysi minua hakemaan ukkia syömään, menin ulos pihapiiriimme ja kuuntelin, mistä rakennuksesta kuuluu laulun hyrinää. Ukillani oli tapana laulaa itsekseen virsiä ollessaan omissa töissään.

1600 vuotta sitten elänyt kirkkoisä Augustinus sanoi: " Kun laulat, rukoilet kaksin verroin."

Kanttori Hannu Leskinen

-

-

Muskarissa lauletaan.
Kuva: Katri Saarela

Lava on joka paikassa - lapsivaikutusten arviointi kuuluu moneen kohtaan

Viikolla 11 bloggaa pastori Leena Väyrynen-Si. Miten säästöt vaikuttavat lapsiin ja nuoriin?

Seurakuntien talous on nyt tiukalla. Jäsenmäärä on pudonnut rajusti syksyn 2010 myötä (ns. homoilta), ja näin ollen kirkollisveronmaksajien määrä ja samalla kirkon tulot ovat vähentyneet.

Suurin osa kirkollisverosta menee joko henkilöstön palkkaan tai kiinteistöjen ylläpitämiseen. Materiaalien ja tarvikkeiden hankkiminen on pieni osa kaikista menoista. Oulunkylän seurakunnassakin joudutaan miettimään, mihin rahaa käytetään ja millä tavalla.

Miten lapsiin ja nuoriin vaikuttavat erilaiset säästöt? Miten toimitiloja käytetään ja varustetaan niin, että lapset ja nuoret hyötyvät niistä? Miten henkilöstömenoissa voidaan säästää ilman, että lasten ja nuorten hyvinvointi vaarantuu?

Kirkossa pitää arvioida päätösten lapsivaikutuksia. Se on tärkeää. Kyseessä on menetelmä, jolla toimintaa ja päätöksentekoa tarkastellaan lapsen ja nuoren (0-18 v.) näkökulmasta. Tavoitteena on ottaa huomioon lasten ja nuorten näkökulma sekä toiminnan suunnittelussa että hallinnollisissa päätöksissä. Näin pitäisi löytää parhaat ratkaisut. Seurakunnille on laadittu kokeiluluonteiset ohjeet, joita voi sekä käyttää että kommentoida.

Palautetta voi lähettää osoitteeseen lavapalaute.kirkkohallitus@evl.fi Palauteaikaa on huhtikuun loppuun 2014 asti. Tämän jälkeen ohjeistusta muokataan ja täydennetään saatujen palautteiden pohjalta sekä lapsivaikutusten arviointiin liittyvän lakiesityksen etenemisen mukaisesti. Ohessa pdf lapsivaikutusten arvioinnista.

Syksyn 2014 seurakuntavaaleissa voit vaikuttaa lapsia ja nuoria hyödyttävällä tavalla.

  • Kun liityt kirkkoon 15.9.2014 mennessä, voit asettua ehdolle.
  • Ehdokasasettelu päättyy samoin 15.9., joten valitsijayhdistykset eli ehdokaslistat kannattaa ruveta kokoamaan jo tämän kevään aikana.
  • Äänoikeus on kaikilla, jotka täyttävät 16 vuotta 9.11. mennessä. Ehdokkaaksi voit ruveta, kun täytät 18 v. samaan päivään mennessä.

Lisätietoa seurakuntavaaleista: seurakuntavaalit.fi

Sinua tarvitaan nyt!

Leena Väyrynen-Si
Varhaiskasvatuksen pastori

-

-

LAVA_ohjeistus_final_15012014.pdf (pdf, 0.21 Mt)

Soli Deo Gloria – Jumalalle yksin kunnia

Viikolla kymmenen bloggaa kanttori Katja Mäkiö, joka törmää myös opiskeluympäristössään toistuvasti kirjainyhdistelmään S. D. G - Jumalalla yksin kunnia.

Leipzigin Tuomaskirkon kanttori Johann Sebastian Bach kirjoitti usein sävellystensä loppuun kirjaimet S. D. G. – Soli Deo Gloria. Säveltäjä koki musiikin olevan lahja Luojalta ja myös kunnian siitä kuuluvan Hänelle. Monet Bachin teokset ovat koskettavia henkilökohtaisen uskon ilmauksina.

Kirkkomuusikon arkeni rakentuu tällä hetkellä kahdesta alueesta: teen kanttorin työtä osa-aikaisesti ja virkavapaallani opiskelen laulupedagogiikkaa ja kuoronjohtoa Metropolia Ammattikorkeakoulussa. Päiväni täyttyvät musiikin harjoittelusta, lauluinstrumentin rakentamisesta, kuorolaulusta, uuteen ohjelmistoon tutustumisesta, laulajien ja kuorolaisten ohjaamisesta, häistä, hautajaisista ja messuista.

Opiskeluympäristössäni törmään yllättäen ja toistuvasti kolmeen kirjaimeen: S. D. G – Yksin Jumalalle Kunnia. Kuoronjohdon luokkatunnilla pohdimme Jobin kirjaan pohjautuvan sävellyksen äärellä kärsimyksen ongelmaa ja Jumalan vastausta ihmiselle. Liedseminaarissa runon ja musiikin yhteyden avaamiseksi tarvitaan yllättäen Raamatun tuntemusta ja teologista pohdintaa. Menen kuorokonserttiin ja huomaan, että laulujen teksti on väkevää evankeliumia ja palavaa rukousta. Kun ihminen laulaa tai soittaa, ennemmin tai myöhemmin hän ylistää tai rukoilee Luojaa, koska koko länsimainen taidemusiikki lepää niin vahvasti hengellisellä maaperällä.

Viime kesäkuussa edesmennyt Tampereen tuomiokirkkoseurakunnan musiikkityön grand old man, urkuri Matti Hannula signeerasi vuosittain musiikkityön budjettinsa ja työsuunnitelmansa sanoilla Soli Deo Gloria. Tämä kirkas ydin saakoon näkyä ja kuulua seurakuntamme elämässä, laulussa ja soitossa!

Siunattua paastonaikaa!
A-kanttori Katja Mäkiö

-

-

Leiriläiset tekivät isosten kanssa pääsiäisalttarin.

"Rippileirillä usko, elämä ja rukous kulkevat käsi kädessä."

Viikolla yhdeksän Tapio Leinonen kertoo blogissa kuulumisia riparilta. Mikä sai nuorisopastorin liikuttumaan?

"On kivaa kun on itse saanut olla mukana tekemässä saarnaa, esirukousta ja valitsemassa virsiä", kertoivat Elämännokka 1 -leirin rippikoululaiset oppitunnilla kysyessäni heidän kokemuksiaan leirin jumalanpalveluksista. Kun vähän alle 15-vuotiaat kertovat jumalanpalveluksen viettämisen ja valmistelemisen olevan kivoja juttuja, nousee nuorisopastorille väkisinkin hymy huuleen ja tippa linssiin.

Yhdessä tekeminen on leirillämme näkynyt ilona, toisten työn kunnioittamisena ja kannustamisena. Oleellista ei ole kirkastaako vai kääntääkö Herra kasvonsa ensin, tärkeämpää on tahto siunata ja olla yhdessä. Yhteinen jumalanpalvelus on sen uskon ilmenemä, johon kasteessa liitetään ja jonka täysivaltaiseksi jäseneksi konfirmaation kautta tullaan. Yhteistä uskoa ilmentää parhaiten yhdessä tehty ja tekijöidensä näköinen jumalanpalvelus. Yhdessä tekeminen on kivaa ja innostavaa, niin rippikoululaisen kuin papinkin mielestä!

Oulunkylän seurakunnassa vietetään viikoittain useita messuja, kaikissa seurakunnan kirkoissa. Nyt keväällä kirkkokansan joukossa on useita rippikouluryhmiä. Ahkerat riparilaiset keräävät uutterasti merkintöjä rippikoulupassiinsa ja tutustuvat kotiseurakuntansa toimintaan ja toimijoihin riparin opettajien ja isosten johdattamina. Tervetuloa joukkoon!

Rippileirillä usko, elämä ja rukous kulkevat käsi kädessä. Oppituntien aiheet, yhteiset jumalanpalvelukset ja hartaudet nivoo yhteen eletty viikko vapaa-aikoineen, leikkeineen, skaboineen ja ruokailuineen. Riparin jälkeen sama yhteys saa jatkua kotiseurakunnassa. Seurakunta on jäsentensä näköinen yhteisö, joka elää, uskoo ja rukoilee – yhdessä.

Elämännokan leirikeskuksessa hiihtolomalla 2014

Nuorisotyön pastori Tapio Leinonen

-

-

Maailma ilman kilpailua. Tunnelmia kisakatsomosta.

Miksei muun maan ihmisiä saa kannustaa? Viikon kahdeksan blogipostauksen kirjoittaa rippikoulutyön pastori Johanna Elo. Hänen 4-vuotiaansa ilahtuu aidosti, jos äiti voittaa hänet Afrikan tähdessä.

Selitin 4-vuotiaalle lapselleni hiihtokisoja:

- "Suomalaiset tunnistaa siitä, että niillä on suomenlippu hiihtopuvussa. Suomalaisia voi kannustaa, kun katsoo kisoja".

- "Miksei muun maan ihmisiä saa kannustaa? Mä kyllä kannustan kaikkia!" vastasi lapsi.

4-vuotiaamme on vielä saanut elää sellaisessa maailmassa, jossa ei ole juurikaan kilpailua. Hän ilahtuu aidosti, jos äiti voittaa hänet Afrikan tähdessä. Hän haluaa kannustaa kaikkia hiihtäjiä olympialaisissa. Mutta usein hän ei ole kiinnostunut kilpailusta lainkaan. Ehkä kilpailuvietin puuttuminen on jonkinlainen suojamekanismi oman itsetunnon säilyttämiseksi.

Millainen maailma olisi ilman kilpailua? Maailma, jossa ensimmäiset tulevat viimeisiksi ja viimeiset ensimmäiseksi? Maailma, jossa ei ole voittajia ja häviäjiä, vaan jossa kaikki kannustavat toisiaan?

Tylsää ja kunnianhimotonta? Vai reilua ja tasa-arvoisempaa? Joskus vain tuntuu, että maailma on liian julma niille häviäjille. Niille, joiden rahkeet eivät riitä pääsemään maaliin asti, niille, jotka eivät jaksa edes yrittää.

Paavali kirjoittaa filippiläisille: "Juoksen kohti maalia saavuttaakseni voittajan palkinnon, pääsyn taivaaseen. Sinne Jumala kutsuu Kristuksen Jeesuksen omat" (Fil 3:14).

Paavali vaikuttaa sinnikkäältä ja sisukkaalta. Itse taidan tyytyä pysähtyneempään olotilaan ja jättäytyä niiden viimeisten joukkoon. Ehkä siinä hitaasti kiirehtiessä ehtii paremmin katsella sivulleen ja kannustaa häviäjiä.

Rippikoulutyön pastori Johanna Elo

Runoilijaa kyydissä

"Taiteen kautta saatamme tavoittaa jotain, joka uhkaa muutoin kadota ulottumattomiin." Viikolla seitsemän blogivuorossa kirkkoherra Ulla Kosonen

5. helmikuuta – Runebergin päivänä – kuoli runoilija Mirkka Rekola. Tieto hänen kuolemastaan alkoi levitä pian Facebookissa ja muissa medioissa. Rekolan runoissa moni oli tunnistanut jotain, jota on muutoin vaikea kuvata tai tavoittaa omasta sisimmästään.

Runouden, kuten myös musiikin ja kuvataiteen, kautta saatamme tavoittaa – hetkellisesti, pysyvästi – tunteistamme, kokemusmaailmastamme jotain, joka uhkaa muutoin kadota ulottumattomiin kuin vesi jota yritämme haarukoida (ilmaisu veden haarukoinnista Mirkka Rekolalta).

Rekolan runoista olen toistuvasti palannut muutaman sanan "pääsiäis"-säkeeseen. Pääsiäiseen on vielä matkaa, paastonaikaankin, jota kuljetaan 40 päivää pääsiäisaamuun, mutta jo tässä ja nyt Rekolan "pääsiäissaarna": "Tyhjä hauta ja taivasta myöten auki."

Kirjoituksessaan "Jumala ei kuulu kaksijakoiseen maailmaan" ( www.kirjasampo.fi ) Mirkka Rekola pohtii niin omaa lapsuuden suhdettaan Jumalaan kuin ihmistä keskellä maailmaa ja ihmisen suhdetta toiseen ihmiseen:

"Ja sitten minä olen kysymässä häntä niin kuin vaatisin tekijää esiin. Minusta tämä Jumalan kyseleminen alkoi tuntua kaikkea muuta kuin kunnialliselta. Mutta se on maailman tapa: tekijä kiinnostaa monesti enemmän kuin työ. Me huudamme Jumalaa esiin tästä maailmankaikkeudesta sen sijaan että ihmettelisimme tätä mikro- ja makrokosmosta. Ja avaruutta toisissamme ja itsessämme.Tahdoimme tai emme, olemme tuntemattoman edessä." (Rekola)

Kirkkoherra Ulla Kosonen

-
-

Kanttorin työssä tarvitsee erivärisiä takkeja.

Viikolla kuusi Oulunkylän seurakunnan blogin aloittaa kanttori Maija Pesonen-Kareinen.

"Kaikille tilaa riittää"

Kanttorin työ on moninaista. Saman päivän aikana laukussani saattaa olla mukana erivärisiä takkeja. Lasten lauluhetkissä punainen ja hautajaisissa musta. Hääparien kanssa suunnitellaan urkuparvella musiikkia ja sitten valmistellaan talkooporukan kanssa talvitapahtumaa.

Olemme jo useana vuonna järjestäneet talvitapahtuman Maunulan leikkipuistossa seurakunnan ja leikkipuiston väen yhteistyönä Yhteisvastuukeräyksen hyväksi. Tapahtumassa on pidetty muskarihetkiä lauluineen ja leikkeineen, elämyksellinen hartaus, syöty talkoilla tehtyä soppaa ja laskiaispullia ja ajettu hevosella.

Lisäksi leikkipuiston iltapäiväkerholaiset ovat tehneet erilaisia askarteluja, kuten huovutettuja sydämiä ja mehiläisvahakynttilöitä. Tänä vuonna he askartelivat kipsitöitä, jotka kuvastavat auttavia käsiä. Kipsityöt ovat myynnissä tapahtumassa.

Tervetuloa Maunulan leikkipuistoon torstaina 27.2. klo 10-15!

"Kaikille paikkoja on"
(Virsi 499, Jumalan kämmenellä.)

Jumala kutsuu meitä yhteyteen, oman perheväkensä. Yhteinen laulaminen, soittaminen ja liikkuminen tuo iloa ja yhteenkuuluvuuden tunnetta. On arvokasta, että eri-ikäiset ja erilaiset persoonat liittyvät kuoroissa ja muskariryhmissä yhteen kuin helmet helminauhassa.

Yksin emme työtä tee, toinen toista tarvitsee, kuten virressä sanotaan. Voimat työhön tulevat Jumalalta rukousten kautta. Kanttorin työn tarkoitus on olla kanavana jollekin suuremmalle, mihin hän tarvitsee jokaista, niin pientä kuin suurta ihmistä, voidakseen tehdä omaa työtänsä seurakunnassa. Tästä haluan sanoa suuren ja lämpimän kiitoksen kaikille, jotka vuosien aikana ovat muistaneet ja tehneet yhteistä työtä. Jokaisen työpanos on erittäin arvokas.

Jokainen voi olla kynttilänä ja liekkinä toinen toiselleen.

-Kanttori Maija Pesonen-Kareinen, Kynttilänpäivän aattona 1.2. 2014

Maunulan leikkipuiston lapset tekivät kynttilöitä vuoden 2012 talvitapahtumaan.

Jos mieli on harmaa, sytytä punainen rakkauden kynttilä. Se antaa lämmöllä ja valolla sinulle voimaa.

Jos mieli on harmaa, sytytä sininen rauhan kynttilä. Se antaa lämmöllä ja valolla sinulle voimaa

Jos mieli on harmaa, sytytä vihreä luottamuksen kynttilä. Se antaa lämmöllä ja valolla sinulle voimaa

Jos mieli on harmaa, sytytä lila toivon kynttilä. Se antaa lämmöllä ja valolla sinulle voimaa

Jos mieli on harmaa, sytytä keltainen ilon kynttilä. Se antaa lämmöllä ja valolla sinulle voimaa

Lapset ja ohjaajat kirjoittivat kynttilöiden oheen runoja.

Oulunkylän seurakunnan blogi

Blogissa seurakunnan työntekijät, luottamushenkilöt ja vapaaehtoiset kirjoittavat näkökulmia seurakuntaan. Uusi postaus ilmestyy joka keskiviikko.

Kirkon kuvapankki / Aarne Ormio

Haluaisitko kirjoittaa blogiin? Kysymykset ja kommentit: tiedotussihteeri Eveliina Laurila, 09 2340 5313, eveliina.laurila(ät)evl.fi