Äitienpäivän saarna

Kappalainen Juha Valkeapää kirjoittaa äitienpäivän saarnassaan, miten vanhemmat ja Pyhä Henki ohjaavat meitä ihmisiä hyvään elämään. Jeesus lupasi seuraajilleen Puolustajan, Pyhän Hengen. Hän ei ole elämässä takana ja sivulla vaan vierelläni. Hän puolustaa; ei lyttää eikä syytä. Hyvän vanhemman tavoin hän puolustaa ihmisen oikeutta hyvään elämään. Hän ei väisty viereltäni olivatpa elämän kohtaloni mitkä hyvänsä. Jumala on kutsunut meidät kasteessa omikseen ja lahjoittanut meille Pyhän Hengen matkakumppaniksi. Tuo hiljainen matkakumppani on elämässäni, vaikka en sitä huomaa ja ota aina todesta.

Jeesus sanoi:

"Te saatte puolustajan; minä lähetän hänet Isän luota. Hän, Totuuden Henki, lähtee Isän luota ja todistaa minusta. Myös te olette minun todistajani, olettehan olleet kanssani alusta asti.

Olen puhunut teille tämän, ettei uskonne koetuksissa sortuisi. Teidät erotetaan synagogasta, ja tulee sekin aika, jolloin jokainen, joka surmaa jonkun teistä, luulee toimittavansa pyhän palveluksen Jumalalle. Näin he tekevät, koska he eivät tunne Isää eivätkä minua. Olen puhunut tämän teille siksi, että kun se aika tulee, te muistaisitte minun sanoneen tämän teille." Joh. 15:26-16:4

Ihminen rakentaa ensimmäisiä kuviaan Jumalasta omien vanhempiensa kautta.

Minulla oli isä, joka oli aikamoisen ankara. Lapsena pelkäsin, kun hän suuttui. Kun isä ärähti, meidän vallattomien poikien leikit lakkasivat hetkeksi alkaakseen taas uudestaan. Hän ei heiluttanut piiskaa, vaan käytti voimakasta ääntään ja silmiään. Isän hahmo oli ankara. Olimme suut supussa, ettemme häiritsisi sanomalehtensä taakse kätkeytynyttä väsynyttä isää.

Minä olen ollut omille lapsilleni ISI, omaa isääni en koskaan kutsunut ISIKSI. Hän oli ISÄ vanhassa perinteisessä merkityksessä.

Itsenäistyvänä nuorena miehenä uskalsin sitten nousta isää vastaan - uskalsin olla hänen kanssaan eri mieltä. Se oli oman kehityksen kannalta tärkeää. Joku viisas on sanonut, että isän pitää tuntea erillisyytensä pojasta. Poika ei saa olla vain isän voimantunnon jatke. Jumalaakin vastaan kapinoidaan kuin isää vastaan.

Kävin isän kanssa monta hyvää ja rakentavaa keskustelua hänen viimeisenä elinvuonna. Opin tuntemaan aivan uudella tavalla isäni. Isästä kuoriutui noissa keskusteluissa esille herkkä puoli.

Keskustelut katkesivat isän kuolemaan. Mielenkiintoista oli, että isä ilmestyi sitten unessa rakentaessani kesäpaikan aittaa muutama vuosi sitten. Unessa hän oli hyväntahtoisen oloinen rakennustyömaalle valmistuneiden perustusten ääressä. Hän, kirvesmies, joka ei lukiolaispoikaa rakennuksella pysähtynyt neuvomaan, tuli näin myöhemmin unessa ikään kuin hyväksymään poikansa tekemisiä. Herättyäni minulla oli suorastaan riemastunut olo.

Äitienpäivänä erityisesti äidin hahmo on ollut mielessäni. Kukkia en ole ostanut. Saatoin äidin haudan lepoon reilut kaksi vuotta sitten. Äiti oli kovin toisenlainen kuin isä. Hän oli lempeämpi mutta pidättyväinen. Äidin lapsuudessa tunteneet ovat kertoneet, että hän oli nuoruudessaan eloisa ja impulsiivisempi. Elämänkohtalot tekivät hänestä sen vaitonaisen äidin, jollaisena opin hänet nuorena tuntemaan. Äiti oli vanhan kansan nainen, joka osoitti rakkauttaan huolehtimalla lapsista hyvin: vaatteet olivat aina puhtaat, huusholli kunnossa ja ruoka valmiina nälkäiselle perheelle. Äiti kyllä passasi poikansa. En muista, että äiti olisi halannut minua lapsena, mutta vanhana hän muuttui: aina kun tavattiin, hän rutisti hellästi. Oli tärkeää oppia tuntemaan erilainen äiti, äiti joka ilmaisi avoimemmin hellyyttään.

Vanhemmat ovat painaneet oman jälkensä Jumala-kuvaani. Mutta mitä enemmän olen saanut elää, sitä monipuolisemmaksi kuva Jumalasta on muuttunut. Kuva muuttuu ja elää niin kuin minä elän ja muutun. Rukous ja mietiskely ovat muuttaneet kuvaa. Sairauden, kärsimyksen ja kuoleman näkeminen ovat muuttaneet kuvaa. Minä en pysty sanoillani vangitsemaan Jumalaa. Hän on jotakin paljon enemmän, mitä pystyn ymmärtämään ja käsittämään. Voin puhua Jumalasta vain symbolein, kuvin.

Päivän Raamatun tekstit avaavat meille kaksi positiivista kuvaa Jumalasta.

Evankeliumimme on katkelma Jeesuksen jäähyväispuheesta opetuslapsilleen. Jeesus lupaa oppilailleen ja seuraajilleen Puolustajan, Pyhän Hengen. Raamatun alkukielessä kreikassa tuosta puolustajasta käytetään sanaa Parakletos. Alkukielen mukaan Puolustaja on vierellä kulkija. Hän ei ole elämässä takana ja sivulla vaan vierelläni. Hän puolustaa; ei lyttää eikä syytä. Hyvän vanhemman tavoin hän puolustaa ihmisen oikeutta hyvään elämään. Hän ei väisty viereltäni olivatpa elämän kohtaloni mitkä hyvänsä.

Toiseksi Jumalan Pyhä Henki vakuuttaa, että olen Jumalan lapsi. En ole pelokkaan orjan kaltainen, vaan saan lähestyä Isääni niin kuin lapsi lähestyy hyvää isää. Saan huutaa Jumalan puoleen Abba, Isä. Tuo huuto kaikuu silloinkin, kun makaan maassa rähmälläni elämän murjomana ja satuttamana. Jumala on kutsunut meidät kasteessa omikseen ja lahjoittanut meille Pyhän Hengen matkakumppaniksi. Tuo hiljainen matkakumppani on elämässäni, vaikka en sitä huomaa ja ota aina todesta.

Evankeliumi kertoo meille siitä, että Jeesus ei luvannut seuraajilleen helppoa elämää. Monet ensimmäiset kristityt olivat lainsuojattomia ja vainottuja. Usko voi maksaa hengen. Meillä on omat murheemme, joihin huudamme Pyhän Hengen läsnäoloa.

Tämä pyhä on otsikoitu Pyhän Hengen odotuksen pyhäksi. Kirkkovuodessa olemme helatorstain, Kristuksen taivaaseenastumisenpäivän, ja helluntain, Pyhän Hengen vuodattamisen, välimaastossa. Ensi sunnuntaina on Helluntai, kirkon syntymäpäivä.

Neljänkymmenen päivän ajan ylösnoussut Kristus oli maan päällä ja ilmestyi, ei vain lähimmille opetuslapsilleen, vaan myös sadoille muille. Hän tervehti opetuslapsiaan toivottamalla heille rauhaa. Hän avasi heille kirjoituksia ja antoi lähetyskäskyn. Viime torstaina, helatorstaina, Jeesus astui taivaaseen jättäen opetuslapsensa, Galilean miehet, katselemaan taivaalle. Jeesus ei enää ollut maan päällä ja opetuslapset jäivät odottamaan Pyhää Henkeä. Siitä pyhän nimi. Kirkkovuodessa elämme siis sitä kymmenen päivän jaksoa, jonka opetuslapset kokivat ennen ensimmäistä helluntaita, aikaa, jolloin Kristus ei enää ollut maan päällä ja Pyhää Henkeä ei ollut vielä lähetetty.

Kirkon todellisuus on kuitenkin toinen. Me elämme Pyhän Hengen aikaa. Puolustaja on jo lähetetty. Pyhä Henki tekee Jumalan lahjat meille todellisiksi ja kirkastaa Kristusta. Hän on Totuuden Henki. Hän vahvistaa meitä uskossa, toivossa ja rakkaudessa ja karkottaa pelon.

Kevät on kasvun aikaa. Minua ilahduttaa joka kevät kasvun ihme. Pyhän Hengen työ on kasvun ihmeen kaltaista. Niin kuin routainen maa sulaa, lämpiää ja herää henkiin auringon valon vaikutuksesta, niin Jumalan Henki koskettaa ihmistä, joka kokee itsensä tyhjäksi ja kuolleeksi.

Uskon, että ihmiselle voi käydä niin kuin vähäisessä valossa oleville tomaatin taimilleni. Niillä oli heikot juuret ja kasvu oli olematonta. Oman kodin ikkunalla ei ollut riittävästi valoa. Ystävän valoisa ikkunalauta oli taimien pelastus. Valossa ja lämmössä ne vahvistuivat nopeasti.

Samoin tekee Jumala, armon aurinko meille, kun odotamme ja rukoilemme TULE PYHÄ HENKI. Pyhä Henki synnyttää elämää. Hän herättää ja vahvistaa itsensä kuihtuneiksi kokevia. Pyhä Henki tekee eläväksi.

Kun katson kasvihuoneessani nyt olevia vahvoja tomaatin taimia, odotan ja rukoilen samalla, että elämän ja kasvun ihme tapahtuu minun sydämessäni niin kuin tomaateille.