Etusivu > Seurakunnat > Paavalin seurakunta > Hengellinen elämä >

Kuolemansynnit osa 1 - Mitä ne oikein ovat?

Kuolemansynnit osa 1 - Mitä ne oikein ovat?

Seurakuntapastori Elina Koivisto on pitänyt paastonaikana Itä-Pasilan Päiväpiirissä keskustelu- ja luentosarjaa kuolemansynneistä. Elina on kirjoittanut ja kirjoittaa kuolemansynti-luentosarjan pohjalta myös kirjoituksia. Tässä ensimmäisessä osassa käydään läpi kuolemansyntien teologiaa. Kirjoituksen toisena teemana on kuolemansynneistä ylpeys sekä sen vastakohta, nöyryys.

Luin jokunen vuosi sitten Inga-Märtha Ericssonin kuolemansyntejä käsittelevän kirjan, joka auttoi minua ymmärtämään omaa syntisyyttäni aivan uudella tavalla. Ennen kirjan lukemista olin kuvitellut olevani melko hyvä kristitty, mutta kirjaa lukiessa tajusin sen, miten minussa jylläävät kaikki seitsemän kuolemansyntiä. Kuolemansynteihin tutustuminen auttoi minua tarkastelemaan syntiä paljon syvemmästä näkökulmasta ja vei minua eteenpäin itsetuntemuksen tiellä. Omien hyvien kokemusten innostamana tartuin tänä syksynä uudestaan teemaan ja luennoin Järvenpään seurakunnassa kuolemansynneistä. Kädenojennuksen artikkelisarja on lyhennelmä luennoistani.

Teologiassa on tehty yleensä ero perisynnin ja tekosynnin välillä. Perisynti on langenneen ihmiskunnan jokaisen ihmisen valitettava ominaisuus, kun taas tekosynnit ovat perisynnistä lähteviä yksittäisiä tekoja. Erityisesti katolisessa teologiassa tekosynnit on jaoteltu kuolemansynteihin ja lieviin eli anteeksi annettaviin synteihin. Kuolemansynnit ovat tuhoisia asenteita, jotka voivat johtaa pahoihin tekoihin ja rikkinäisiin ihmissuhteisiin. Ahneus voi johtaa varkauksiin, himo uskottomuuteen, viha tai kateus murhaan jne. Jos ihminen ei tunnista itsessään näitä pahoja voimia, vaan antaa niille tilaa vaikuttaa elämässään, ne tuhoavat vähitellen suhteita lähimmäisiin, Jumalaan ja ihmiseen itseensä.

Oman syntisyyden ja syntien tunnistaminen ja tunnustaminen auttavat elämään rehellistä, aitoa ja arvokasta elämää. Jeesus paheksui aina eniten niitä ihmisiä, jotka yrittivät esittää parempia kuin olivatkaan. Jumalan edessä ei kannata esittää täydellistä ihmistä, koska hän tuntee jokaisen ihmisen täydellisesti.

Opin aikoinaan rippikoulussa, että kristittynä kasvaminen on kasvavaa synnin ja armon tuntoa. En kyllä sitä silloin ymmärtänyt. Nyt ajattelen, että kristittynä kasvamiseen liittyy se, että oppii tuntemaan paremmin paitsi Jumalaa myös itseään. Itsetuntemuksen kasvaessa oppii näkemään hyvien puolien lisäksi myös omat huonot puolensa ja heikkoutensa.

Kuolemansynteihin tutustumisen tarkoituksena ei kuitenkaan ole masentaa tai saada tuntemaan itseään huonoksi, koska Jumala katsoo epätäydellisiä ihmisiä rakastaen ja arvostaen. Jumalan valtava rakkaus ja armollisuus auttavat kristittyä tunnistamaan myös huonot puolensa, koska hänen ei tarvitse pelätä rangaistusta.

Artikkeleissa käsitellään myös kuolemansyntien vastakohtia, hyveitä, jotka auttavat ihmistä elämään hyvää ja onnellista elämää. Uskon, että elämään voi saada enemmän iloa, rakkautta, totuutta ja nöyryyttä, jos on valmis kohtaamaan sekä itsensä että Jumalan. Raamatussa puhutaan Hengen hedelmistä, joita Pyhä Henki saa aikaan silloin, kun ihminen elää lähellä Jeesusta. (Gal. 5:13-26). Synnit voivat olla esteenä hedelmien kasvamiselle, minkä vuoksi on hyvä tietoisesti raivata omasta elämästä tilaa Hengen hedelmien kasvulle.

John Ortberg on sanonut, että Jumala ei ole kiinnostunut hengellisestä elämästämme, vaan koko elämästämme. Jeesus lupasi seuraajilleen yltäkylläisen elämän. Sellaista on elämä, jota eivät hallitse väärät himot ja halut, vaan jossa kristitty elää Jumalan tahdon mukaan yhdessä lähimmäisten kanssa nauttien Jumalan antamista lahjoista. Synnintunnustus ei ole pelkästään sitä, että kristitty pyytää puhdistusta tekemistään virheistä. Synnintunnustuksen ja synninpäästön ajatuksena on se, että synnin anteeksi saatuaan ihminen kääntyy pois vääränlaisesta elämänasenteesta, josta synti on aiheutunut. Kuolemansynnit ovat usein niin syvälle juurtuneina kristityn sydämessä, että niistä vapautuminen vaatii tietoista työskentelyä ja usein myös lähimmäisen apua.

Ylpeys, nöyryys vai nöyristely?

Ylpeyttä on pidetty kaikista vakavimpana kuolemansynneistä. Ylpeyttä on se, että ihminen kuvittelee itsestään liikoja. Ylpeä ihminen pitää omana ansionaan kaikkea sitä hyvää, mitä hänelle elämässään koituu. Kirkkoisä Augustinuksen mukaan ylpeys on omaan erinomaisuuteensa rakastumista.

Ylpeyden synti vaanii erityisesti kristittyä silloin, kun hän kokee edenneensä jonkin verran hengellisen kypsymisen tiellä. Tällöin on vaarana, että hän alkaa pitää itseään parempana kristittynä kuin muita. Hengellinen ylpeys voi johtaa myös siihen, että ihminen kuvittelee elävänsä lähempänä Jumalaa kuin muut ihmiset

Ylpeys tulee esille myös siinä, kun ihminen kokee olevansa oman elämänsä herra. Tällainen ihminen luulee selviävänsä yksin eikä ymmärrä tarvitsevansa Jumalaa ja muita ihmisiä. Nykyinen kulttuuri ja elämäntapa kannustavat itsekkääseen elämään, jossa itsensä toteuttaminen on tärkeämpää kuin yhteinen hyvä. Vain omaa napaansa ajatteleva ihminen ei kuitenkaan tutkimusten mukaan elä onnellisinta elämää, vaan hyviä ihmissuhteita vaalivat ihmiset ovat terveempiä ja kestävät paremmin stressiä. Vahva ihminen ei olekaan yksinäinen susi, vaan se, jolla on ympärillään läheisten ihmisten tukiverkko.

Ylpeän ihmisen vastakohta on nöyrä ihminen, joka antaa Jumalalle Jumalan paikan elämässään ja suostuu olemaan tavallinen ihminen. Nöyryys tulee esille esimerkiksi siinä, ettei suunnittele liikaa tulevaisuuttaan, vaan jättää tilaa Jumalan johdatukselle. Nöyryys on itsensä tuntemista ja rehellisyyttä sekä Jumalan, itsensä että muiden ihmisten edessä. Silloin kun ihminen on kohdannut omat pimeät puolensa ja heikkoutensa, on hänen helpompi hyväksyä myös toisten heikkouksia.

Nöyryys ei tarkoita nöyristelyä eikä itseinhoa. Nöyrä ihminen näkee itsensä sellaisena kuin hän oikeasti on hyvine ja huonoine puolineen. Siksi hän arvostaa itseään, hyväksyy itsensä ja on kiitollinen niistä lahjoista ja taidoista, jotka Jumala on hänelle antanut. Hän ei pidä itseään muita huonompana eikä parempana, vaan tasa-arvoisena, minkä vuoksi hänen ei tarvitse tehdä vaikutusta muihin.

Nöyryys vapauttaa liiallisesta yrittämisestä ja virheiden välttämisestä. Oman arvonsa Jumalan silmissä löytänyt ymmärtää, että riittää, kun tekee parhaansa. Hän uskaltaa pyytää apua toisilta ihmisiltä ja myöntää virheensä. Nöyrän ei tarvitse ylpeillä saavutuksillaan, sen sijaan hän iloitsee aidosti niistä.

Elina Koivisto

Lähteet

  • Inga-Märtha Ericsson: De 7 dödssynderna (Cordia 2001)
  • Jaakko Heinimäki: Seitsemän syntiä (Like 1999)
  • John Ortberg: Elämä jota kaipaan (Fontana media, 2003)