Etusivu > Seurakunnat > Paavalin seurakunta > Hengellinen elämä >

Kutsu hellyyteen ja myötäkärsimiseen

Kutsu hellyyteen ja myötäkärsimiseen

Kappalainen Juha Valkeapää saarnasi messussa, jossa siunattiin vapaaehtoisia lähestysjuhlien eri tehtäviin, rakkaudesta, joka näkyy ja tuntuu: "Toisen ihmisten huolet ja murheet, sairaus ja yhteisöstä syrjäytyminen eivät ole meille helppo asia. Rakkaus on aina verta ja lihaa. Se pakottaa likaamaan kätensä."

Päivän evankeliumiteksti Luuk 16: 19-31

Jeesus puhui tämän vertauksen: "Oli rikas mies. Hänen vaatteensa olivat purppuraa ja hienointa pellavaa, ja päivästä päivään hänen elämänsä oli pelkkää ylellisyyttä ja juhlaa. Mutta hänen porttinsa pielessä virui köyhä Lasarus, täynnä paiseita. Köyhä olisi nälkäänsä halunnut syödä niitä ruokapaloja, joita rikkaan pöydältä putoili. Koiratkin tulivat siihen ja nuolivat hänen paiseitaan.

Sitten köyhä kuoli, ja enkelit veivät hänet Abrahamin huomaan. Rikaskin kuoli, ja hänet haudattiin. Kun hän tuonelan tuskissa kohotti katseensa, hän näki kaukana Abrahamin ja Lasaruksen hänen rintaansa vasten. Silloin hän huusi: ´Isä Abraham, armahda minua! Lähetä Lasarus tänne, että hän kastaisi sormenpäänsä veteen ja vilvoittaisi kieltäni. Näissä liekeissä on kauhea olla. ´Mutta Abraham sanoi: ´Muista poikani, että sinä sait eläessäsi hyvän osan, Lasarus huonon. Nyt hän saa vaivoihinsa lohdun, mutta sinä saat kärsiä tuskaa. Sitä paitsi meidän välillämme on syvä, ylipääsemätön kuilu, niin ettei täältä kukaan voi tulla teidän luoksenne, vaikka tahtoisikin, eikä sieltä pääse kukaan kuilun yli meidän puolellemme. ´Rikas mies sanoi: ´Isä, minä pyydän, lähetä hänet sitten vanhempieni taloon. Minulla on viisi veljeä – hänen pitäisi varoittaa heitä, etteivät hekin joutuisi tähän kärsimyksen paikkaan. ´Abraham vastasi: ´Heillä on Mooses ja profeetat. Kuulkoot heitä. ´Ei, isä Abraham´, mies sanoi, ´mutta jos joku kuolleiden joukosta menisi heidän luokseen, he kääntyisivät. ´Mutta Abraham sanoi: ´Jos he eivät kuuntele Moosesta ja profeettoja, ei heitä saada uskomaan, vaikka joku nousisi kuolleista."

Olenko armoton vai hellämielinen? Miten olen osallinen ihmisten hädästä ja turvattomuudesta? Mitkä arvot ohjaavat elämääni? Millaista elämää kannattaa tavoitella? Mikä on suhteeni köyhyyteen, sairauteen ja ulkopuolisuuteen?

Jeesuksen vertaus panee ahtaalle: kaiken muun voi saada kerran loppuselvityksessä anteeksi, mutta ei rikkauksien ahnehtimista ja välinpitämättömyyttä köyhistä ja sairaista.

Rikkauksien haalimisella ei ole mitään arvoa Jumalan silmissä. Rikkaan pöydältä henkensä pitimiksi armopaloja kyttäävä ja lopulta paiseisiinsa kuoleva Lasarus on Jumalalle otollisempi.

Todellinen sydämen rikkaus ilmenee rakkautena ja muista välittämisenä käytännössä – ei vain kauniina sanoina.

Kertomus häiritsee, koska se nostaa esille ohikulkijan askeleet riuhtovien vääryyksien maailmassa.

Kadunkulmassa talvipakkasessa kököttävä romaanikerjäläinen häiritsee ja herättää kysymyksiä armeliaisuudesta ja köyhyydestä. Suomalaisen hyvinvointiyhteiskunnan sosiaalihuollon rakentajat tähtäsivät 1900-luvun alusta lähtien voimaperäisesti siihen, että kerjäläiset saadaan pois julkisilta paikoilta. Tavoite saavutettiin. Siksi kerjäläisten ilmaantuminen Helsingin katukuvaan muutama vuosi sitten on ollut vaikea pala suomalaisille. Se on ollut ikään kuin paluuta johonkin sellaiseen, mistä oli jo päästy pois ja eteenpäin. Nyt meidän silmiemme edessä ei ole vain suomalainen köyhyys ja syrjäytyminen, vaan olemme entistä enemmän osa Euroopan ja koko maailman köyhiä.

Moni meistä on ollut nihkeä tänne tulleiden köyhien auttamisessa. Helsingin kaupunginvaltuusto heltyi aivan äskettäin ja päätti auttaa kadulla kerjääviä yhteisistä varoista. Ehkäpä valtuutetuilla on vähän vilpoisemmat oltavat sitten joskus.

Meillä on myös omat köyhämme ja yhteisestä elämästä syrjäytyneet: on mielenterveyskuntoutujia avohoidossa, on työttömyyskorvauksella kituuttavia, on suoranaista nälkää näkeviä, on asunnottomia ja päihteiden riivaamia. Luetteloa voisi jatkaa. On paljon piilotettua ahdinkoa, jonka olemme lakaisseet pois silmistämme, mielestämme ja sydämestämme.

Ulkopuolisuus on ollut ja tulee aina olemaan ihmisten yhteisen elämän suuri teema. Elämän kohtalot jakavat iloa ja onnea, terveyttä ja sairautta, köyhyyttä ja varallisuutta. Yhteisöjen rakenteet tukevat tai painavat alaspäin pientä ihmistä. Eurooppaa kohdannut taantuma on suistanut miljoonia ihmisiä hädän ja turvattomuuden valtaan. Monen köyhän ja syrjäytyneen kohtalon juuret ovat omassa etnisessä taustassa, kuten niiden romanien, jotka ovat ilmestyneet Helsingin katukuvaan. Tutkimusten mukaan myös monien suomalaisten perheiden osattomuus periytyy perheissä sukupolvelta toiselle.

Tasauksen ja oikeudenmukaisuuden arvot ovat kuitenkin kirjoitettu meidän sydämiin.

Evankeliumin vertaus kuvaa kahta ääripäätä. Luulen, että lopulta eettisesti korkea-arvoinen elämä ei määräydy sen mukaan, olenko Audin vai Ladan ratissa. Rikkaus ei tee välttämättä ihmisestä itsekästä eikä köyhyyden ja puutteen kokeminen armeliasta.

Lasarus kerjäsi ja oli paiseissa. Se ei ollut hänen valintansa, niin kuin ei tänäkään päivänä ole syystä tai toisesta syrjäytyneen. Meille ei kerrota, mitä hänelle oli tapahtunut, mutta jotain tapahtui, että hän päätyi yhteiskunnan arvoasteikossa kaikkein alhaisimmalle portaalle. Hän oli niin huonona, ettei pystynyt karkottamaan luotaan ahnaita katukoiria, joita hänen haavansa kiinnostivat.

Harva taitaa tämmöisen tekstin kuultuaan puolustella rikkaan miehen edesottamuksia. Epäilemättä on niin, että tuonelan vaivat ja osien vaihtuminen tulivat hänelle puskan takaa. Raamatun selittäjät olettavat, että nimeltä mainitsematon rikas mies lukeutui aikansa Saddukeuksiin. Saddukeukset olivat valtiollinen ja uskonnollinen puolue, joka vaikutti juutalaisuudessa. Heidän kannattajansa eivät uskoneet tuonpuoleiseen elämään. He edustivat aikansa yläluokkaa ja temppelipapistoa. He eivät uskoneet ylösnousemukseen ja kuoleman jälkeiseen elämään. Uusi testamentti kuvaa heidät Jeesuksen halveksijoina, jotka ajoivat Jeesuksen ristiinnaulitsemista. Jeesus kritisoi saddukeuksia, koska he olivat kiintyneet maallisiin asioihin kirjoitusten ja Jumalan tahdon kustannuksella.

Rikas mies ajatteli, että köyhä oli saanut syntisen elämänsä palkaksi paiseensa eikä siinä ollut mitään kummallista: hän sai ansionsa mukaan. Näin myös moni meistä ajattelee köyhistä ja sairaista. Olisivat tehneet työnsä eivätkä laiskotelleet. Olisivat huolehtineet terveydestään, ettei nyt tarvitsisi kärsiä. Mutta onko elämä näin yksinkertaista? Monissa tapauksissa ihminen ei voi valita kohtaloaan.

Sekä Vanhalle testamentille että Jeesuksen tulkinnalle laista ja profeetoista oli tunnusomaista Jumalan asettuminen köyhien puolelle. On tunnustettava, että minun on ollut vaikea ymmärtää, miksi Jumala on köyhien puolella. Olen kasvanut tyypillisessä suomalaisessa perheessä, jossa vanhemmat ajattelivat, että lasten on päästävä elämässä eteenpäin ja vaurastuttava. Vanhemmat kantoivat omassa historiassa köyhyyden ja niukkuuden muistoa. Siitä oli päästävä eroon ahkeruudella, kovalla työllä ja kunnollisuudella.

Miksi siis ihannoida köyhyyttä? Voiko siinä olla mitään hyvää? Köyhistä Jumalan silmäteränä puhuva teologia ei ole puhutellut minua. Kun olen seurannut viime vuosina läheltä sairautta ja kuolemaa, mieleni on vähitellen alkanut askaroida uusissa ajatuksissa.

Viime aikoina minua on puhutellut kirjailija Anna-Maija Raittilan määritelmä päiväkirjassaan Jumalan kaikkivaltiudesta: se on hellyyttä ja myötäkärsimistä. Edesmenneen Raittilan mukaan todellinen valta on hellyyden ja myötäkärsimisen valtaa. Jumala on hellä ja kärsii luomansa ihmisen kanssa. Samassa hengessä hän kutsuu ihmistä toisen ihmisen rinnalle. Se merkitsee yhteyttä köyhien, loukattujen ja sairaiden kanssa.

Rikkaalta mieheltä puuttuivat hellyys ja myötäkärsiminen, veljellisyys. Ahneus ja vauhtisokeus ajoivat häntä eteenpäin eivätkä elämän kohtalot pysäyttäneet häntä maallisen vaelluksen aikana. Siksi hän ei tunnistanut porttinsa pielessä makaavaa Lasarusta.

Toisen ihmisten huolet ja murheet, sairaus ja yhteisöstä syrjäytyminen eivät ole meille helppo asia. Rakkaus on aina verta ja lihaa. Se pakottaa likaamaan kätensä. Se on sanoja ja tekoja, jotka tekevät osattomista osallisia. Tästä on syvimmältään kysymys seurakunnan työssä niin lähellä kuin kauempana lähetystyössä. Katso hellästi toista ihmistä ja toimi omantuntosi mukaan. Silloin elät Jeesuksen antaman esikuvan mukaan ja sinulle käy kerran hyvin lopullisessa tilinteossa.