Etusivu > Seurakunnat > Paavalin seurakunta > Hengellinen elämä >

Uskallatko sinä ottaa vastuun teoistasi?

Uskallatko sinä ottaa vastuun teoistasi?

Seurakuntapastori Tuuli Aitolehti pohtii viime kesänä pitämässään erinomaisessa saarnassaan vastuunkantamista: "Vastuunottaminen toisista ihmisistä ja toimiminen heidän parhaakseen ei aina ole helppoa. usein voi käydä niinkin, että me luulemme toimivamme muiden hyväksi, mutta salaisesti ajamme vain omaa asiaamme. Me ihmiset osaamme kätkeä omalta itseltämmekin synkimmät halumme. Siksi on tarpeen huomioida omien tekojen seurauksia muissa ihmisissä. Silloin voi saada rehellisempää palautetta itsestään."

Jeesus sanoi:

»Kuka on uskollinen ja viisas taloudenhoitaja, sellainen jonka isäntä asettaa huolehtimaan palvelusväestään ja jakamaan vilja-annokset ajallaan? Autuas se palvelija, jonka hänen isäntänsä palatessaan tapaa näin tekemästä! Totisesti: hänen hoitoonsa isäntä uskoo koko omaisuutensa.
Palvelija saattaa kuitenkin ajatella: ’Isäntä ei tule vielä pitkään aikaan!’ Niin hän alkaa piestä palvelijoita ja palvelustyttöjä, syödä ja juoda ja juopotella. Mutta päivänä, jota tuo palvelija ei arvaa, hetkenä, jota hän ei tiedä, hänen isäntänsä tulee ja hakkaa hänet kuoliaaksi, ja niin palvelija saa saman kohtalon kuin epäuskoiset.
Jos palvelija tietää, mitä hänen isäntänsä tahtoo, mutta ei varaudu siihen eikä toimi hänen tahtonsa mukaan, hän saa monta raipaniskua. Jos taas palvelija tietämättään tekee sellaista, mistä rangaistaan raipoin, hän pääsee vähillä iskuilla. Jolle on paljon annettu, siltä paljon vaaditaan, ja jolle on paljon uskottu, se pannaan paljosta vastaamaan.» Luuk. 12: 42-48

Olette varmasti kaikki kuulleet sellaisista tapauksista, että perheen vanhemmat ovat lähteneet kesällä mökille ja kotiin jäänyt nuori on päättänyt juhlistaa yksinjäämisen vapautta kutsumalla muutaman kaverin viettämään iltaa.

Ja tämäkin on käynyt monta kertaa: nuo kutsutut kaverit ovat kertoneet joillekin toisille kavereilleen, minne ovat menossa. Ja he ovat edelleen jakaneet tietoa. Ja eipä aikaakaan, kun suhteellisen viaton illanvietto saa ihan toisenlaisen ilmeen.

Tämän sunnuntain raamatunkohdassa kuulemme palvelijasta, joka käyttää väärin hänelle annettua luottamusta. Voi hyvin olla, että aluksi palvelija ajatteli, että tehtävä on helppo. Hän piti varmaan itseään erinomaisena valintana hoitamaan isännän taloutta ja huolehtimaan muista palvelijoista. Lopputulos on kuitenkin karkea, väärä ja julma.

Oletko koskaan kuullut, kun joku ihminen sanoo: "en mä tarkottanut". Lapsena tällä kuitataan aika paljon. "En mä tarkottanut, että lattialle tulee vesivahinko, kun jätin hanan auki. Halusin vaan nähdä mitä tapahtuu ja mä unohdin sen." "En mä tarkottanut, että sitä sattuu. Halusin vaan, että se menee pois mun hiekkalinnan päältä." "En mä tarkottanut, että koiran häntä jäi oven väliin, se oli vahinko".

Ja niinhän se onkin, että lapset tekevät paljon vahinkoja. He opettelevat elämään tässä maailmassa, eivätkä tunne syy-seuraus –suhteita. Sen takia jokainen lapsi onkin aina aikuisen vastuulla. Koska aikuinen tietää paremmin. Aikuinen tietää, mitä tapahtuu, jos veden jättää valumaan. Aikuinen tietää, että on väärin lyödä. Aikuinen tietää, että oma huolimattomuus saattaa satuttaa muita.

Meillä aikuisilla ei ole kovin hyviä tekosyitä teoillemme. Me olemme aina vastuussa. Aina. Ja se on rankka taakka kantaa. Se on juuri se ihmisen osa. Tiedostaminen ja vastuullisuus.

Eri ihmiset kykenevät vastuullisuuteen eri tavoilla. Toiset pakenevat sitä juopottelemalla. Onhan melkein hyväksyttävää joidenkin mielestä hölmöillä humalassa. Minun mielestäni se on vähintään yhtä väärin kuin selvin päin hölmöily. Jotkut pakoilevat vastuutaan jättäytymällä yksin.Jotkut keksivät omalle käytökselle hirmuisesti tekoisyitä ja vierittävät syyn aina jonkun muun niskaan. Jotkut pelkäävät väärin tekemistä, eivätkä uskalla yrittää mitään sen takia. Jotkut ratkaisevat vastuuasian välinpitämättömyydellä. On helppoa kuitata näkemänsä ja tekemänsä vääryys sillä että sanoo "ei kuulu mulle" tai "jos mä en olisi tehnyt sitä, niin joku muu olisi".

Jokainen joutuu ratkaisemaan tämän asian itse omalta kohdaltaan. Päivän tekstissä sanotaan, että isäntä on matkustanut pois, ja palvelija on hänen tilallaan. Meidän tilanteemme tänä päivänä voi tuntua aika samankaltaiselta. Paitsi että meidän isäntämme, Jumala, on kyllä läsnä Pyhän Henkensä välityksellä. Siltikin meistä helposti tuntuu, että Jumala on poissa ja me saamme elää miten tahdomme. Että meillä on oikeus siihen.

Ei kukaan, tai ainakin hyvin harva, aloittaa toisten ihmisten julman kohtelun ja oman edun tavoittelun ihan tyhjästä. Yleensä toiminta alkaa suhteellisen viattomalta näyttävällä tavalla. Kuten tuossa alussa se illanvietto, jonne nuori kutsui kavereita kun vanhemmat lähtivät mökille. Ei hän tarkoittanut että koti tuhoutuu ja ryöstetään sen illan aikana. Hänellä oli mielessään jotain ihan muuta. Häntä oli ehkä jopa varoitettu siitä, että niin voi käydä. Siltikin hän ajatteli, että on itse turvassa, eikä mitään vaaraa ole.

Ihan niin kuin mekin omassa elämässämme. Me emme välttämättä näe sitä vaaran paikkaa, jonka seuraamukset ovat vakavat. Saatamme tehdä valinnoillamme ihan vahingossa itsellemme paljon hallaa. Ja voisin melkein sanoa, että jokainen täällä kirkossaolija on jossain elämänsä vaiheessa valinnut väärin, on joutunut johonkin yllättävään ja epämiellyttävään tilanteeseen ja jälkeenpäin ihmettelee, miten näin kävi. Kuinka tähän päädyttiin. Tunne siitä, että itse on viaton tapahtumiin voi olla voimakas.

Tärkeää onkin se, mitä sitten seuraa. Tuolle Jeesuksen vertauksen palvelijalle taisi käydä niin, että hän pikkuhiljaa alkoi vaatia itselleen parempaa ruokaa ja hän alkoi juopotella. Hänestä alkoi tuntua siltä, että hän ansaitsee vähän parempaa. Että itse asiassa oli ihan oikeutettua että hän vaati niiltä muilta palvelijoilta parempaa työpanosta ja rankaisi heitä kun he eivät onnistuneet. Yksi asia johti toiseen.

Tämä palvelija ei pysähtynyt tutkiskelemaan itseään ja elämäänsä. Hän taisi olla aika varma omasta erinoimaisuudestaan. Ehkä hän huomasi, että muut olivat alkaneet kartella häntä ja luuli, että he ovat kateellisia hänen asemastaan. Tai hän tuli muista syistä katkeraksi ja se ruokki hänen julmuuttaan.

Meidän on tärkeää pysähtyä katselemaan itseämme ja omaa elämäämme. Meidän on tärkeää huomata tekemämme virheet ja tehdä töitä sen eteen, että muutamme tarvittaessa suuntaamme. Lopetamme väärintekemisen ja nöyrrymme pyytämään anteeksi tekojamme. Ja tämä ei ole helppoa.

Meillä jokaisella on kyky toimia oikein ja kyky toimia väärin. Vastuun ottaminen toisista ihmisistä ja toimiminen heidän parhaakseen ei aina ole helppoa. Usein voi käydä niinkin että me luulemme toimivamme muiden hyväksi, mutta salaisesti ajamme vain omaa asiaamme. Me ihmiset osaamme kätkeä omalta itseltämmekin synkimmät halumme. Siksi on tarpeen huomioida omien tekojen seurauksia muissa ihmisissä. Silloin voi saada rehellisempää palautetta itsestään.

Jeesus kertoi tämän vertauksen isäntäänsä odottavasta palvelijasta, jotta me oppisimme siitä. Nämä sanat on tarkoitettu juuri meille. Jumala puhuu näiden sanojen kautta meille ja yrittää saada meidän ymmärtämään, mitä Hän toivoo meiltä.

Me olemme aikuisia emmekä voi turvata sellaisiin tekosyihin kuin että "mä en tinnyt" tai "en mä tahallaan". Ja kuitenkin meistä jokainen syyllistyy väärintekemiseen. Mihin me nyt sitten joudumme? Joudummeko me vain jatkamaan elämäämme ja odottamaan milloin Jumala rankaisee meitä niin kuin tuossa vertauksessa kotiinpalaava isäntä rankaisee väärintehnyttä palvelijaa? Tämä olisi tämän kertomuksen mukaan aika luonteva tapa ajatella. Ja se synnyttää tavallaan lisää epätoivoa, joka johtaa syvemmälle ja syvemmälle syntiin ja ahdistukseen.

Sen sijaan meillä on vaihtoehto. Sama vaihtoehto, jota käyttää kunnollinen vanhempi, joka tullesaan mökiltä kotiin viikonlopun jälkeen löytää kotinsa ryöstettynä ja suurelta osin rikottuna. Se vanhempi ottaa surkean rakkaan lapsensa syliin ja halaa oikein tiukasti. Se vanhempi sanoo, että onpa kamalaa, mitä täällä kotona on tapahtunut. Siltikin minä rakastan sinua. Sellainen vanhempi antaa nuoren itse kantaa seuraamukset rikotuista asioista. Mutta ei yksin, vaan yhdessä häntä rakastavan vanhemman kanssa.

Niin se on meilläkin. Me saamme olla surkeita omista epäonnistumisistamme ja omasta synnistämme. Saamme olla turhautuneita itseemme ja maailmaan. Ja silti me olemme elävän Jumalan rakkaita lapsia, joita Hän haluaa lohduttaa. Ja meille, juuri meille Jumala antaa meidän synnit anteeksi. Sillä Jumala on rakastanut maailmaa ja meitä niin paljon, että antoi lahjaksi ainokaisen Poikansa, jottei yksikään hänen omansa joutuisi ikuisiksi ajoiksi eroon Jumalasta ja hänen armostaan. Kiitos Jeesus.