Etusivu > Seurakunnat > Paavalin seurakunta > Hengellinen elämä >

Vähän aikaa, ja te näette minut jälleen

Vähän aikaa, ja te näette minut jälleen

Seurakuntapastori Arja Kortelainen piti Paavalinkirkossa koskettavan saarnan aiheesta, jossa hän käsitteli surua, menettämistä, kaipausta turvallisuuteen ja huolenpitoon sekä taivasikävää. Päivän teemana oli Jumalan kansan koti-ikävä.

Evankeliumiteksti Johanneksen evankeliumi 16: 16-23

Jeesus sanoi opetuslapsilleen:

"Vielä vähän aikaa, ettekä te näe minua, taas vähän aikaa, ja te näette minut jälleen." Jotkut opetuslapsista kyselivät toisiltaan: "Mitä hän oikein tarkoittaa sanoessaan: 'Vielä vähän aikaa, ettekä te näe minua, taas vähän aikaa, ja te näette minut jälleen'? Ja mitä hän tarkoittaa, kun sanoo menevänsä Isän luo?" "Miksi hän puhuu vähästä ajasta?" he ihmettelivät. "Ei hänen puhettaan ymmärrä."

Jeesus huomasi, että heidän teki mieli kysyä häneltä. Hän sanoi heille: "Sekö teitä askarruttaa, että sanoin: 'Vielä vähän aikaa, ettekä te näe minua, taas vähän aikaa, ja te näette minut jälleen'? Totisesti, totisesti: te saatte itkeä ja valittaa, mutta maailma iloitsee. Te joudutte murehtimaan, mutta tuskanne muuttuu iloksi. Nainen, joka synnyttää, tuntee tuskaa, kun hänen hetkensä koittaa. Mutta kun lapsi on syntynyt, äiti ei enää muista kipujaan vaan iloitsee siitä, että ihminen on syntynyt maailmaan. Tekin tunnette nyt tuskaa, mutta minä näen teidät vielä uudelleen, ja silloin teidän sydämenne täyttää ilo, jota ei kukaan voi teiltä riistää. Sinä päivänä te ette kysy minulta mitään." Joh. 16:16-23

Toista viikkoa sitten päätimme Paavalin seurakunnan kuluneen talven sururyhmän. Viimeistä kokoontumista varten ryhmäläiset saivat "kotitehtäväksi" monisteen, missä oli otsikkona "Minun suruni". Siinä oli kysymyksiä, joiden avulla ryhmäläiset saattoivat vielä koettaa jäsentää omaa surun matkaansa. Viimeisellä kokoontumiskerralla jokainen kertoi valitsemiaan asioita menneestä ajasta ja mahdollisesti myös jotakin, miten tästä eteenpäin.

Noiden kysymysten äärellä ryhmäläisille nousi keskeiseksi, mistä kaikesta he ovat läheisen menetyksen myötä joutuneet luopumaan. Muistoissa olivat yhteiset tekemiset, vuoden kiertoon liittyvät juhlat ja arjen elämä vuoden kierron mukaan. Joku oli läheisen menetyksen myötä joutunut paneutumaan aivan uudella tavalla ns. arkiasioiden hoitoon. Jokainen oli menettänyt ihmisen, jonka kanssa jakaa oman elämän asioita. Jollakin oli vahvistunut pelko, mitä jos menetän vielä toisenkin läheisen. Läheisen ihmisen menettäminen oli heilauttanut omaa turvallisuuden tunnetta. Surun lisäksi tällä hetkellä on jäljellä kaipaus ja ikävä kaikkea sitä, miten yhdessä läheisen ihmisen kanssa elettiin. Omaa elämää on rakennettava uudella tavalla. Tuttu ja turvallinen on poissa.

Vaikka Jeesus koetti valmistaa opetuslapsiaan edessä olevaan kuolemaansa, niin kuin tämänkin päivän evankeliumissa, opetuslapsilla oli Jeesuksen kuoleman jälkeen varmasti hyvin samanlainen tunnelma kuin meillä läheisen menettämisen jälkeen. Opetuslapset menettivät rakkaan opettajansa ja turvansa. Jeesuksen seurassa oli ollut helppoa ja turvallista kulkea – Jeesus piti huolta, mihin mennään ja miten toimitaan. Opetuslasten tehtäväksi jäi seurata Jeesusta ja toteuttaa hänen ohjeitaan. Jeesuksen kuoleman yhteydessä opetuslapset menettivät tämän turvansa ja turvallisuuden tunteensa. He saivat aivan konkreettisesti pelätä, odottaako heitäkin Jeesuksen seuraajina sama kohtalo kuin Jeesusta. Pelon takia Pietarikaan ei uskaltanut tunnustaa tunteneensa Jeesusta. Menetyksen tuoman ahdistuksen kourissa opetuslapset eivät voineet kuvitella, mitä tarkoittivat Jeesuksen sanat:" Vielä vähän aikaa, ettekä te näe minua, taas vähän aikaa, ja te näette minut jälleen." Jeesuksen läsnäolon tuoman turvallisuuden ikävä peitti alleen loogisen ajattelun, minkä avulla he olisivat voineet tulkita Jeesuksen puheita. Jeesuksen kuoleman jälkeen opetuslapset olivat kuin isänsä menettäneitä lapsia.

Minä näen aika runsaasti unia. Jotkut teemat toistuvat unissa yhä uudelleen. Yksi tällainen teema on turvallisuuden kaipuu. Unissa olen tekemässä jotain tuttujen, läheisten ihmisten kanssa tai joskus aivan tuntemattomien ihmisten seurassa. Joskus olen unessa lapsi, joskus aikuinen. Mutta olen sitten lapsi tai aikuinen, kaipaan, että minusta pidetään huolta. Kaipaan, että joku kertoo minulle, miten toimitaan, huolehtii asioista ja saan luottaa ja nojata toiseen ihmiseen. Ja kun näin tapahtuu unessa, on herätessäkin vielä lämmin ja turvallinen olo.

Tulkitsen näitä unia, että ne ovat keski-ikäisen, elämän ruuhkavuosia elävän aikuisen kaipausta turvalliseen lapsuuteen, jolloin sai elää aika huolettomasti. Vanhemmat pitivät huolen perusasioista ja jos jotakin epätavallista tapahtui, oli ihmisiä, jotka järjestivät asiat. Nyt on toisin. On huolehdittava omien lasten ja perheen asioista, on huolehdittava työasioista ja huolehtimissuhde omien vanhempien kanssakin on kääntynyt toisin päin. Kun jotain epätavallista tapahtuu, minä, keski-ikäinen aikuinen huolehdin ja järjestän asiat. Kaikkein konkreettisimmin tämä toteutui kuluneella viikolla, kun saattelin äitini kuoleman rajan toiselle puolelle ja sen jälkeen järjestelin asioita, mitä siihen liittyen on täällä maan päällä tehtävä. Keski-ikäisenä aikuisena olen välillä eksyksissä kuin Jeesuksen menettäneet opetuslapset. Unissa alitajuntani työstää kaipausta ja ikävää turvalliseen huolettomuuteen.

Jeesuksen opetuslapset saivat kokea Jeesuksen huolenpidon tuoman ilon Jeesuksen ylösnousemuksen jälkeen. Jeesus mm. kutsui opetuslapsensa Gennesaretin järven rannalla yhteiselle aterialle opetuslasten aluksi toivottoman kalastusreissun jälkeen. Jeesuksen lupaus: "Te näette minut jälleen" toteutui antaen opetuslapsille jälleen lohdun ja turvan. Mutta puhuuko Jeesus vain silloisille opetuslapsilleen? Puhuiko hän vain noista muutamasta päivästä ja viikosta, jolloin opetuslapset eivät voineet nähdä haudassa lepäävää Jeesusta , mutta Jeesuksen ylösnousemuksen jälkeisten ilmestymisten aikana taas saattoivat viettää tuttuun tapaan yhteistä aikaa?

Vai puhuuko Jeesus kaikille tuleville seuraajilleenkin? Miten pitkä on Jeesuksen tarkoittama "vähän aikaa"? Mekin elämme murehtimisen ja tuskan aikaa tässä maailmassa, kaivaten ilon, turvallisuuden ja huolettomuuden aikaa. Sitä, mikä Jeesuksen ja Raamatun lupausten ja uskomme mukaan on joskus edessä. Joskus, kun me siirrymme kuoleman rajan toiselle puolelle.

Tämän päivän otsikko on "Jumalan kansan koti-ikävä". Yleensä ikävä ja kaipaus liittyy johonkin menneeseen. Tuttuun ja turvalliseen, mitä meillä on ollut. Se on menetetyn läheisen ikävää tai kaipausta taakse jääneisiin tuttuihin olosuhteisiin. Miten voi ikävöidä tulevaa, mistä ei vielä tiedä, mitä se tulee olemaan, vaikka Jeesuksen lupaukseen luottaen ajattelemmekin sen olevan jotain hyvää, jotain maanpäällistä elämää paljon parempaa ja jälleennäkemisen riemua aikaisemmin kuolleiden läheistemme kanssa. Vaikka uskommekin sen olevan jotain sellaista, missä ehtoollisrukouksen ilmauksen tavoin laulamme Jumalalle ylistystä enkelien ja kaikkien pyhien kanssa.

Jumalan kansana, Jumalan lapsina me emme haikaile vain tuntemattomaan tulevaisuuteen, vaan me ikävöimme todelliseen kotiimme. Sinne, missä on meidän alkumme; sinne, missä on ollut Jumalan ajatus ja idea meidän olemassaolostamme ja syntymästämme tähän maanpäälliseen maailmaan. Jeesuksen opetuslapset saivat kokea Jumalan läsnäolon ja sen tuoman turvan yhdessä Jeesuksen kanssa kulkiessaan ja jälleen Jeesuksen ylösnousemuksen jälkeen. Jumalan "vähän aikaa" on paljon pidempi kuin kolme päivää tai kolme vuotta. Se jatkuu edelleen. Mekin voimme kokea Jumalan läsnäoloa ja sen tuomaa turvaa jo täällä maan päällä. Myös aikuisina, joilla on paljon myös näitä maanpäällisiä asioita huolehdittavana. Mutta Jumalan luomina ihmisinä meidän lähtökohtamme, kotimme viime kädessä on Jumalan yhteydessä, Jumalan luona, Jumalan huolenpidossa. Sinne me kaipaamme, sinne me ikävöimme, sinne äitikin sai muutama päivä sitten lähteä, niin uskon.