Etusivu > Uutiset ja tapahtumat > Uutiset > 2017 > 05 >

Virret ja tanssi kohtaavat keskellä kaupunkia

Virret ja tanssi kohtaavat keskellä kaupunkia

12.05.2017 09:00

Senaatintorilla tavataan kun syntisten virret raikaavat ja tanssijan taivas laskeutuu hetkeksi maan päälle.

Kirkon musiikkijuhlat saavat arvoisensa päätöksen sunnuntaina 21. toukokuuta kello 16. Jesse Kaikurannan kanssa yhteislaulettava maallinen ja taivaallinen musiikki soljuu erottelematta, sekoittamatta ja muuttumattomana. Syntisen virret ovat sellaisia yhteislaulettavia kappaleita, jotka ovat perinteiselle virsikirjalle vieraita, mutta jotka onnistuvat sanoittamaan tunteita, joita suuri suru tai valtava onni meissä kirvoittavat. Tanssin ja laulun yhdistävä tilaisuus kestää noin tunnin.

Matkaoppaina toimivat iloiset evankelistat Kari Kanala ja Jaakko Heinimäki. He lupaavat johdattaa juhlakansan vaikka humpaten hautaan ja takki auki taivaaseen. Televisiossakin massahurmanneet pastorit takaavat, ettei tanssi ole syntiä. Juhlakansan liikuttamiseksi paikalla on mallia näyttämässä muutama tanssipari.

Katso tästä lisätiedot tapahtumasta


Jesse Kaikuranta laulattaa Senaatintorilla syntisten virsiä. Kuva: Anton Sucksdorff