1. Johdanto

Lääketieteen ja sairaanhoidon tarkoituksena on parantaa sairauksia ja lievittää kärsimystä. Aina ihmisen ja hänen sairauksiensa parantaminen ei ole mahdollista, mutta silloinkin voidaan pyrkiä lievittämään kärsimystä ja lohduttaa. "Silloin, kun mitään ei ole tehtävissä, voidaan vielä tehdä paljon."

Suomessa on vain muutama varsinainen saattohoitokoti. Valtaosa ihmisistä kuolee perusterveydenhuollon piirissä. Saattohoitoa tehdään ja sen osaamista tarvitaan sen vuoksi kaikkialla perusterveydenhuollossa. Kuolevien potilaiden hoitaminen ja heidän sekä heidän läheistensä kohtaaminen on raskasta ja kuluttavaa. Saattohoitoon liittyvien kysymysten tunteminen ja käytännön valmiudet helpottavat kuolevien parissa tehtävää työtä ja antavat kuoleville ja heidän läheisilleen parhaan mahdollisen avun.

Hyvä saattohoito on kokonaisvaltaista. Siihen kuuluu hyvän fyysisen perushoidon lisäksi kivun hoito sekä psyykkisten, henkisten ja hengellisten sekä sosiaalisten tarpeiden huomioiminen. Saattohoidossa otetaan potilaan lisäksi huomioon myös hänen läheisensä. Saattohoito laajassa mielessä alkaa, kun kuolema tulee todennäköiseksi ja päättyy, kun läheiset tulevat toimeen menetyksensä jälkeen.

Tämä vihkonen on tarkoitettu avuksi ja tueksi niille, jotka tekevät työtä kuolevien potilaiden parissa. Vihkosessa perehdytään erityisesti kuolemaa lähellä olevan ihmisen psyykkisiin, henkisiin ja hengellisiin sekä sosiaalisiin tarpeisiin.

Ensimmäisessä luvussa kerrotaan niistä yleisesti tunnustetuista eettisistä ja lainsäädännöllisistä tekijöistä, jotka luovat perustan ja velvoituksen kuolevan hyvälle hoidolle.

Psyykkiset, henkiset ja sosiaaliset tekijät lomittuvat kuolevan ja hänen läheistensä hoidossa. Niistä puhutaan erityisesti potilaan ja hoitajan vuorovaikutuksen näkökulmasta, millä pyritään tarjoamaan mahdollisimman käytännöllistä apua. Hyvä vuorovaikutus on myös avain kokonaisvaltaisen hoidon onnistumiselle. Lähestyvä kuolema synnyttää hyvin samankaltaisia tunteita niin potilaassa kuin hänen omaisissaankin. Näitä tunteita käsitellään seuraavassa osiossa Lähestyvän kuoleman synnyttämät tunteet potilaassa, omaisessa ja hoitajassa. Erikseen käsitellään vielä lasta ja nuorta kuolevan potilaan omaisena.

Eksistentiaaliset, omaan elämään ja kuolemaan liittyvät kysymykset koskettavat kaikkia ihmisiä etenkin elämän rajakohdissa. Kuolema herättää näitä kysymyksiä aina tavalla tai toisella. Eksistentiaaliset ja henkiset kysymykset liittyvät saattohoidon kokonaisuuteen. Tärkeätä on, että näissä kysymyksissä ja pohdinnoissa otetaan huomioon jokaisen oma vakaumus ja tahto.

Erilaiset rituaalit tukevat ihmisiä rajatilanteissa ja käsittämättömän äärellä. Perinteiset tavat voivat pukea näkyväksi ja antaa sanoja tunteille ja kokemuksille, joita on ehkä muuten vaikea sanoittaa. Kuolemaan liittyvät erilaiset tavat ja rituaalit ovat syntyneet aikojen kuluessa avuksi ja tueksi. Viime vuosikymmeninä on kuolema meillä eristetty muun elämän ulkopuolelle ja pyritty monin tavoin vaientamaan. Ilmiö lienee ymmärrettävä ainakin osittain reaktiona viime sotien kokemuksiin. Viime vuosina on julkisuudessa ollut useitakin tapahtumia, joiden yhteydessä on avoimesti ja yhdessä tuotu esiin surua ja ilmennetty sitä yhteisesti. Ehkä se kertoo siitä tarpeesta, joka ihmisellä kuitenkin on järkytysten ja menetysten yhteydessä surra ja käsitellä surua. Sikäli on perusteltua ja suositeltavaa elvyttää kuolemaan ja suruun liittyviä rituaaleja ja toimintaympäristöjen muuttuessa luoda myös uusia.

Perusterveydenhuollon piirissä kuolevista potilaista valtaosa on iäkkäitä ja tällä hetkellä he kuuluvat niihin ikäluokkiin, jotka ovat lapsuudessaan ja nuoruudessaan omaksuneet kristillisen perinteen. Näin ollen tässä vihkosessa käsitellään yksityiskohtaisemmin henkisten ja hengellisten tarpeiden kohtaamista meillä perinteisestä evankelisluterilaisen kirkon näkökulmasta. Osiossa käsitellään lyhyesti kristillisten symbolien ja toimintatapojen sisältöä niiden merkityksen avaamiseksi sekä annetaan selkeitä toimintaohjeita, joita noudattamalla kuka tahansa voi vastata potilaiden ja omaisten toiveisiin ja tarpeisiin.

Muiden uskontokuntien ja elämänkatsomusten suhteen on hyvä tietää perusasioita, jotka estävät väärinkäsityksiä ja suojaavat kenenkään loukkaamiselta. Näistä löytyy tietoa tämän lehtisen liitteissä 1,2 ja 3, missä on myös nimikkeitä,joiden avulla voi tavoittaa eri uskontokuntien ja elämänkatsomusten edustajia ja joita yleensä myös tarvitaan kyseisten potilaiden tarpeiden kohtaamisessa ja tapojen toteuttamisessa.

Kuva: Maarit Kolsi