Etusivu > Yhteinen toiminta > Apua & tukea > Sairaalassa > Saattohoidosta >

2. Saattohoidon eettinen perusta

2. SAATTOHOIDON EETTINEN PERUSTA

Kaikkea inhimillistä toimintaa ja ratkaisuja säätelevät arvot. Ne ovat joko ääneen lausuttuja ja kirjoitettuja tai ne vaikuttavat tiedostamattomasti päätösten taustalla. Terveydenhuollossa ollaan jatkuvasti tekemisissä ihmiselämän peruskysymysten kanssa. Siksi toiminnan suuntaamisessa tarvitaan keskustelua ja pohdintaa toiminnan eettisestä perustasta. Muun muassa tätä keskustelua ja pohdintaa varten perustettiin Suomeen vuonna 1998 valtakunnallinen terveydenhuollon eettinen neuvottelukunta, ETENE. ETENE käsittelee periaatteelliselta kannalta terveydenhuoltoon ja potilaan asemaan liittyviä eettisiä kysymyksiä. Sen olemassaolo on kirjattu lakiin potilaan asemasta ja oikeuksista. Terveydenhuollon eettisten näkemysten voidaan näin ollen edellyttää noudattavan ETENE:n suosituksia.

1. Terveydenhuollon yhteinen arvopohja

ETENE:n ensimmäisessä julkaisussa Terveydenhuollon yhteinen arvopohja, yhteiset tavoitteet ja periaatteet, (ETENE-julkaisu I, 2001) käsitellään sitä arvopohjaa ja lainsäädäntöä, joka luo perustan terveydenhuollon tavoitteille ja toiminnalle.

Terveydenhuollon ammattiryhmät ovat kautta aikojen kirjanneet itselleen eettisiä ohjeita ja periaatteita. Ohjeistot perustuvat yhteisiin arvoihin, jotka tosin painottuvat eri ohjeistoissa eri tavoin. Eettisten ohjeiden rinnalla terveydenhuoltoa velvoittavia ohjeita ovat lait ja asetukset.

Suomessa näitä ovat perustuslakiin kirjatut perusoikeudet, laki potilaan asemasta ja oikeuksista, laki terveydenhuollon ammattihenkilöistä, kansanterveyslaki ja erikoissairaanhoitolaki. Muissakin säädöksissä on terveydenhuoltoa koskevia normeja. Lisäksi terveydenhuollon valintoihin ja päätöksiin vaikuttavat myös voimaan saatetut kansainväliset ihmisoikeussopimukset.

Perusoikeudet ankkuroituvat siihen, että kaikki ihmiset ovat yhdenvertaisia lain edessä. Ketään ei saa ilman hyväksyttävää perustetta asettaa eri asemaan minkään henkilöön liittyvän syyn perusteella. Lapsia on kohdeltava tasa-arvoisesti yksilöinä ja heidän tulee saada vaikuttaa kehitystään vastaavasti itseään koskeviin päätöksiin. Perusoikeussäännökset takaavat oikeuden elämään, henkilökohtaiseen vapauteen, koskemattomuuteen ja turvallisuuteen. Julkisen vallan velvollisuus on turvata jokaiselle riittävät sosiaali- ja terveyspalvelut sekä edistää väestön terveyttä.

Laissa potilaan asemasta ja oikeuksista keskeisiä ovat oikeus hyvään terveyden- ja sairaanhoitoon sekä inhimilliseen kohteluun, tiedonsaantioikeus ja itsemääräämisoikeus. Sen mukaan hoito edellyttää aina potilaan suostumusta. Potilaalla on oikeus kieltäytyä suunnitellusta hoidosta. Tällöin hänen kanssaan yhteisymmärryksessä on pyrittävä löytämään muu lääketieteellisesti hyväksyttävä hoito. Potilaalle on annettava kaikki ne tiedot, joilla on merkitystä hoidosta päätettäessä. Häntä on kohdeltava siten, ettei hänen ihmisarvoaan loukata ja että hänen henkilökohtaista vakaumustaan ja yksityiselämäänsä kunnioitetaan. Potilaan tiedot on pidettävä salassa ja luottamuksellisina. Myös omainen tai muu läheinen on potilaan asioissa juridisesti sivullinen. Jos potilas ei pysty terveydentilansa vuoksi pätevästi ilmaisemaan tahtoaan, pyritään se saamaan selville hänen läheistensä avulla.

Terveydenhuollon eettiset periaatteet:

1. Oikeus hyvään hoitoon

Myös hoiva on osa hyvää hoitoa. Siinä potilaan tarpeet ovat etusijalla. Potilaan oikeus hyvään hoitoon on tärkeä myös kuoleman lähestyessä. Siihen kuuluvat hyvä perushoito, henkinen ja hengellinen tuki sekä kivun ja muiden kärsimystä aiheuttavien oireiden hoito. Keskeisiä asioita ovat myös tuki ja ymmärtävä suhtautuminen läheisten suruun sekä tarvittaessa ohjaus lisäavun piiriin.

2. Ihmisarvon kunnioitus

Jokaisella ihmisellä on yhtäläinen ja ainutkertainen ihmisarvo.

3. Itsemääräämisoikeus

Jokaisella tulee olla oikeus päättää asioistaan oman elämänkatsomuksensa sekä ajatus- ja arvomaailmansa mukaisesti. Terveydenhuollossa itsemääräämisoikeus tarkoittaa potilaan oikeutta osallistua itseään koskevaan päätöksentekoon, mikä edellyttää tietoja mm. sairaudesta, hoidosta ja hoitovaihtoehdoista. Potilaalla itsellään on myös oikeus kieltäytyä henkeään ja terveyttään uhkaavan vaaran torjumiseksi tarpeellisesta hoidosta.

4. Oikeudenmukaisuus

Yhtäläisen hoidon tarpeessa olevat potilaat tulee hoitaa samojen periaatteiden mukaisesti.

Oikeus asianmukaiseen hoitoon ja ihmisarvoiseen kohteluun ei riipu esimerkiksi potilaan iästä.

5. Hyvä ammattitaito ja hyvinvointia edistävä ilmapiiri

6. Yhteistyö ja keskinäinen arvonanto

2. Saattohoito

Saattohoidosta ETENE on julkaissut työryhmäraportin Saattohoito – Valtakunnallisen terveydenhuollon eettisen neuvottelukunnan muistio (2003). Siinä painotetaan saattohoidon merkitystä ja todetaan muun muassa, että kuolemaansa lähestyvien ihmisten laadukas ja inhimillinen hoito on terveydenhuollon etiikan keskeisimpiä kysymyksiä. Yhteisö, joka suhtautuu piittaamattomasti kuolevien hoitoon, on epäinhimillinen ja ihmisarvoa polkeva.

Elämän loppuvaiheen hoitoon liittyy useita käsitteitä, jotka ovat lähellä toisiaan, mutta joiden erottaminen on tärkeätä väärinkäsitysten välttämiseksi. ETENEn raportin mukaan saattohoito on "vaikeasti sairaan ihmisen hoitoa tilanteessa, jossa parantavasta hoidosta on luovuttu ja sairauden etenemiseen ei enää kyetä vaikuttamaan. Saattohoitoon kuuluu potilaan toiveiden huomioon ottaminen, mahdollisimman hyvä oireiden hoito, lähestyvään kuolemaan valmistaminen ja potilaan läheisten huomioiminen ja tukeminen."

Saattohoidon aloittaminen edellyttää päätöksentekoahoitolinjasta. Saattohoitopäätös on lääketieteellinen päätös, jonka tekee potilasta hoitava lääkäri yhteisymmärryksessä potilaan tai hänen edustajansa kanssa. Joskus päätös tehdään yhdessä neuvottelussa, joskus taas saattohoitoon siirtyminen on jatkumo erilaisia päätöksiä pidättäytyä tutkimuksista ja hoidoista sairauden eri vaiheissa. Saattohoito on aktiivista hoitoa ja läheisten tukea, se ei sinänsä ole riippuvainen potilaan diagnoosista. Saattohoitopäätöksen yhteydessä käydään läpi myös neste- ja ravitsemushoidon sekä muiden tutkimusten ja hoitojen tarve ja hyödyllisyys.

Palliatiivinen hoito on potilaan kokonaisvaltaista hoitoa, kun sairaus ei ole parannettavissa eikä elämän pidentäminen ole ainut hoidon päämäärä. Ajallisesti se ei ole sidoksissa kuoleman läheisyyteen, vaan se voi kestää jopa vuosia. Keskeistä on kivun ja muiden oireiden lievitys sekä psykologisiin, sosiaalisiin ja hengellisiin sekä maailmankatsomuksellisiin ongelmiin paneutuminen. Hoidon päämääränä on potilaan ja hänen omaistensa hyvinvointi.

Terminaalihoidolla tarkoitetaan välittömästi kuolemaa edeltävää saattohoitoa.

Oireenmukainen hoito (symptomaattinen hoito) tarkoittaa kaikkea oireiden huolellista seurantaa ja hoitoa riippumatta sairauden ennusteesta.

Saattohoidon oikeudellinen ja eettinen perusta on luonnollisesti sama kuin terveydenhuollon yleinen oikeudellinen ja eettinen perusta. Lisäksi myös muun muassa Maailman Lääkäriliiton julistus potilaan oikeuksista muistuttaa, että kuolevalla potilaalla on oikeus ihmisarvoiseen saattohoitoon ja kaikkeen apuun, jotta kuolema olisi mahdollisimman ihmisarvoinen ja rauhallinen.

Itsemääräämisoikeus merkitsee, että hoitoon tarvitaan potilaan suostumus. Henkilö voi ilmaista tahtonsa tulevasta hoidosta hoitotahdolla. Se voidaan sivuuttaa vain, jos lääkärillä on vahvat perusteet olettaa, että tahdonilmaisu ei ole pätevä tai vakaa. Viimeksi esitetty tahdonilmaisu kumoaa aikaisemmat suulliset tai kirjalliset hoitotahdot. Kirjallinen hoitotahto todistajien vakuutuksineen on tällä hetkellä luotettavin tapa ilmaista tahdon vakaus. Tietoa hoitotahdosta löytyy esimerkiksi osoitteista www.alzheimer.fi ja www.terveyskirjasto.fi.

Kotisaattohoidon ja kotikuoleman lähtökohtana tulee olla potilaan oma toivomus. Kuolemaan kotona tulee valmistautua ennakkoon. Läheisille tulee antaa kirjalliset ohjeet järjestelyistä ja yhteydenotoista. He saattavat myös tarvita tukea vielä potilaan kuoleman jälkeen. Tapaamisen järjestäminen heidän kanssaan on osa hyvää hoitokäytäntöä. Samojen periaatteiden tulee toteutua myös kodinomaisissa laitoksissa. Saattohoidossa olevat lapset, mutta myös lapset saattohoidossa olevien potilaiden perheenjäseninä edellyttävät erityistä huomioimista.

Raportissa muistutetaan myös, että ihmisarvon kunnioittaminen ei pääty henkilön kuolemaan. Saattohoitoon kuuluu myös vainajan kunnioittava kohtelu.

ETENE:n suositukset saattohoidosta on kirjattu seuraavaan muotoon:

1. Jokaisella on oikeus hyvään ja inhimilliseen hoitoon myös silloin, kun parantavaa hoitoa ei ole olemassa.

2. Potilaan itsemääräämisoikeutta on kunnioitettava saattohoidossa. Potilaan hoitotahdosta voidaan poiketa vain silloin, kun voidaan perustellusti olettaa potilaan muuttaneen tahtoaan hoitonsa suhteen.

3. Saattohoitopäätös ja hoitosuunnitelma perustuvat yhteisymmärrykseen potilaan ja häntä hoitavien henkilöiden välillä.

4. On tärkeää, että hoidon jatkuvuus varmistetaan potilaan hoidon tavoitteiden muuttuessa ja potilaan siirtyessä yksiköstä toiseen. Siirryttäessä parantavasta hoidosta palliatiiviseen tai saattohoitoon on myös tärkeää tehdä mahdollisimman selkeä suunnitelma ja kirjata suunnitelma potilaan asiakirjoihin. Suunnitelman tulee olla kaikkien hoitoon osallistuvien käytettävissä. Potilasasiakirjoissa tulee käyttää selkeitä ja terveydenhuollossa hyväksyttyjä ilmaisuja.

5. Saattohoitoa toteuttavilla yksiköillä pitää olla valmiudet toteuttaa saattohoitopotilaille tehty hoitosuunnitelma. Hyviin valmiuksiin kuuluvat riittävät henkilöresurssit, ammattitaito sekä sopivat välineet, joilla hoito voidaan toteuttaa inhimillisesti ja turvallisesti.

6. Potilaalla on oikeus kuolla kotonaan tai paikassa, jossa hän voi olla läheistensä läheisyydessä niin halutessaan.

7. Henkilöihin, jotka eivät ole kelpoisia päättämään hoidostaan on kiinnitettävä erityistä huomiota sekä saattohoitopotilaina että saattohoitopotilaiden lähiomaisina.

8. Hyvä saattohoito kuuluu kaikille kuoleville potilaille riippumatta heidän sairautensa diagnoosista.

3. Käypä hoito -suositus

Käypä hoito -suositus: Kuolevan potilaan oireiden hoito julkaistiin Suomalaisen Lääkäriseura Duodecimin ja Suomen Palliatiivisen Lääketieteen yhdistyksen asettaman työryhmän toimesta helmikuussa 2008.

Suosituksen aihetta on rajattu niin, että siinä keskitytään oireiden lääkehoitoon. Siinä ei ole otettu kantaa lääkkeettömiin hoitoihin ja vuorovaikutukseen, joita kuitenkin pidetään merkittävänä osana kuolevan potilaan hoitoa. Kokonaisvaltaisuutta korostetaan esimerkiksi suosituksen julkaisun yhteydessä annetussa tiedotteessa: "Oireita lievittävä lääkehoito on vain osa kuolevan potilaan hoitoa. Kuoleva ei kaipaa lievitystä vain kipuihinsa, vaan tarvitsee usein apua myös turvattomuuteen, yksinäisyyteen, tarpeettomuuden tunteeseen ja ahdistukseen. Elämän loppuvaiheessa on tärkeää huolehtia myös psykologisista, sosiaalisista, maailmankatsomuksellisista ja hengellisistä ongelmista."

4. Kuoleman tapahduttua

Potilaan ihmisarvon kunnioittaminen ei pääty kuolemaan. Myös vainajaa on kohdeltava arvokkaasti ja kunnioittavasti. Omaisilla tulee olla mahdollisuus hyvästellä läheisensä kiireettömästi ja tilanteen arvokkuuden mukaisessa ympäristössä. He myös tarvitsevat tukea surussaan. Vainajan käsittelystä on Helsingin kaupungilla PYSYVÄISOHJE T-Te1.18., Terveyskeskuksen yleiset toimintaohjeet vainajien käsittelyssä.

Lähteet

ETENE-julkaisu I, Terveydenhuollon yhteinen arvopohja, yhteiset tavoitteet ja

periaatteet, 2001.

www.etene.org.

Saattohoito – Valtakunnallisen terveydenhuollon eettisen neuvottelukunnan

muistio, 2003.

www.etene.org.

Käypä hoito –suositus, Kuolevan potilaan oireiden hoito, suomalaisen Lääkäriseura Duodecimin ja Suomen Palliatiivisen Lääketieteen yhdistyksen työryhmä, 2008. www.kaypahoito.fi.

Helsingin kaupungin terveyskeskus, Pysyväisohje T-Te 1.18, Terveyskeskuksen

yleiset toimintaohjeet vainajien käsittelyssä.

Kuva: Maarit Kolsi