Rukoushelmet retriitissä

Retriittitalon pöydälle on asetettu valmiiksi helmipusseja kukin sisältäen omanvärisensä helmet. Siinä on myös saksia, kuminauhaa, neuloja sekä koottuja rukousnauhoja malliksi. Osallistujille on varattu rukouskortteja. Tähän samaan tilaan olemme tuoneet Martin Lönnebon rukoushelmikirjoja.

Ennen hiljaisuuteen laskeutumista kerromme lyhyesti näistä helmistä ja niiden käytöstä. Kerromme myös, että jokainen voi halutessaan koota itselleen omat rukoushelmet retriitin aikana.

Vuodenkierron ajankohdasta riippuen olemme valinneet helmet ja rukoushetkien raamatuntekstit. Kullekin päivälle rakennamme omannäköisen alttarin. Ennakkovalmisteluissa muistutamme itseämme yksinkertaisuuden ja "vähemmän on enemmän" -periaatteesta, sillä rukoushelmien käytön mahdollisuuksien monipuolisuus saattaa imaista ohjaajan liikaakin luoviin maailmoihin.

Retriitin meditaatioita ja virikepuheita mietiskellessään on ohjaajalla nykyisin käytettävissä useampia rukoushelmistä kumpuavia kirjoja sekä artikkeleita. Monipuoliset sivut löydät osoitteesta www.rukoushelmet.net .

Lähes aina retriitistä on lähtenyt kotiin tai työpaikoille yhtä monta rukoushelminauhaa kuin on ollut retriittivieraitakin.

Rukoushelmistä on olemassa myös äijäversio johon voit käydä tutustumassa seuraavan linkin kautta: Äijän rukoushelmet