Nyt melu tyyntyy, työn paine laantuu, enkeli kuormaamme koskettaa

"Paastonaika valmistaa meitä Kristuksen kärsimysaikaan. Se on aikaa hiljaisuudelle ja rukoukselle, saamme etsiä Jumalan läsnäoloa ja levätä Hänessä.

Paastonaikana kirkoissa liturginen väri on violetti. Tekstit kertovat Jeesuksen kohtaamisista erilaisten ihmisten kanssa matkallaan Jerusalemiin, kohti kärsimystä.

Tuolla matkalla hän kohtasi eri ikäisiä ihmisiä. Monet olivat väsyneitä, huolten painamia tai sairauksien uuvuttamia.

He saivat tulla Jeesuksen luo juuri sellaisina kuin olivat. Jeesus kohtasi heidät, jokaisen asia oli hänelle tärkeä. He saivat avun, voiman, lohdutuksen ja ilon.

Miten sinä voit tänä paastonaikana? Miten jaksat tänään?

Kauan sitten sain omalla rippileirilläni muistolauseen: ”Heittäkää kaikki murheenne Hänen päällensä, sillä Hän pitää teistä huolen.” (1. Piet. 5.)

Tuo lause on ollut minulle tärkeä voimanantaja halki vuosikymmenien.

Tänään haluan jakaa tuon voimalauseen sinun kanssasi, joka olet väsynyt, voimaton tai tarvitset lohdutusta. Rukouksen hiljaisuudessa saat jättää elämäsi ja asiasi Hänelle, joka parantaa, eheyttää, antaa anteeksi.

Lisäksi haluaisin jakaa kanssasi psalminkirjoittajan sanan: ”Hän antaa enkeleilleen käskyn varjella sinua, missä ikinä kuljet, ja he kantavat sinua käsillään, ettet loukkaa jalkaasi kiveen.” (Ps. 91:11,12).

Saakoon jokainen päiväsi olla sinulle uuttaa voimaa antava, rauhan, siunauksen ja enkelien varjeluksen aikaa. Saat uskoa kaikki asiasi Hänelle, joka pitää sinusta huolen."

pastori Anita Olli

Auta meitä erottamaan tarpeeton ja tarpeellinen kiire

"Haraka haraka haina baraka!"

Kotini seinällä on iso seinäkello. Eräänä päivänä tyttäreni tuli herättämään minut iloisena: Nyt on hyvä päivä! Hänellä oli kädessään kellon iso viisari. Se oli yön aikana tipahtanut lattialle.

Tuntiviisari jatkoi kulkuaan, mutta ajan pystyi hahmottamaan enää suuntaa antavasti. Meitä riemastutti, alkoihan samana päivänä loma. Ei olisi kiirusta juosta kellon kanssa kilpaa. Ei tarvitsisi suorittaa elämää eikä lomaa.

Wikipediassa kiire määritellään jännitteiseksi tilaksi, jolla on suhde aikaan. Se on rasittava tunne siitä, että on toimittava liian nopeasti. Kivikauden tyyliin reagoiva elimistömme luulee, että kyseessä on hätätilanne, yrittää paeta tai taistella.

Jatkuva kiire on länsimaisen yhteiskunnan tuotos. Pidän sitä syntinä, koska se sotkee välejämme Jumalaan, toisiin ihmisiin ja luomakuntaan. Kuten otsikon tansanialainen sananlasku kertoo, kiireellä ei ole siunausta. Yhteys omaan itseenkin katoaa. Kiire saastuttaa. Sen vastakohtana levollisuus, jopa tylsyys, ruokkii tutkitusti luovuutta, läsnäoloa, tuottavuutta ja hyvinvointia. Mambo mazuri hayataki haraka. Hyvät asiat eivät tule kiireellä.

Aina kiire ei ole totta, vaan se on kiireentuntua, ihmisen tulkinta sen hetkisestä tilanteesta. Oli kiire totta tai ei, kiireen tunteeseen voi vaikuttaa. Luolanaisen kehoni on huijattavissa. Mitä säännöllisemmin sen tekee, tapa varjelee. Hengitän rauhallisesti. Rauhoitan kehoni. Kävelen hitaammin. Kiiruhan hitaasti. Listaan tehtävät asiat paperille ja yliviivaan pois tehtävät, jotka voivat odottaa. Ravistelen käsiä ja jalkoja, puhkun ja puhisen. Rukoilen! Ja jotta kiire ei ulottuisi vapaapäiviin ja lomiin, kellosta voi ottaa ison viisarin pois. Pyhitän lepopäiväni ja ruumiini."

pastori Meri Ala-Kokko

#paasto

Anna rohkeutta mennä maastoon tiettömään, jossa merkkejä en tunne, vaille vastausta jään

"Vuosia sitten olin huhtikuun alussa yksin hiihtovaelluksella Lapissa Hetta-Pallas reitillä. Viimeisen yön nukuin Nammalakurun vanhassa varaustuvassa.

Koko yön myrskysi lunta ja aamulla liikkeelle lähtiessäni lumentulo jatkui. Matkaan oli kuitenkin lähdettävä.

Aluksi reitti kulki tunturikoivikon läpi. Vaikka lumi oli jo peittänyt ladun näkyvistä, pysyin reitillä, joka oli merkitty tolppiin kiinnitetyin ristein.

Sitten tulin puuttomalle aukiolle. Lumimyrsky voimistui. En nähnyt enää seuraavaa ristiä.

Hiihdin täysin sokkona. Yhtäkkiä oikean käteni sauva upposi metriseen hankeen. Olin hiihtänyt pois kovalta latu- ja moottorikelkkapohjalta. Ymmärsin siirtää suksia hieman vasemmalle. Hetken päästä vasen sauvani upposi hankeen. Suuntasin aavistuksen oikealle.

En muista milloin olisin pelännyt niin paljon. Pelkäsin eksyväni umpihankeen, josta kapeilla murtsikkasuksilla ei enää noustaisi ylös. Sauva upposi lukemattomia kertoja vuoroin vasemmalla ja oikealle, mutta löysin aina takaisin. Lopulta lumimyrsky tyyntyi ja näin reitin seuraavalle ristille.

Ristin näkemisestä tuli elämän ja kuoleman kysymys. Vaikka risti välillä katosi näkyvistäni, se johdatti minut lopulta perille. Jokaisen elämässä tulee eteen tilanteita, jolloin tuntuu, että kova pohja jalkojemme alta katoaa. Harhailemme yksin, sokeina näkemättä tietä eteenpäin. Silloinkin saamme luottaa, että Kristuksen risti johtaa meitä elämässä eteenpäin."

pastori Petri Jukanen

Anna kasvullemme aikaa

”Lapsi, jota on kannateltu, jaksaa myöhemmin kannatella itseään ja toisia. Turva ja rakkaus rakentavat lapselle vahvat juuret, joiden varassa kasvaa, ihmetellä elämää ja kulkea rohkeasti omannäköistä tietä.

Lausun usein kastemaljan äärellä: lähetämme Sinut elämäsi matkalle pyytäen, että saisit rauhassa kasvaa – kulkea juuri Sinun näköistäsi tietä.

Kasvurauha. Mitä se on? Voisiko se olla elämäntapa, joka näkyy toisten ihmisten ja luonnon kunnioituksena, toivon ylläpitämisenä, vieraanvaraisuuden ja oikeudenmukaisuuden vaalimisena?

Elämä ei ole pelkkää kasvukautta, tarvitaan levon ja kasvun vuorottelua. Entisajan ihmiset osasivat lukea luontoa – työrytmi ja elämä sopeutettiin vuodenaikojen mukaan. Nämä vaistot toimivat edelleen eläinkunnassa. Vuoden kiertokulun mukaan elävät niin muuttolinnut kuin talviunille asettuva karhukin. Ehkä luonto voisi opettaa meille kiireen keskellä eläville ihmisille, että tasapainoiseen kasvuun tarvitaan myös lepoa ja pysähtymistä.

Voisinko lakata kysymästä, mitä olen jo ehtinyt menettää, ja keskittyä tähän hetkeen ja läsnäoloon?

Koskaan ei ole liian myöhäistä. Ihminen kasvaa niin kauan kuin elää. Elämä on keskeneräistä, ja keskeneräisyydessä on paljon hyvää – kasvun mahdollisuuksia moneen suuntaan.

Ole oma itsesi. Keskeneräistä itseä ja lähimmäistä saa katsoa rakkaudella. Sitähän Jeesus tuli meille kertomaan. Ei Jeesusta pitänyt ristillä naulat vaan rakkaus meitä kohtaan.

kasvatuksen pastori Seija Knuutila-Loukonen, joka on mukana myös perheneuvontatyössä

Näytä yhden päivän matka, askel, jonka tänään sain

"Sain viime syntymäpäivänäni lahjaksi askelmittarin. Sen tarkoitus on varmistaa, että kävelen tarpeeksi. Kymmenen tuhatta askelta päivässä lienee suositus.

Millainen olisi elämän askelmittari? Miten mitataan askelia, kun ne pysähtyvät, liukastelevat taaksepäin tai horjahtelevat sivulle ja kiitävät välillä eteenpäin niin lujaa, etten itsekään pysy niiden perässä?

Onneksi Jumala mittaa lempeästi rosoista kompurointiani eikä hylkää, kun joskus heittäydyn maahan kiukuttelemaan ja kieltäydyn kävelemästä.

Tänään rukoilen: Kaikkien askelten Jumala. Kulje kanssani tänään. Auta valitsemaan rakkaus ja olemaan armollinen itselleni ja toisille."

pastori Anni Paukkala-Toivonen

Anna meille meidän jokapäiväinen leipämme – ei enempää eikä vähempää

"Vanha tarina kertoo hyvästä haltijasta, joka lupasi miehelle paljon. Hänen toiveensa täyttyisi, mutta hänen saamaansa hyvyyttä riitti muillekin, naapurille jopa kaksin verroin.

Mutta sellaista toivetta, mikä olisi tehnyt hänet tyytyväiseksi, ei vaan tahtonut löytyä. Pitkän mietinnän jälkeen ratkaisu kuitenkin löytyi: ”Tahdon, että vain toinen silmäni sokeutuu!”

Miehelle ei ollut niin tärkeää se, mitä hänellä oli, vaan että hänen asiansa olivat paremmin kuin muilla. Miehen mieltä voisi sanoa kateelliseksi. Kateus, latinaksi invedere, tarkoittaa että ei ole kykyä nähdä. Ei ole kykyä nähdä, mitä itsellä on. Unohtuu se, että oikeastaan minulla on jo kaikki mitä tarvitsen.

Uutta hamstraten tulee reppu raskaammaksi kantaa. Miksi siis suotta hamuaisin enemmän kuin tarvitsen. Raskaaksi tulee liikkuminenkin, jos syön enemmän kuin kulutan. Ja oikeasti, onhan se vähän tylsää, jos elämässä ei ole lupaa kuin omille iloille ja nautinnoille.

Tyytyminen kohtuullisuuteen on arvokas taito. Ihminen, joka vapautuu pahan päivän vartomisesta, kykenee elämään vapaammin ja iloisemmin. Voisiko tämä päivä olla se päivä, mihin olen jo varautunut: Voisimmeko sinä ja minä, me molemmat, tulla tänään kylläisiksi ja tyytyväisiksi?"

pastori Markus Kopperoinen

Löydänkö aikaa sille, mitä pidän tärkeänä?

"Olin ulkoiluttamassa eräänä päivänä koiraani lähipuistossa. Edellämme kulki nuori isä, joka työnsi rattaissa ehkä reilun vuoden ikäistä pientä poikaansa. Toisella kädellä isä selasi kännykkäänsä.

Poika kiinnitti huomionsa lokkiin, joka liiteli taivaalla. Hän osoitteli sitä kädellään ja yritti kiinnittää isänsä huomion. Isä ei kuitenkaan tapausta huomannut vaan jatkoi kännykän selaamista.

Näky vihlaisi sydänalassa kahdesta syystä.

Ensinnäkin pieni lapsi sai kokemuksen siitä, että kännykkä oli isälle tärkeämpi kuin hän.

Toiseksi vihlaisi se, että tunnistin tilanteesta itseni. Kuinka monta kertaa olenkaan itse juuttunut kännykän tai tietokoneen ruudun äärelle tilanteessa, jossa joku läheinen ihminen tai työtoveri on kaivannut huomiotani.

Moni on varmaan törmännyt ystäväporukoihin, jotka istuvat kahvilan tai ravintolan pöydässä näpräämässä kännyköitään sen sijaan että juttelisivat toistensa kanssa.

Paaston aika haastaa miettimään, kumpaa pidämme tärkeämpänä, fyysisesti läsnä olevia ihmisiä vai kännykän ruudun kautta avautuvaa maailmaa.

Ehkäpä kännykkäpaasto auttaisi löytämään aikaa asioille, jotka ovat oikeasti tärkeitä."

pastori Timo Laaninen

Herätä meidät näkemään valintojemme seuraukset ja toimimaan vastuullisesti

"Lensin hetki sitten lomalle Pohjois-Suomeen. Lentäminen on jännittävää ja nopeaa. Kokonaisen päivän sijaan matkaan meni alle kaksi tuntia.

Paluumatkalla pääsin ohjaamoon ja näin tähtitaivaan ja kirkkaana loistavat kaupungit. Mietin, että maailma on kaunis. Luojan luoma, kaunis ja arvokas maailma.

Mietin, miten jokin niin mukava tapa matkustaa voi olla niin kuormittava. Pidän lentämisestä, mutta inhoan sitä, että valinnallani osallistun maailman tuhoamiseen.

Oikeastaan, valinnoillani tuhoan tällä hetkellä enemmän kuin suojelen. Lentäminen lienee pienin haasteeni.

Miten päästä eroon kaikesta siitä muovista, joka on turhaa, turhista tavaroista? Miten kuluttaisin ekologisemmin? Mistä saisin intoa entistä parempaan kierrättämiseen? Miten muistaisin valinnoissani sen, että tulen näkemään seuraukset vielä myöhemmin?

Yksin olen voimaton. Miten tästä tulisi kaikkien maailman ihmisten yhteinen tavoite? Jos jokainen tekisi edes vähän, tekisimme yhdessä paljon.

Kaiken keskellä luotan Luojaan. Ehkä hän auttaa minua tässäkin. Ehkä me voimme yhdessä muuttaa maailmaa."

pastori Rosa Kostamo

Kuinka vaikeaa onkaan joskus sanoa: tapahtukoon Sinun tahtosi

"Isä päätti, että meiltä ei oppikouluun mennä. Kyllä sinulle tyttö talouskoulu riittää.

Pyöristyvä vatsa päätti milloin ja kenen kanssa vihille. Äiti senkin leningin valitsi ja pitopöydän suunnitteli. Anoppi määräsi kaapin paikan.

Kälyt vahtivat hänen jälkeensä, etten siirrä piironkia. Miehen nimissä tilit ja tilukset.

Lapset valtasivat vatsan, rinnat. Kokovartaloäitiys. Heille halusin antaa vapauden valita omat tiensä, vaikka se leikkasi minulta viimeisetkin siiventyngät.

Eläkeläiskerhossa pappi muistutti rukoilemaan: ”Tapahtukoon sinun tahtosi” Kyllä suututti. Kuka tässä omaa tahtoaan on koskaan miettinytkään!

Kun kiukkuni laantui, aavistelin, että olisi kai se Jumalan tahto paljon keveämpi, avarampi, suopeampi kuin ihmisten käskyvalta.

Ja mitä muuta nytkään rukoilisin, kun jännitän pojantyttären ylioppilaskirjoituksia, huolestun riittääkö lasten perheissä rakkaus, odotan lääkärin soittoa, kun oli ne tutkimukset."

pastori Sari Hakuri

Mitä näet ympärilläsi, jos ehdit pysähtyä?

"Projektipappina ehtii katsoa ympärilleen. Kännykkä ei kulje kädessä vaan katse etsii ystävällisiä hymyjä ja kutsua tulla juttelemaan.

Kuljin Siltamäen ostarilta puistoa kohden, kun näin pienen mytyn tien reunassa. Menin sitä kohden ja huomasin, että tuo mytty olikin pieni koira.

Koira tuli luokseni, nuoli kenkiäni ja tervehti iloisesti. Katsoin ympärilleni, mutta omistajaa ei näkynyt missään. Otin koiran varovasti syliini.

Se painautui rintaani vasten ja nuoli käsiäni. Minä, papin panta kaulassani menin pieni koira sylissäni takaisin ostarille ja kysyin siellä hengaavilta ihmisiltä, että tuntevatko he tämän koiran ja sen omistajan. Lähdimme yhdessä viemään koiraa takaisin kotiin.

Yhä edelleen kuukausia myöhemmin ihmiset muistavat, että se pappi huomasi sen pienen koiran.

Minulle tuo pieni hetki muistutti, miltä tuntuu nojautua toista vasten ja luottaa, että hän tukee ja auttaa. Että yhdessä olemme enemmän.

Tuo pieni hetki muistutti Jumalan sylistä ja rakkaudesta."

pastori Päivi Pulakka

‍