18.04. Onneksi olkoon: Valto, Valdemar | Palaute
Malmin seurakunta

Malmin kanttorien musiikkivinkit pääsiäiseksi

03.04.2020, 20:11
Tästä löydät parhaat musiikit pääsiäiseen aina väkevästä urkumusiikista kevyempään musiikkiin. Klikkaa kappaletta, niin pääset kuuntelemaan sen YouTubessa.
Malmin kanttorien musiikkivinkit

Taru Hämäläisen suositukset:

Gregorio Allegri: Miserere mei, Deus (Armahda minua, Jumalani)

Italialaisen Gregorio Allegrin Miserere mei pohjautuu psalmiin 51 ja se on sävelletty todennäköisesti 1630-luvulla. Kappale oli tarkoitettu esitettäväksi ainoastaan hiljaisen viikon keskiviikon ja pitkäperjantain Tenebrae-jumalanpalveluksessa.

Nimensä mukaisesti (tenebrae = varjo, pimeys) jumalanpalvelus alkoi yleensä iltahämärässä ja sen aikana sammutettiin palavat kynttilät yksitellen viimeistä kynttilää lukuun ottamatta. Aikoinaan teosta ei saanut esittää muualla kuin Sikstuksen kappelissa eikä siitä ollut saatavilla nuotteja, mikä lisäsi kappaleen mystisyyttä.

Allegrin Miserere mei on vaikuttava kappale ja jäi mieleeni jo nuorena, kun kuulin sen radiosta ensimmäisen kerran. Kappale on minusta rauhoittava ja taivaallisen kaunis.

Petri Laaksonen: Syvä hiljaisuus

Tutustuin tähän Petri Laaksosen lauluun viime keväänä. Laulun teksti voi puhutella erilaisissa vaikeissa elämäntilanteissa, ja se sopii myös hiljaisen viikon mietteliääseen ja hartaaseen tunnelmaan: "Täällä kulkenut olet sinäkin tuskan vallassa, raskain sydämin. Toisten hylkäämä, yksin yöhön jäit."

Sanoissa kerrotaan, kuinka luontokin hiljenee ja tulee täysin hiljaista. Kertosäe puolestaan on valoisa ja lohdullinen ja antaa toivoa tulevasta.

Mikko Korhosen suositukset:

J. S. Bach: Urkukoraali Aus tiefer Not BWV 686

Sävellyksen pohjana on Lutherin virsi 267, Sua syvyydestä avuksi. Kyseisen virren tunnelma on vahvasti läsnä tässä Bachin kypsään myöhäistuotantoon kuuluvassa koraalissa.

Erityisen syviä ja riipaisevia sävyjä siihen tuo kaksoisjalkiotekniikka, jossa urkuri soittaa kummallakin jalalla omaa melodiaa. Valitulla videolla myös tätä jalkiosoittoa pääsee seuraamaan hyvin.

Andrew Lloyd Webber: Getshemane

Jesus Christ Superstar –musikaalin laulu kertoo Getsemanesta, jossa Jeesus rukoillessaan kysyy Jumalalta kärsimyksen tarkoitusta ja miettii mahdollisuutta välttyä tuskalta. Videolla on tästä mahtava veto laulunopettaja Jerome Manuhutulta. Laulun lisäksi koskettavaa on bändin osuus: siinä on nähtävästi mukana laulukurssilaisia, jotka soittavat oman osaamisensa mukaan vaikkei kyseessä ole oma soitin. Joskus tällainen tuo soittamiseen erityistä välittömyyttä, niin nytkin.

Timo Ollin suositukset:

Orgue en carême (Paastonajan urkumusiikkia)

Tämä paastonajan urkumusiikin kokoelma sisältää viisi meditaatiotyyppistä urkuteosta. Niitä kuunnellessa mieli hiljentyy ja olo rauhoittuu. Kunkin videon alussa kuulijalle tarjoutuu myös mahdollisuus seurata kappaleen nuottikuvaa, minkä kautta musiikkiin avautuu myös visuaalinen näkökulma.

Pekka Pohjola: Everyman (Jokamies)

Miksi kuunnella progressiivista jazz-pop-musiikkia hiljaisella viikolla? Albumin tekijä oli maamme fuusiojazzin taitosäveltäjä ja virtuoosibasisti. Valitsin hänen tuotannostaan Jokamies–oopperan, joka on itselleni läheinen myös siksi, että nuorempi sisareni on ollut näyttelemässä siinä.

Erityisesti suosittelen viimeistä osaa Agnus Dei (kohdasta 34:10 eteenpäin). Siinä alkukirkon ajoilta periytyvä Jumalan Karitsa –hymnin teksti kohtaa nykymaailman kärsimyksen, Kristuksen tuskan herättämän syyllisyyden tunnon ja ihmisen hämmennyksen tämän kaiken edessä, mitä myös esityksessä käytetty laulutapa eläytyvästi ilmentää.

Mikäli teosta haluaa kuunnella laajemmin, ehdotan kuuntelun aloittamista kohdasta 15:37, jossa on Agnus Dei –osan vastapoolina eteerisen kaunis koraali.

Kaisu Rauhamaan suositukset:

Giovanni Battista Pergolesi: Quando corpus morietur teoksesta Stabat Mater

Pergolesin Stabat Materin esittäminen pitkäperjantaina on Malmin seurakunnassa jokavuotinen perinne. Tänä vuonna sitä ei pysty kuuntelemaan Malmin kirkkosalissa, mutta onneksi netistä löytyy monia eri versioita niin tästä kuin toisestakin hiljaisen viikon klassikosta, Bachin Matteus-passiosta.

Stabat Mater pohjautuu 1200-luvulta peräisin olevaan runoon, jossa kuvataan Marian tuskaa, kun hän seuraa oman poikansa kuolemaa ristillä. Quando corpus morietur on runon viimeinen säkeistö. Musiikista kuulee, kuinka Jeesuksen kärsimys on jo loppunut ja jäljelle jää vain kehtolaulua muistuttava jousisäestys sekä laulajien rukous: Kun ruumiini kuolee, lahjoita sielulleni autuus paratiisissa.

Jesus, Remember Me, Taizé-hymni

Jesus, Remember Me on kaikkien Taizé-rukoushymnien tapaan lyhyt, parin säkeen mittainen laulu, jota on tarkoitus laulaa niin monta kertaa peräkkäin, että se muuttuu koko olemuksen täyttäväksi jatkuvaksi rukoukseksi.

Valitsin tämän Taizé-hymnin, koska sen sisältämä rukous puhuttelee itseäni vahvasti. Meidät kutsutaan siinä mietiskelemään ristin ryövärin sanoja: Jeesus, muista minua, kun tulet valtakuntaasi.

Yksinkertainen rukouslaulu toistuu kerta toisensa jälkeen samanlaisena ja silti jatkuvasti hieman erilaisena – huilun sävelkulut luovat kudokseen hienovaraisia sävyjä, valon ja varjojen vaihtelua.

Mari Torri-Tuomisen suositukset:

Krzysztof Penderecki: Agnus Dei teoksesta Puolalainen Requiem

Krzysztof Penderecki (1933-2020) on arvostettu puolalainen säveltäjä ja kapellimestari, joka kuoli maaliskuun lopulla, 29.3.2020. Penderecki vieraili useaan kertaan myös Suomessa, mm. Naantalin musiikkijuhlilla. Siellä sain itsekin laulaa hänen johdollaan Tapiolan Kamarikuoron riveissä.

Agnus Dei - Jumalan Karitsa vie meidät keskelle Kristuksen kipua ja tuo Kristuksen keskelle meidän kipuamme: ”Jumalan Karitsa, joka kannat maailman synnin. Armahda meitä. Jumalan Karitsa, joka kannat maailman synnin. Anna meille rauha.”

Maury Yeston: Unusual Way musikaalista Nine

Laulu Unusual Way on peräisin Maury Yestonin säveltämästä musikaalista Nine. Musikaali pohjautuu Federico Fellinin osittain omaelämäkerralliseen elokuvaan 8 ½ ja siitä tehtiin myös musikaalielokuva vuonna 2009.

Thomas Hampson taas on aikamme johtavia baritonilaulajia. Hän on vieraillut Suomessakin syksyllä 2019 laulamassa Turun musiikkijuhlien avajaisissa. Laulun Unusual Way haluan kuulla nimenomaan Hampsonin esittämänä, hänen äänellään. Voisi ajatella, että tässä esityksessä tietty klassisuus kohtaa toisen genren aivan luontevasti ja pakottamatta.

Unusual Way on rakkauslaulu. Itselleni se kertoo niin tästä hetkestä kuin menneestäkin, ja lopulta; in a very unusual way; laulu vie minut kohti Pyhää.