"Parasta papin työssä on välittää toivoa ja lohdutusta"

Kirkkoherra Martti Häkkänen on opittu tuntemaan pappina, joka osallistuu alueensa elämään laaja-alaisesti. Papin kuuluu hänen mielestään liikkua niin kirkollisilla kuin maallisilla kentillä. Martti on toiminut Mikaelin seurakunnan kirkkoherrana vuodesta 2010. Hän sai viime vuonna Kontula -palkinnon. Samalla Martti valittiin vuoden kontulalaiseksi.

Martti syntyi nelilapsisen sisarusparven nuorimmaksi maaliskuussa 1959 Etelä-Savossa Mäntyharjulla. Muistot lapsuus- ja nuoruusvuosista ovat hyviä. Maalaiskylä tarjosi 1960–1970-luvuilla eloisan kasvuympäristön, jossa saadut eväät ovat riittäneet elämäntaipaleella.

Työnteko tuli lapsuudenkodissa tutuksi. Lapsia opetettiin työhön aikuisten kanssa. Samalla oppi kantamaan siitä vastuuta. Martti muistelee elämänmuodon olleen hyvin sosiaalinen. Talkoot, syntymäpäivät, häät, hautajaiset ja seurat kokosivat väen yhteen.

Liikunta ja urheilu kuuluivat harrastuksena osana kyläelämää. Nuorta väkeä riitti maalaiskylälläkin jääkiekko- ja jalkapallopeleihin. Hiihto ja yleisurheilu olivat suosittuja lajeja. Martti muistelee mielellään poikien sarjassa voittamaansa kolmiottelun (100 metriä, kuula ja korkeus) pitäjänmestaruutta. Pokaali on tallessa edelleen.

– Se oli joku symboli Martin elämässä. Määrätietoisella työllä ja harjoittelulla voi päästä hyvään tulokseen, kertaa Martti.

Kristillisyys oli luonnollinen osa perheen ja kyläläisten elämää Mäntyharjulla. Seuroissa käytiin ja kirkkoon lähteminen sunnuntaina 20 kilometrin päähän tuntui luontevalta.

Savon, Karjalan ja Hämeen raja-alue on omaa murretta puhuvien heimojen ja herätysliikkeiden kohtaamispaikka. Kirkon piirissä eri liikkeiden jäsenet toimivat sopuisasti yhdessä. Käytännön diakonia oli osa elämää, tarvitsevia autettiin pienieleisesti antamalla vaikka uudesta sadosta jauhosäkillinen. Lähetystyötä arvostettiin ja ompeluseuroja pidettiin asian hyväksi kaikilla kylillä.

Martti kirjoitti ylioppilaaksi vuonna 1978 Mäntyharjun lukiosta. Jatko-opintoja pohdittaessa mielessä papiksi opiskelun ohella lakimiehen ura. Maanviljelijäksi ryhtyminenkin perheettömän sedän omistamalla naapuritilalla oli harkinnassa, kun isoveli jatkoi kotitalon pitoa.

Ammatinvalinta: "Maanviljelyä kotikylällä vai oikeustiedettä?"

Martti pyrki heti lukion jälkeen lukemaan oikeustiedettä. Asevelvollisuusaikanaan Kontiorannassa hän mietti tulevaisuuttaan. Nuori mies koki vahvaa kutsumusta papin työhön. Päätökseksi tuli lähteä teologisen tiedekunnan pääsykokeisiin ja tuloksena oli opiskelupaikka. Syksyllä 1980 alkoivat teologian opinnot.

Martti halusi tehdä kesäisin opintojen vastapainoksi käytännön töitä. Hän oli puutarhatöissä Malmin hautausmaalla ja apumiehenä rakennuksilla. Kotona opitusta puutarhanhoidosta tuli monivuotinen kesätulonlähde. Useampana vuonna työpaikkana oli Vihermaisema Oy, jonka toimipaikka sijaitsi Mellunmäessä. Samalla Itä-Helsinki alkoi tulla tutuksi. Viheralueiden hoitoa ja rakentamista riitti, sillä rakentaminen oli Helsingissä vilkasta myös 1980-luvulla. Erityisen mielenkiintoisena tehtävänä Martti muistelee Yhdysvaltojen suurlähetystön pihan ja ulkoalueiden hoidon.

– Suurlähettiläs neuvoi kädestä pitäen, miten Amerikassa nurmikko ajetaan: se piti ajaa kuin jalkapallokentät, jäljen piti olla viivasuora. Kun aurinko paistoi, niin näytti kuin maa olisi peitetty matoilla, kuvailee Martti.

Keväällä 1987 teologian maisteri oli valmis siirtymään työelämään. Helsingissä vallitsi kuitenkin pappistungos. Pappeja palasi kotimaan kirkon ulkosuomalaistyöstä ja lähetyskentiltä. Martilla oli jo kutsu pappisvirkaan (vokaatio) Järvenpäähän, mutta piispa Samuel Lehtonen joutui perumaan sen.

Kun Helsingissä oli liikaa pappeja, Martti melkein päätyi Imatralle.

Martti otti yhteyttä Mikkelin hiippakunnan piispaan, jolla olikin tarvetta saada pappi Imatralle. Tuomiokapitulista tuli samaan aikaan tieto, että Mellunkylässä tarvitaan pappi. Martti soitti kirkkoherra Armas Viidalle, joka oli lähdössä lomalle. Viita kehotti palaamaan asiaan kahden viikon kuluttua. Martti kertoi olevansa silloin jo Imatralla. Viita kiirehti kysymään, miten äkkiä paikasta kiinnostunut voisi tulla käymään. Siltamäessä asunut Martti lupasi olla paikalla puolessa tunnissa.

Martti pöräytti kuplavolkkarillaan Kaarenjalkaan, jossa seurakunnan kanslia tuolloin sijaitsi. Mellunkylän seurakunnan ensimmäinen kirkkoherra jututti Marttia kaksi tuntia. Lopuksi hän kehotti olemaan antamatta lupausta Imatran paikasta ennen kuin ratkaisee asian. Martti kävi Imatralla, mutta esitti Mellunkylään liittyvän varauksen.

Viita soitti lomansa jälkeen ja kutsui tulemaan töihin Mellunkylän seurakuntaan.

– Jos ei sinulla ei ole mitään sitä vastaan, niin minä otan sinut tänne, muistelee Martti Viidan muotoilleen ystävällisen kutsunsa.

Martti aloitti Mellunkylässä pappina lokakuun alussa 1987 kirkkoherran apulaisena. Seurakuntapastori hänestä tuli pyhäinpäivänä pappisvihkimyksen jälkeen. Vuoden 1981 toimintansa aloittanut Mellunkylän seurakunta eli kiinnostavaa vaihetta. Uusia alueita rakennettiin ja unelma omasta kirkosta oli toteutumassa. Kirkko valmistui keväällä 1988. Tilat mahdollistivat toiminnan uudella tavalla.

Mellunkylässä Marttia viehätti alueen kylämäisyys. Hän koki, että pappi oli aina tervetullut perheisiin. Lähiökodeissa näkyi konkreettisesti muuttoliike. Kotona pidetyissä toimituksissa kuuli monia murteita.

Kastekoteihin tuli Mellunkylässä sukulaisia maalta tuliaisineen.

– Kastekoteihin oli tullut usein maalta sukulaisia tuliaisineen. Pohjalaiset toivat juustoja, karjalaiset piirakoita, pohjoiskarjalaiset sultsinoita ja vatruskoita. Siinä aukeni Itä-Helsingin asukkaiden tausta, pohtii Martti.

Mielenkiintoista oli kuulla myös kantakaupungista muuttaneiden elämäntarinoita. Juuret maalla ja oma asettuminen Helsinkiin auttoivat ymmärtämään myös muuttaneiden elämäntapaa ja haasteita. Martti ja Marketta-vaimo muuttivat asumaan Kontulaan Kotikonnuntielle. Viiden vuoden kuluttua Häkkäset hankkivat Keinutieltä oman asunnon.

Perheeseen syntyi 1990-luvulla kaksi poikaa. Lapsiperheitä oli tuolloin jälleen enemmän Kontulassa, kun asukkaat vaihtuivat osittain. Keinutiellä oli monia perheitä samassa elämänvaiheessa, mikä innosti jäädyttämään jääkenttää, tekemään hiihtolatuja ja järjestämään kilpailuja lapsille. Aikuiset pelasivat usein lentopalloa. Muutaman taloyhtiön yhteiset 30-vuotisjuhlat olivat yksi 1990-luvun kohokohdista. Martti on kokenut luontevaksi osallistua myös oman kotikadun taloyhtiöiden tilaisuuksiin ja toimintaan.

– Varmaan siihen vaikuttaa, että on lapsena elänyt ja kasvanut kyläyhteisössä. Kun yhdessä tehdään, niin tulos aina enemmän kuin osiensa summa. Papille on myös tärkeää, että hän jakaa arjen elämää oman seurakunnan ihmisten kanssa. Se auttaa ymmärtämään ihmisten tapaa kohdata asioita, miettii Martti.

Kyläyhteisö vaihtui taloyhtiöihin.

Mellunkylästä Martti siirtyi seurakuntayhtymään, jossa hän vastasi kasvatustyöstä ja lapsi- ja nuorisotyöstä. Marketan työ vei koko perheen Saksaan vuosiksi 2005–2007. Kotimaahan palattuaan Martti työskenteli Järvenpäässä seurakuntaopistolla kouluttajana.

Paluu papiksi Itä-Helsinkiin tapahtui vuonna 2010 alussa uuden nimen saaneeseen Mikaelin seurakuntaan. Monet toivoivat Martin pyrkivän seurakunnan kirkkoherraksi. Pienen harkinnan jälkeen hän jätti hakemuksensa tuomiokapituliin. Kaikille seurakuntalaisille avoimessa vaalissa Martti saavutti selvän ääntenenemmistön.

Martti myöntää, että oli ilahduttavaa nähdä, että 67 prosenttia äänestäjistä oli antanut äänensä hänelle. Hän on myös tyytyväinen siitä, että eläkkeelle jäämässä ollut Helsingin hiippakunnan piispa Eero Huovinen suoritti virkaanasettamisen virkaan viimeisenä työnään. Vaikka aikataulu oli kireä, niin seurakunta kuin uusi kirkkoherrakin olivat ilahtuneita piispan eleestä.

Kirkkoherran työstä Martti pitää kovasti. Asuinalueen tuntemus ja perheen asuminen alueella helpotti paljon työhön tarttumista. Kokonaiskuvaa alueesta on tarkentanut aktiivinen osallistuminen Vetoa ja voimaa Mellunkylään -yhteistoimintaryhmän toimintaan. Aktiivinen osallistuminen toi Martille vuonna 2018 Kontula-palkinnon ja valinnan vuoden kontulalaiseksi.

Vuoden kontulalainen vaalii yhteistyötä.

Kirkkoherran toimintakenttä on laaja. Hän vastaa jumalanpalveluselämästä, henkilöstöjohtamisesta, hallinnosta ja taloudesta. Hän johtaa yhdessä seurakuntaneuvoston kanssa erityisesti kahta jälkimmäistä. Kirkkoherran huolehtii laajasti myös suhteista ympäröivään yhteiskuntaan, ja hänen toivotaan liikkuvan paljon seurakuntalaisten keskuudessa. Erityisen paljon kohtaamispyyntöjä Martti muistaa kertyneen ensimmäisen virkavuoden aikana.

Mikaelin seurakunta on kokenut 2010-luvulla haastavia vaiheita. Se on joutunut luopumaan osasta tilojaan. Toisaalta ennakoiva ote seurakuntayhtymän asettamiin säästötavoitteisiin on tuonut seurakunnalle liikkumavaraa.

Työn ohella Martti vei myös jatko-opintoja eteenpäin. Väitöskirjaopinnot huipentuivat väitöstilaisuuteen tammikuussa 2017. Aihe itsessään vei mukanaan ja innosti yhä syvällisempiin pohdiskeluihin ohjaajien ja toisten väitöskirjaseminaariin osallistujien kanssa.

Parasta papin työssä on Martin mukaan mahdollisuus välittää kristillistä sanomaa toivosta ja lohdutuksesta. Sanoman sisältö kantaa kuolemankin yli.

– Saamme olla pienenä osana jo 2000 vuotta vanhaa jatkumoa ja tuntea kuuluvamme maailmanlaajuiseen kristilliseen kirkkoon. Kristillinen työ ja sanoma kantavat myös papin omaa elämää, kun hän itse elää kristillisestä sanomasta. Tämä on minulle erittäin tärkeää. Omaa elämänkaarta voi katsoa myös lapsuudesta asti jatkuneena kutsumuksena, kokee Martti.

Kysymys papin työn vaikeimmista paikoista saa kokeneen papinkin hiljaiseksi. Pohtimalla asia alkaa aueta. Kun näkee läheltä raskaita elämänkohtaloita, se koskettaa ja hiljentää papinkin. Jokainen toimitus on ihmisten elämässä ainutkertainen tapahtuma. Lisähaastavuutta jokaiseen puheeseen tuo iäisyysulottuvuus ja kristillisen sanoman ainutkertaisuus.

"Papin on kyettävä hyvällä tavalla uudistumaan".

– Papin kyettävä hyvällä tavalla jatkuvasti uudistumaan, jotta kristillinen sanoma säilyy tuoreena. Papin on oltava liikkeellä, hänen tulee nähdä uusia kehittämisen mahdollisuuksia ja rohkeasti tartuttava niihin, näkee Martti.

Martti myöntää, että papille ja kirkkoherralle on haastavaa nähdä myös kirkosta eroamisprosessin kiihtyminen. Hän pohtii jatkuvasti, mitä kirkon olisi tehtävä enemmän tai uudella tavalla, että sen armon, rakkauden ja toivon viesti kohtaisi ihmiset? Tai miten kirkko voi olla läsnä ihmisten elämässä ja puhua sellaista kieltä, että ihmiset haluaisivat olla kirkon jäseniä.

– Hiljainen enemmistö etääntyy vähitellen kirkosta. Kirkko joutuu kaikkina aikoina elämään jännitteessä muuttuvan yhteiskunnan kanssa. Se on toisaalta aina selvinnyt ajan haasteista, sanoo Martti ja uskoo, että tulevina vuosina kirkko löytää tiensä ihmisten elämään. Hyvä sanoma Jumalan armosta ja rakkaudesta kantaa aina. Vapaaehtoisia tulee koko ajan mukaan toimintaan, ja ihmiset kaipaavat sisältöä elämäänsä.

"Hyvä sanoma Jumalan armosta ja rakkaudesta kantaa aina."

Herännäisyys on Martille läheinen liike lapsuuden kodin perintönä. Martti muistelee kuitenkin isänsä korostaneen papiksi lähteneelle pojalleen, että kirkko tulee kuitenkin aina ensin.

–Kirkossa on evankeliumi, sakramentit ja rukoukset. Mutta kyllä tässä herännäisyydessäkin on jotain hyvää, muistaa Martti isänsä kiteyttäneen.

Martti näkee tärkeäksi ekumenian. Kristillisyydellä on eri kirkoissa ja seurakunnissa monta muotoa. Itä-Helsingissä järjestetään ekumeenisia hartauksia ja tapaamisia sekä pääsiäisviikolla toteutetaan ekumeeninen ristisaatto. Ja evankelis-luterilainen kirkko on Martin mukaan kansankirkko, joka sulkee sisäänsä monia painotuksia kristillisyydestä.

Mikaelin seurakunnan tulevaisuus näyttää Martin mielestä hyvältä, vaikka toiminta monikulttuurisessa ja maallistuvassa ympäristössä tuo omat haasteensa ja toisaalta monia mahdollisuuksia. Seurakunta tekee aktiivista ja rakentavaa yhteistyötä kaikkien kanssa. Se on valmis myös avoimeen vuoropuheluun eri uskontojen kanssa. Seurakunnan ytimeen kuuluva jumalanpalveluselämä on vireää, samoin muu toiminta.

Ensi vuosikymmenen iso kysymys Itä-Helsingissä on Östersundomin alueen rakentaminen, joka näillä näkymillä alkaa vuosina 2023–2025. Martti korostaa, että seurakunnalla on silloin oltava käytössään riittävästi voimavaroja ottaa vastaan uusia asukkaita ja järjestää toimintaa uudella alueella.

Martin kanssa on helppo jutella. Ja elämänläheinen huumori on läsnä pienenä pilkkeenä silmäkulmassa vakaviakin asioita pohdittaessa.

– Eteenpäin on elävän mieli, mutta miten olla kirkossakin aikaansa edellä, sen eteen pitää tehdä työtä yhdessä ja yhteistuumin, tuumii Martti.

Teksti: Jouko Kokkonen

‍

Haluatko muistaa Marttia? Voit osallistua Yhteisvastuukeräykseen tästä.
Tervetuloa sunnuntaina 10.3. klo 11 Mikaelinkirkon messuun. Messun jälkeen klo 12.30 soppatarjoilu, omaan alueen jäätelöä ja pullakahvit.