Vartiokylän seurakunta sai vuoden 1991 lopulla arvokkaan lahjoituksen, ensimmäisen Suomessa painetun suomenkielisen Raamatun. Vuonna 1685 julkaistun ”Sotaraamatuksi” kutsutun kirjan lahjoittivat Pekka ja Helvi Tuiskunen. Pekka Tuiskunen käytti siitä nimitystä Reppuraamattu, mikä viittaa kirjan suhteellisen pieneen kokoon. Raamattu on mitoiltaan noin 17 x 21 cm eli se on muutoin A5-kokoinen, mutta pari senttiä leveämpi. Teos on yhdeksän senttiä paksu, minkä selittää käytetty huokoinen lumppupaperi, joka poikkeaa ominaisuuksiltaan nykyisin käytettävästä ohuesta raamattupaperista. Kirja painaa hiukan yli kilon.

Pyhä kirja oli kulkenut Pekka Tuiskusen mukaan suvussa ainakin kolmen sukupolven ajan. Lahjoituksen perusteena oli halu helpottaa perinnönjakoa: ”lopullisesti lahjoituksesta päätettiin, kun suku alkoi kiistellä Raamatun seuraavasta omistajasta.” Tuiskuset asuivat aivan Vartiokylän kirkon lähistöllä Valkealantiellä Pekan vuosina 1937–1939 rakennuttamassa talossa. Kirkkoherra Heikki Apajalahti totesi lahjoituksen olevan niin arvokas, että hän vie Raamatun säilytykseen kassakaappiin. Raamattu olikin säilössä vuosikymmenien ajan kassakaapissa, kunnes kirkkoherra Jukka Pakarinen ”löysi” sen uudelleen Apajalahden tiedusteltua, mitä arvokkaalle teokselle kuuluu.

Pekka Tuiskusen kertoma Sotaraamatun vaiheista suvussaan pitää paikkansa. E. J. Ellilä esitteli vuonna 1949 Pekan isoisän Karl Henrik Tuiskusen (1845–1924) kirjakokoelman esimerkkinä 1800-luvun talonpoikaiskirjastosta. Ellilän mukaan ”erikoista huomiota siinä herättää ensimmäinen Suomessa painettu Raamattu”. K. H. Tuiskunen oli Orimattilan Luhtikylässä asunut kauppias ja rusthollari, joka osallistui käytännössä kaikkiin paikkakunnan edistys- ja sivistysrientoihin. Hän oli perustamassa kansakoulua, nuorisoseuraa, torvisoittokuntaa, lainakirjastoa ja palokuntaa. Tuiskusen tuttavapiiriin kuului muun muassa kirjailija Johannes Linnankoski, oikealta nimeltään Vihtori Peltonen.

Orimattilan Luhtikylää ja K. H. Tuiskusta kauemmas Mikaelin seurakunnan Sotaraamatun vaiheita on vaikea seurata. Raamattu on voinut kulkea rusthollarisuvussa, jolla olisi ollut riittävästi varallisuutta ostaa aikoinaan erittäin kallis kirja. Vielä 1700-luvun lopulla Raamattu maksoi 15–20 riikintaaleria, millä sai hyvän hevosen. Mahdollista on myös, että K. H. Tuiskunen osti Raamatun yksityiseen kirjastoonsa ja samalla myös korjautti kirjaa. Sotaraamatun ensimmäiset sivut on liimattu 1820-luvun puolivälistä peräisin olevista käräjäpäätöksistä leikattujen palojen päälle. Irronneita sivuja on korjattu samalla tavalla. Asiakirjat ovat koskeneet orimattilaisia talollisia ja torppareita.

Tuiskuselle Sotaraamattu oli joka tapauksessa päätynyt ennen vuotta 1896. Päivälehti kertoi 16.8.1896 hänen kirjoistaan otsikolla ”Kelpo kirjasto kyntömiehellä” mainiten kokoelman vanhimman kirjan olevan ensimmäinen Suomessa painettu suomenkielinen Raamattu. Päivälehden Orimattilasta lähtöisin ollut päätoimittaja Eero Erkko kuului Tuiskusen tuttavapiiriin. Useat muut sanomalehdet eri puolilla Suomea julkaisivat saman artikkelin.

Mikä on ”Sotaraamattu?”

Sotaraamattu liittyy kiinteästi suomenkielisen Raamatun ja ylipäätään kirjallisuuden historiaan. Raamatun suomentamiseksi asetettiin vuonna 1638 varten käännöskomitea, jonka puheenjohtajana toimi Turun lukion ruotsalaissyntyinen lehtori Eskil Petraeus. Hänestä vuonna 1640 Turun Akatemian ensimmäinen rehtori ja teologian professori. Raamattu ilmestyi suomeksi vuonna 1642. Kirja on ulkomitoiltaan 25 cm x 39 cm x 12 cm ja painaa yli kuusi kiloa, joten se soveltui huonosti esimerkiksi silloisina sotilaspappeina toimineiden rykmentin saarnaajien käyttöön.

Turun piispan Johannes Gezelius vanhemman aloitteesta Kaarle XI määräsi vuonna 1680 julkaistavaksi Raamatusta erityisesti sotapappien käyttöön soveltuvan suomenkielisen painoksen, "että se ilman waivata taitan myötä pitää caikis Sotawaelluxisa". Vastaavanlainen ruotsinkielinen Raamattu oli valmistunut 1670-luvulla. Uuden suomenkielisen Raamatun valmistelutyössä oli määrä korjata painovirheet ja Raamatun alkuteksteistä poikkeavat kohdat. Tarkistustyön sai tehtäväkseen Paimion rovasti Henrik Florinus, joka osasi hyvin suomea. Hän oli myös heprean ja kreikan tuntija.

Florinus korjasi sekä kieltä että asiasisältöä. Silva Kiuru on tulkinnut hänen tukeutuneen kielellisesti Mikael Agricolan tekemään pohjatyöhön, mikä muutti ilmaisua 1600-luvun oloissakin vanhahtavaan suuntaan. Saksan- ja ruotsinkielisten käännösten vaikutus erottuu ilmaisuissa ja lauserakenteissa. Florinuksen tekemät muutokset näkyivät Kiurun mukaan vahvasti vuoden 1776 Raamatussa ja vielä vuonna 1938 käyttöönotetussa käännöksessä.

”Vanha kirkkoraamattukin on siis Florinuksen ansiosta tai ehkä pikemmin hänen vuokseen lähempänä Agricolan kieltä kuin vuoden 1642 Raamattu. Ensimmäinen kokoraamattumme näyttää loitonneen liian kauas alkutekstistä ja olleen sen vuoksi aikansa papistolle liian radikaali. Vuoden 1642 Raamatun edistykselliset pyrkimykset suomenmukaiseen ja samalla tiiviiseen ilmaisuun osoittautuivat ennenaikaisiksi.”

Saksan ja ruotsin kielten vaikutuksen havaitakseen ei tarvitse oli kielitieteilijä tai raamatuntutkija. Jouluevankeliumi alkaa ”Sotaraamatussa” seuraavasti:

”Mutta niinä päivinä tapahtui että uloskäyt Keisarilda Augusdukxelda / että caicki mailma piti werollisexi laskettaman. / Ja tämä werolle laskemus oli ensimäinen / joka tapahtui silloin cosca Kyrenius oli maanherra Syrias.

Ja kukin meni Caupungihins andama itziäns arwata.

Niin myös Joseph Galileasta / Nazareti Caupungist ylösmeni Judean / Davidin Caupungijn / joca cutzutan Betlehem / sillä hän oli Davidin huonest ja sugust. / Andaman itzens arwata / Marian hänen kihlatun emäntäns cansa / joca oli raskas.”

Paperin ja painotyön toimitti piispa itse

”Sotaraamatut” painettiin piispa Gezeliuksen omistamassa kirjapainossa Turussa. Pääosan käytetystä lumppupaperista valmisti piispan omistama, Inkoon Tomasbölessä sijainnut paperimylly. Raaka-ainetta oli 1600-luvun oloissa vaikea saada Gezeliuksen kirjapainon erinäisiin painotöissä tarvitun paperin valmistukseen. Piispa kehottikin pappeja hankkimaan lumppuja kirkonkuulutuksilla.

Painotyöstä vastasi kuninkaallisen kirjanpainajan arvon saanut Johan Winter. Raamatun 2 200 kappaleen painos myytiin nopeasti. Teos on harvinaisempi kuin vuoden 1642 Raamattu ja sen antikvaarinen arvo on yleensä myös korkeampi. Suuri osa Sotaraamatuista joutui hukkaan 1700-luvun alussa Suuren Pohjan sodan vuosina. Niitä tuhoutui myös Turun palossa vuonna 1827. Sotaraamattuja on säilynyt arviolta sata. Teos onkin suomenkielisistä Raamatuista harvinaisin. Pekka Tuiskunen arveli Vartiokylän seurakunnalle lahjoitetun Raamatun olleen sodissa mukana, vaikka suoranaista tietoa asiasta hänellä ei asiasta ollut.

Syntyjään ruotsalainen Gezelius piti tärkeänä äidinkielen opetusta ja lukutaitoa. Tässä hän oli selvästi aikaansa edellä. Gezeliuksen laatima Katekismus Yxi paras Lasten tawara oli käytössä 1900-luvulle saakka. Vuonna 1666 ilmestynyt kirja sisältää aapisen, Lutherin Vähän katekismuksen selityksineen, katekismuksen sisällön kysymysten muodossa sekä raamatunlauseita sisältävät Pyhän Raamatun opetussanat. Teoksesta otettiin yli sata painosta, joista viimeinen valmistui vuonna 1914.

Sotaraamattu on painettu fraktuurakirjasimella, joka oli Suomessa käytössä etenkin suomenkielisissä kirjoissa ja sanomalehdissä 1900-luvulle saakka. Vuonna 1912 julkaistiin tämän päivän lukijalle tutulle antiikvakirjasimella ladottu taskukokoinen Raamattu. Perhe- ja vihkiraamatut alettiin painaa antiikvalla 1920-luvulla.

”Coco Pyhä Ramattu Suomexi”

Sotaraamatun nimiösivu kertoo tyhjentävästi, millaisesta teoksesta on kyse: ”BIBLIA, Se on Coco Pyhä Ramattu Suomexi. Wastudest ojettu alcuramattuin / Hebrean ja Grekan jälkeen / Turusa Präntädty Johan Winterildä / Cuningalliselda Kirjain Pränttäjäldä. Anno 1685.”

Sotaraamatun alussa on laaja esipuhe, jossa selostetaan tarkemmin käännösprosessia:

”Tämä Suomen Biblia — on wielä nyt — ylitze catzottu, ja Alcuramattuin jälken, nijn paljo cuin mahdollinen oli, ojettu, että nyt Pyhän Ramatun Sanat mones paicas löytän selkiämbänä, ja Alcutextiä lähembänä cuin ennen. Sillä waicka se muiden Kirjain käändämises nijn olis, että jos Kirjoittajan ymmärrys on selkiä, nijn ei sanoista nijn paljo totella ('välitetä'), nijn ei se cuitengan taida Jumalan Sanan Tulkitzemisesa edeskäydä, että jocu luopuis Sanoista, joisa wäki ja Woima on, ja oman ymmärryxens jälken ne toisilla, omilla sanoillans käännäis eli tulkitzis, eli myös jongun Sanan poisjättäis. Sillä ei ole pienindäkän Jumalan Sanasa, jonga alla ei ole suurta Taivaallista Wijsautta suljettu —. Jos nyt jocu tätä camaloitze, se tietkän, että täsä jumalises työsä on meidän wahwa aicoimisem ollut, joca Alcuramatun Sana nijn tulkita, että se selkiämmästi ymmärrettä taitaisin, ja ei pienindäkän hywällä tiedolla ja tunnolla ohitze käydä.”

Esipuhetta seuraa laaja hakemisto, joka on helpottanut pappien työtä. Muutama esimerkki kertoo hakemiston luonteesta: Cadotus etzi (katso) Helwetti: Helwetti ja ijankaikkinen kadotus / joka Perkeleille ja caicille jumalattomille walmistettu on. Golgatta on ytimekkäästi määritelty Pääcalloin paikaksi. Ylösnousemuksessa on kyse Caickein ylösnousemisest ja ruumiin circastamisest.

Hakemistoa seuraa Vanha testamentti. Mooseksen ensimmäinen kirja alkaa seuraavasti:

”Alussa loi Jumala Taiwan ja Maan. Ja maa oli autio ja tyhjä / ja pimeys oli sywyden päällä / ja Jumalan hengi liikkui wetten päällä.

Luomiskertomuksen jakeet 26–27 on käännetty Sotaraamatussa seuraavasti: (…) Ja Jumala sanoi: tehkäm Ihminen meidän cuvaxem / meidän muotom jälkeen / ja he wallitcan kalat meres / ja taiwan linnut / ja karjan / ja coco maan ja caicki jotka maalla matelewat.

Jumala loi ihmisen omaksi cuwaxi hän sen loi/ miehexi ja waimoksi hän loi heitä.”

Teksti: Jouko Kokkonen

Lähteet

• Itä-Helsingin Uutiset 1.1.1992.
• Elina Heikkilä, Kurkistus vanhaan Bibliaan, osa 2. https://www.kotus.fi/nyt/kotus-blogi/satunnaisesti_kirjoittava_kotuslainen?5545_m=18724
• István Kecskeméti. 2008. Papyruksesta megabitteihin. Arkisto- ja valokuvakokoelmien konservoinnin prosessin hallinta. JYVÄSKYLÄ STUDIES IN HUMANITIES 93. ARKISTOLAITOKSEN TOIMITUKSIA 3. Väitöskirja.
• Pipliaseuran tarina. https://www.piplia.fi/piplia/pipliaseuran-tarina/
• E. J. Ellilä. 1949. Oma kirjastoni: suomalaisia yksityiskirjastoja omistajiensa kuvaamina. WSOY.
• Silva Kiuru, Agricolan Uusi testamentti ja ensimmäiset Raamattumme. Virittäjä 97(1993):1, s. 51–68. https://journal.fi/virittaja/article/view/38554
• Pentti Laasonen. Gezelius, Johannes, vanhempi (1615–1690). Kansallisbiografia. https://kansallisbiografia.fi/kansallisbiografia/henkilo/2252
• Virtuaalinen vanha kirjasuomi, Vanha kirjasuomi 1640–1700. https://vvks.it.helsinki.fi/katsaus_vanhaan_kirjallisuuteen/3_1640-1700/index.html