17.04. Onneksi olkoon: Otto | Palaute
Oulunkylän seurakunta

Arjen vastapainoksi pyhän kosketusta ja yhteyttä

07.07.2022, 12:47
Helsingin seurakunnissa järjestetään säännöllisiä jumalanpalveluksia ja hartauksia, joissa kenen tahansa on mahdollisuus levähtää kesken arjen kiireiden. Tilaisuudet ovat avoimia kaikille riippumatta siitä mihin seurakuntaan kuuluu ja niihin ovat kaikki tervetulleita.

Yksi kirkon perustehtävistä on tarjota ihmisille aineksia elämisen ja olemisen suurten kysymysten pohtimiseen sekä mahdollisuuksia hiljentymiseen yksin tai yhdessä toisten kanssa Jumalan kasvojen alla. Seurakuntien jokaviikkoinen hengellinen päätapahtuma on sunnuntaisin vietettävä messu.

Messu on jumalanpalvelus, johon sisältyy ehtoollisen vietto. Sunnuntaitten lisäksi messuihin kokoonnutaan kirkollisina juhlapyhinä kuten pääsiäisenä ja jouluna. Jumalanpalvelusta, johon ei sisälly ehtoollista, kutsutaan sanajumalanpalvelukseksi. Hengellisen elämän hoitamiseksi seurakunnat järjestävät jumalanpalvelusten lisäksi muun muassa monenlaisia hartauksia, rukoushetkiä, rukouspiirejä ja seuroja.

Seurakunnat tarjoavat myös tiloja ja tilaisuuksia hiljentyä yksityisesti omien asioidensa ääreen Luojansa edessä. Monien kirkkojen ovet ovat auki tätä tarkoitusta varten. Helsinkiläinen erikoisuus on keskustassa Narinkkatorilla sijaitseva Hiljaisuuden kappeli, jossa voi pysähtyä kiireisen kaupunkilaiselämän keskellä hiljentymään.

Myös seurakuntien ylläpitämät hautausmaat ovat suosittuja paikkoja, joissa hiljennytään paitsi muistelemaan edesmenneitä rakkaita, myös pohtimaan elämän rajallisuutta ja rikkautta. Kynttilän sytyttäminen on monille paitsi muistojen myös rukousten näkyvä merkki.