04.10. Onneksi olkoon: Saija, Saila, Frans | Palaute
Paavalin seurakunta

Vuoden 2022 Yhteisvastuukeräys alkaa: Paavalissa nallet etsivät uutta kotia

Paavalin seurakunta

21.01.2022, 14:57 /  päivitetty 08.02.2022, 14:06
Kierrätetään nallet uusiin koteihin ja kerätään varoja nuorten yksinäisyyden torjuntaan!


Vuoden 2022 Yhteisvastuukeräys alkoi sunnuntaina 6.2.

Yhteisvastuukeräyksen teemana on tänä vuonna ”Lahjoita mulle huominen”. Keräyksessä keskitytään koronapandemian seurauksista kärsivien lasten ja nuorten auttamiseen. Nuorten mielenterveyteen ja jaksamiseen liittyvät ongelmat ovat voimakkaassa kasvussa. Moni on jäänyt yksin ja tarvitsee kipeästi apuasi. Yhteisvastuu kerää varoja toimintaan, jolla nuorten arkeen voidaan lisätä aikuisten tuomaa turvaa. Me yhdessä voimme pitää huolen, että yksikään lapsi ja nuori ei jäisi yksin.

Paavalin seurakunnassa aloitetaan varojen kerääminen lasten ja nuorten hyväksi etsimällä nalleille uusia koteja. Osallistu tempaukseen lahjoittamalla nalle tai antamalla nallelle uusi koti!


Lahjoita nalle Paavalin seurakuntaan: mukaan voit kertoa nallen tarinan ja nimen

Nallet ovat arvokkaita ja vielä arvokkaampia niistä tekee nallen tarina. Mistä nalle on tullut? Millainen sen omistaja on ollut? Millaisia leikkejä nalle on leikkinyt ja missä matkustanut?

Jos kotonasi on nalle, josta voisit luopua, lahjoita se Paavalin seurakuntaan, niin me etsimme sille uuden kodin auttamalla samalla maailman nuoria ja lapsia.


Miten lahjoittaa nalle?

Voit tuoda nallen ja tarinan Paavalinkirkon aulassa ja kirkkoherranviraston eteisessä oleviin lahjoituslaatikoihin aukioloaikoina. Kiinnitä tarina nalleen esimerkiksi teipillä.

  • Virasto on avoinna ma ja to klo 10–14 sekä ke klo 12–17
  • Paavalinkirkko on avoinna ma ja to klo 11–13, ti ja ke klo 11–15

Paavalin varhaiskasvatus ottaa nallen hellään hoitoon ja hänet laitetaan väliaikaisasuntoon Paavalinkirkon ikkunaan. Nallet ovat esillä Paavalinkirkon sisäpihan ikkunassa, josta lahjoitetun nallen voi saada omakseen osallistumalla Yhteisvastuukeräykseen. Tavoitteena on, että yhtään nallea ei jää kodittomaksi, vaan kaikki saavat rakastavan ja turvallisen uuden kodin.

Kuvia nalleista ja niiden tarinoista voidaan julkaista Paavalin seurakunnan sosiaalisen median kanavissa.


Kaipaatko kainaloosi karvaista kaveria? Onko perheessä nallen paikka avoinna?

Lahjoitetun nallen voit saada omaksesi osallistumalla Yhteisvastuukeräykseen. Lahjoitetut nallet numeroidaan, hinnoitellaan ja asetetaan Paavalinkirkon ikkunaan sitä mukaa, kun nalleja lahjoitetaan.

Voit antaa nallelle kodin etsimällä mieluisan yksilön Paavalin ikkunasta, maksamalla nallen hinnan ja sopimalla uuden perheenjäsenen noudosta varhaiskasvatuksen työntekijän kanssa:

  • 1. Maksa nallen hinta Paavalin keräystilille MobilePayn kautta numeroon 88663
  • 2. Laita maksun jälkeen viesti Paavalin varhaiskasvatukselle numeroon 050 380 4194 tai sähköpostitse tuija.heinonen@evl.fi. Kerro viestissä ostamasi nallen numero ja mahdollinen ajankohta, jolloin voisit tulla hakemaan nallen Paavalinkirkolta.

Nalleista saadut tuotot menevät suoraan Yhteisvastuukeräykseen, jonka tuotoilla autetaan nuoria ja lapsia Suomessa ja maailman katastrofialueilla. Lue lisää tämän vuoden Yhteisvastuukeräyksestä Helsingin seurakunnissa.

Lisätietoja nalletempauksesta johtavalta varhaiskasvatustyönohjaajalta Tuija Heinoselta p. 050 380 4194 tai tuija.heinonen@evl.fi.


Paavalin seurakunnan Yhteisvastuukeräykseen voit lahjoittaa eri tavoin

Voit lahjoittaa suoraan Paavalin seurakunnan Yhteisvastuukeräykseen.

Yhteisvastuun pankkitilit
Aktia FI82 4055 0010 4148 41
Nordea FI16 2089 1800 0067 75
OP FI14 5000 0120 2362 28
Paavalin seurakunnan viite maksattaessa: 308443

Tuotosta 40 prosenttia jää nuorten hyväksi Suomessa tehtävään työhön seurakuntien sekä Lasten ja nuorten keskuksen toiminnan kautta. 60 prosentilla avustetaan kehittyvien maiden katastrofialueiden asukkaita Kirkon Ulkomaanavun työn kautta.

Kirkkopalvelujen keräyslupa Manner-Suomessa RA/2020/639, voimassa toistaiseksi.

#lahjoitamullehuominen #yhteisvastuu2022