19.04. Onneksi olkoon: Pilvi, Pälvi | Palaute
Tuomiokirkkoseurakunta
Maailmanpyörä

Retket, leirit, matkat ja retriitit

Virkistystä ja vaihtelua arkeen!

Kaipaako sisäinen seikkailijasi vaihtelua arkipäiviin? Haluaisit lähteä retkelle ja jakaa kokemuksesi jonkun kanssa. Eikä haittaa, vaikka sen voisi tehdä mahdollisimman pienillä kustannuksilla.

Seurakunta järjestää eri ikäisille erilaisia retkiä.

Diakoniatyön kesäleirit ja -retket on suunnattu ensisijaisesti vähävaraisille seurakunnan alueella asuville ihmisille.

Viimeisimpinä kesinä on esimerkiksi kokoonnuttu vähävaraisten aikuisten virkistyspäiville Kisakeskukseen, retkeilty Suomenlinnassa omakustanteisesti ja vietetty kesäpäiviä Mustasaaressa.

Perhekerhoissa on vietetty kesäretkipäiviä kesäkuun alussa.

Vanhan kirkon tuki ry. järjestää myös erilaisia retkiä.

Hiljaisuuden retriitti tarjoaa arjen kiireisestä oravanpyörästä poispääsyä kaipaaville pienen hengähdyshetken.

Hautausmaaopastuksissa pääsee tutustumaan tunnettuihin hautoihin opastettuna ja maksutta.

Lapset kokoontuvat omille leireilleen ja tietenkin, myös rippileirit kuuluvat kesään.

Tapahtumakalenterista löydät ajankohtaiset tiedot ja ilmoittautumisajat leiristä ja retkistä. Seuraa ilmoittelua myös Kirkko ja kaupunki -lehdestä.