Blogi: Naiset, jooga ja epämääräiset uudet tuulet
Elizabethilla oli elämässään muitakin haasteita, kuin omista haaveista luopuminen: hän uskalsi esittää eriävät mielipiteensä suhteessa pappisisänsä ja kirkon näkemyksiin, mikä eittämättä aiheutti lähisuhdevaikeuksia. Mielipiteidensä lisäksi hän näki vielä ”näkyjä” ja joutuikin hetkellisesti hoidettavaksi paikalliseen mielisairaalaan.
Hiukan myöhemmin vanhemmat onnistuivat painostamaan Elizabethin naimisiin 14 vuotta vanhemman kylmäkiskoisen ja tiukan kalvinistipapin kanssa. Sulhanen ei hyväksynyt vaimonsa erikoisia näkemyksiä uskonnosta, mutta uskoi vakaasti pystyvänsä juurruttamaan tähän kelvollisen uskonopin ja saamaan sitä myötä vaimostaan standardit täyttävän papinrouvan.
Pitkään Elizabeth vaikenikin näkemyksistään, mutta kun pariskunnan erimielisyydet kasvoivat, uskalsi papinrouva vihdoin kertoa omat näkemyksensä asioista ääneen. Elizabeth oli monen aikalaisensa tavoin kiinnostunut Emanuele Swedenborgin, teologin, tiedemiehen, filosofin ja mystikon ajatuksista. Swedenborgin uskonnollisissa teoksissa korostui hänen näkemyksenä siitä, että pelkkä sokea usko ei ole ymmärrystä jalompaa, vaan Jumalaan, taivaaseen ja helvettiin liittyviä asioita voitiin ymmärtää myös valaistuneella ihmisjärjellä. Swedenborgin ajatuksista olivat kiinnostuneita myös sellaiset merkkihenkilöt kuin Helen Keller, D.T. Suzuki ja Ralph Waldo Emerson.
Tämä Elizabethin avautuminen vakaumuksestaan suivaannutti puhdasta kirkon oppia edustavan pappispuolison ja silloisen lain porsaanreikiä hyväksikäyttäen hän toimitti vaimonsa mielisairaalaan leimaten tämän ”hulluksi”. Monenkirjavien vaiheiden jälkeen Elisabeth vapautui lopulta sairaalasta ja sai terveen paperit, mutta tässä vaiheessa mies oli vuokrannut perheen kodin pois ja häipynyt vaimon rahat sekä lapset mukanaan.
Elizabeth Packard ei vastoinkäymisten edessä luovuttanut. Hän perusti Anti-Insane Asylum Societyn ja ryhtyi kampanjoimaan mielivaltaista mielisairaalapolitiikkaa vastaan sekä naimisissa olevien naisten oikeuksien puolesta. Elizabethin työn ansiosta osavaltiot myönsivät vuonna 1869 naisille oikeuden omaisuuteen ja lastensa huoltajuuteen. Myös useat osavaltiot muuttivat lakejaan niin, että jokaista pakkohoitoon määrättyä oli kuultava ennen laitokseen sulkemista.
Elizabeth Packardin tarina on yksi tarina erikoislaatuisesta naisesta Maria Petterssonin kirjassa Historian jännät naiset. Teoksessa esitellään useita oman aikansa lasikattoja särkeneitä naisia.
Edelleen riittää noita näkymättömiä kattoja, joihin lukuisat nykyajan naisetkin turhaan hakkaavat päätään. Elizabethin uraauurtava työ lähti oikeudesta itsenäiseen uskonnolliseen ajatteluun, ulkopuolisten, usein patriarkaalisten mallien vastaisesti. Kuinka moni nainen pelkää yhä puhua ääneen omasta sydämen vakaumuksestaan, ajatuksistaan ja epäilyksistään, jos ne poikkeavat ”virallisesti” hyväksytystä valtauskonnosta? Kuinka moni pelkää saavansa hörhön maineen?
Kuinka moni pelkää joutuvansa karsinoiduksi synkretismiin taipuvaiseen, uushenkisyyttä edustavaan New Age-lokeroon kertoessaan jooga-harrastuksestaan tai vaikkapa enkeli-kokemuksistaan? Yllättävän usein edelleen miehet ovat ne, jotka määrittelevät oikean tavan uskoa, oli kyse sitten all male paneleista tai piispainkokouksista, joissa edelleen pienen pieni prosentti on naisia. Luterilaiset tunnustuskirjatkin, joihin monessa teologisessa keskustelussa edelleen vedotaan, ovat miesten käsialaa, vieläpä sellaisten miesten, joiden maailmankuva poikkesi tyystin omastamme.
Yhtä kaikki, edistystäkin tapahtuu. Turkuun valittiin ensimmäinen naispiispa, teologian ja filosofian maisteri Mari Leppänen, jonka vastaehdokkaana toisella kierroksella oli turkulainen teologian maisteri, kirkkoherra ja rovasti. Mielenkiintoista – joskaan ehkä kovin yllättävää ei ollut, että keskustelussa nousi edelleen esiin naisehdokkaan niin sanottu hengellinen avarakatseisuus, joka tässä tapauksessa liittyi joogan tuomiseen kristilliseen kontekstiin osana hengellisyyden ja hiljaisuuden viljelyä.
Toinen ehdokas taas muistutti ”Hiljaisuuden joogan vaarallisuudesta kristillisen kirkon sisällä”. ”Tässä ollaan tuomassa hindulaisuutta (siis yhtä kuin jotain vaarallista) kristillisesti oikeaoppiseen kirkkoon”. Selvää on, että vastaehdokkaan kristillisestä Hiljaisuuden joogasta ovat erittäin hataralla pohjalla.
Uusien tuulien tuominen kirkkoon on edelleen yhtä haastavaa kuin Elizabeth Packardin aikaan. Ja sitten vielä ihmetellään millenniaalien, erityisesti nuorten naisten vieraantumista kirkosta, josta selkein diagrammein kertoo tuore Kirkon nelivuotiskertomus. Millenniaalit ovat hyvin tasa-arvotietoisia ja he hätkähtävät sitä vallitsevaa epätasa-arvon ja hierarkkisuuden rakennetta, mikä edelleen huokuu kirkon toiminnasta ja käytännöistä. Epätasa-arvo naisten ja miesten, sateenkaari-ihmisten ja erilaisten perheiden välillä on yhä liian monelle arkea.
Silti, uskon, että suuri askel eteenpäin tässä kaikessa on uuden Turun piispan valinta. Se ei johdu uuden piispan sukupuolesta, vaan siitä hengellisyydestä, jota hän edustaa ja jota suurin osa äänestäjistäkin halusi tukea. Se on hengellisyyttä, joka sulkee sisään eikä ulos, joka antaa tilaa kysellä ja hengittää.
Piia Klemi
Kirjoittaja on Turisti- ja kauppakeskuspappi, joka opiskelee Hiljaisuuden joogaohjaajaksi