Tänä vuonna tulee kuluneeksi 150 vuotta ensimmäisestä diakonian virkaan vihkimyksestä Suomessa. Diakonian perustehtävä on pysynyt kautta vuosien ennallaan: se pyrkii auttamaan ja tukemaan erityisesti heikoimmassa asemassa olevia. Pyysimme kahta Helsingin diakoniatyöntekijää, Pirjo Suomea ja Mika Leppäahoa, kertomaan tämän päivän työstään käytännössä.

Mitä työhösi kuuluu?

Pirjo Suomi toimii Hermannin Diakoniatalon Varustamolla asuttamistoiminnan koordinaattorina. Helsingin seurakunnilla on 48 tukiasuntoa. Asuminen on määräaikaista (pisimmillään 4 vuotta), ja tavoitteena on tukea asukkaan elämänhallintaa niin että hän asumisajan päättyessä pystyy siirtymään tavanomaisen vuokra-asumisen piiriin.

- Käsittelen tukiasuntohakemukset, haastattelen hakijat ja esittelen heidät asukkaiden valinnasta päättävälle toimikunnalle. Toimin asukasohjaajien tukena silloin kun asukkailla on elämässään ja asumisessaan haasteita. Etupäässä se tarkoittaa päihteettömyyden tukemista sekä talousneuvontaa. Lisäksi ohjaamme asukkaita sote-palvelujen ja esimerkiksi kuntouttavan työtoiminnan piiriin, Pirjo kuvailee.

- Lisäksi hoidan vuorollani Hermannin Diakoniatalon Varustamon avointa päivystystä sekä osallistun hartauksien ja jumalanpalvelusten pitämiseen.

Mika Leppäaho työskentelee vielä tovin Malmin seurakunnan diakoniatyössä, jossa hänen tonttiaan muutaman muun työntekijän tavoin on yhteisötyö. Osa kollegoista on erikoistunut taloudelliseen auttamiseen. (1.9. hän siirtyy Tuomiokirkkoseurakunnan palvelukseen.)

Yhteisötyö tarkoittaa asiakastapaamisia ja keskusteluapua sekä jalkautumista, lahjoitusruoan jakamista, tapahtumia, vapaaehtoisten kanssa työskentelyä eli monimuotoista yhteisöllistä työtä alueella. Lisäksi Mika on muun muassa vetänyt stressinhallintaryhmää.

- Jalkautumista meidän pitäisi tehdä enemmänkin eli olla kaduilla, kauppakeskuksissa, tapahtumissa sen ohella että kutsumme ihmisiä seurakunnan tiloihin, Mika miettii.

Millaisia ovat ilon hetket työssäsi?

Asuttamistoiminnan koordinaattorille iloisia hetkiä ovat ne, jolloin pääsee kertomaan asunnottomalle henkilölle ilosanomaa asunnon löytymisestä. – Viime päivinäkin näitä onnellisia tilanteita on ollut. Soitin esimerkiksi henkilölle, joka on ollut hakijana pitkään ja jonka työkyky oli romahtanut mielenterveysongelmien takia ja vuokrarästejä päässyt kertymään. Asunnon saaminen kun tyssää monissa paikoissa juuri rästien takia, Pirjo kertoo.

Mika pohtii, että ilon aiheita on paljon. Häntä ilahduttaa, miten aidot ihmisten kohtaamiset voivat tuottaa niin paljon hyvää.

- Kun kohtaa ihmisiä ja on heille läsnä, monet ovat todella kiitollisia, vaikka omasta mielestäni en osannut sanoa mitään fiksua – minähän vain olin. Voin olla siinä ihmisenä ihmiselle, en auttajan roolissa. Myös hyvä yhteisöllinen meininki Tapulissa vapaaehtoisten kesken on iloni.

Millaista on diakoniatyö tänä päivänä?

Pirjolla on lähes 20 vuoden kokemus diakoniatyöstä. Yllättävällä tavalla ihmisten perusongelmat ovat pysyneet samoina: toimeentulo, terveyshuolet, työttömyys, ihmissuhteet ovat vuodesta toiseen tärkeimpiä syitä tulla hakemaan apua.

Asuttamistoiminnassa pandemian aiheuttama töiden loppuminen toi asiakkaiksi ihmisiä, jotka ovat pärjänneet palkallaan ja aina hoitaneet asiansa. Ansiosidonnaisella päivärahalla he eivät enää selviytyneet muun muassa korkeiden asumiskustannusten kanssa. Esimerkiksi yksinyrittäjiä alkoi tulla kirkon tukiasuntojonoon häätöuhan takia.

Muutokset päihteiden käytössä näkyvät myös. - Huumeiden samoin kuin erilaisten aineiden sekakäyttö lisääntyy. Pelkkää alkoholia käyttäviä on vähemmän, Pirjo kertoo.

Mikan kokemuksen mukaan ihmisillä on liian usein liian korkea kynnys hakea apua. Jostain on mielikuva, että itse pitäisi pärjätä ja apua voi hakea vasta sitten kun asiat ovat täysin solmussa. Tuossa vaiheessa niiden selvittäminen on monesti sitten sitäkin työläämpää.

Diakoniatyön periaatteita ovat voimavara- ja ratkaisukeskeisyys. Autetaan ihmistä auttamaan itseään ja löytämään tarvitsemiaan ratkaisuja.

- Juuri hiljattain eräs itse autetuksi tullut tarjoutui, että hän voisi tulla vuorostaan auttamaan muita. Mikäs sen hienompaa, Mika jatkaa.

Pirjo kertoo huomanneensa Hermannin diakoniatalon Varustamossa, että aterian ja kahvin tarjoaminen on monesti hyvä apu ihmisen kohtaamisessa ja avun alkuun saamisessa. - Varustamoita meillä voisi olla enemmänkin kohtaamisen ja yhteisöllisyyden paikkoina, koska ne ovat se ydin, jonka ympärille asiat rakentuvat.

Eila Jaakola

Kuvateksti: Mika kertoo kohdanneensa joskus ihmetystä siitä, että diakoniatyöntekijänä onkin mies. Samoin diakonissoina työskentelee miehiäkin. Pirjoa ja Mikaa huvittaa myös välillä vastaantuleva ennakkoluulo, että kirkon työntekijää pitäisi suojella elämän karheudelta. Heidät kuvattiin Malmin Varustamon pihapelien keskellä.

Mikan ja Lego-palikoista rakennetun minidiakonin seikkailuja voi seurata Instagramissa: @godlittlewonders