22.10. Onneksi olkoon: Anja, Anita, Anniina, Anitta, Anette | Palaute | På svenska | In English

Koko Helsinki

Elvis is back!

Vuosaaren seurakunta

09.10.2018, 11:23
Populaarikulttuurin kaikkien aikojen tunnetuin henkilö Elvis saapuu musiikkinsa kautta Vuosaareen su 14.10. klo 17. Neliäänisesti laulettua herkkää Elvistä kitaroiden ja pianon säestyksellä. Vapaa pääsy. Tervetuloa!

”Elvis oli 1900-luvun suurin kulttuurinen voima. Hän toi rytmin kaikkeen, ja hän muutti kaiken: musiikin, kielen, vaatteet – se oli kokonaan uusi yhteiskunnallinen vallankumous: 1960-luku syntyi siitä.” (Leonard Bernstein, yhdysvaltalainen kapellimestari, säveltäjä ja pianisti).

”On harvinaista, kun artistin lahjakkuus voi koskettaa kokonaista sukupolvea. Vielä harvinaisempaa on, kun se vaikuttaa useisiin sukupolviin. Elvis teki vertaansa vailla olevan jäljen pop-musiikin maailmaan, jota kukaan muu yksittäinen esiintyjä ei ole tehnyt.” (Dick Clark, yhdysvaltalainen televisio- ja radiopersoona).

Populaarikulttuurin kaikkien aikojen tunnetuin henkilö Elvis saapuu musiikkinsa kautta Vuosaareen. Me tunnemme hänet rockin kuninkaana, mutta musiikkinsa juuret ovat hänelle rakkaassa gospelissa. Sen lisäksi että gospel oli koko elämän ajan Elviksen lempimusiikkia, oli sillä hänen urallaan myös merkittävä asema, sillä kaikki kolme Grammy-palkintoa Elvis sai gospelista, ei rockista tai balladeistaan.

Elvis ja hänen musiikkinsa eivät unohdu, vaikka Elviksen kuolemasta on kulunut jo yli 40 vuotta. Hänen musiikkinsa elää myös Vuosaaren kirkossa, kun neliäänisesti laulettu 60-luvun herkkä Elvis soi pianon ja kitaroiden säestyksellä. Elvis is back -kirkkokiertueella ovat mukana Seppo Juntunen, sekä musiikin ammattilaiset Johannes Österlund, Heidi Tuikkanen, Juha Kuivanen, Joska Mehto ja Kim Ekblom.

Konsertin jälkeen on mahdollisuus rukoukseen. Elvistä laulava Suomen evankelis-luterilaisen kirkon pastori Seppo Juntunen on tullut tunnetuksi rukoustyöstään ihmisten puolesta.

Elvistä ja rukousta Vuosaaren kirkossa sunnuntaina 14.10. klo 17. Vapaa pääsy.