19.04. Onneksi olkoon: Pilvi, Pälvi | Palaute
Koko Helsinki

Helsingin seurakunnille hyväksyttiin mittava investointisuunnitelma

13.12.2019, 13:34 /  päivitetty 13.12.2019, 13:01
Helsingin seurakuntien yhteinen kirkkovaltuusto hyväksyi 12.12. kokouksessaan vuoden 2020 talousarvion sekä kolmevuotisen talous- ja toimintasuunnitelman.

Ensi vuoden aikana toimintaa kehitetään lisämäärärahoilla sekä säästöillä, ja kiinteistöjen korjauksiin varataan aiempia vuosia enemmän investointirahaa. Siksi vuoden 2020 alijäämän lasketaan olevan -8,6 miljoonaa euroa.

Kolmevuotisen suunnittelukauden investointiohjelma on yhteensä 65,3 miljoonaa euroa. Vuoden 2020 investoinnit ovat tästä noin kolmanneksi eli 22,5 miljoonaa euroa. Kiinteistöistä kunnostetaan esimerkiksi Lauttasaaren kirkko, Johanneksenkirkko, Oulunkylän kirkko ja Östersundomin kirkko.

Helsingin seurakuntayhtymän tuloiksi arvioidaan 117,1 miljoonaa euroa: jäsenten maksamat kirkollisverotulot näyttäisivät pysyvän vielä ennallaan eli noin 80 miljoonassa eurossa pari kolme vuotta. Vuodesta 2023 alkaen verotulojen odotetaan alkavan pienenevän hieman yli miljoona euroa vuosittain. Tulopuolelle kirjautuvat myös valtionrahoitus, toiminnasta saatavat tulot sekä korko- ja sijoitustuotot.

Vuoden 2020 budjetissa menoja on 140,7 miljoonaa euroa. Toiminnasta aiheutuvista kuluista (107,7 miljoonaa euroa) hieman yli puolet on henkilöstökuluja.

Helsingin seurakunnilla ja yhteisillä yksiköillä oli tilinpäätöksessä 2018 säästöjä yhteensä 14,2 milj. euroa. Näitä suunnitellaan käytettävän vuonna 2020 lähes 5 miljoonaa euroa.

Vuoden 2020 talousarvioehdotus on siis alijäämäinen. Tulojen ja menojen erotuksen eli vuosikatteen arvioidaan laskevan -1,1 milj. euroon. Koska vuosikate ei nyt hetkellisesti riitä käyttöomaisuuden poistoihin ja investointisuunnitelmat ovat lähivuosina mittavat, rahaa tarvitaan kassasta: kassavarat vähenevätkin ensi vuonna arviolta 23,5 miljoonaa euroa.

Helsingin seurakuntayhtymä on Suomen suurin seurakuntatalous. Budjetti on noin kymmenes osa koko Suomen evankelis-luterilaisen kirkon rahavirroista. Myös koko kirkon jäsenistä lähes joka kymmenes on helsinkiläisiä.