Surun paksu matto ympäröi hautausmaan kappelissa minutkin, ulkopuolisen. Autossa kotimatkalla ajattelen lämpimästi kohtaamiani ihmisiä. Kutsun sitä rukoilemiseksi, vaikken minä mitään sanoja siinä käytä. Ajomatka on riittävän pitkä. Ehdin luovuttamaan Jumalan huolenpitoon muilta lainaamani surun.

Jotain muutakin siinä luovuttaessa tapahtuu. Katseeni kirkastuu näkemään auringon kimalluksen meren pinnalla, tuoreen viherryksen kasveissa ja talon pihassa olevat värikkäät pyykit. Onnellisuuden aalto pyyhkäisee ylitseni ja täyttää koko olemukseni. Miten onnellista onkaan katsoa tätä kaikkea, miten onnellista onkaan elää tänään.

Lue lisää Pala taivasta -tekstejä tästä.