12.06. Onneksi olkoon: Esko | Palaute
Koko Helsinki

Nyt pääsee messuun! Roihuvuoren seurakunnan koronarajoitukset 1.6.-22.6.2021

Roihuvuoren seurakunta

25.02.2021, 11:09 /  päivitetty 04.06.2021, 13:49
Uusien koronarajoitusten myötä seurakunnan messuihin voi nyt osallistua 30 henkeä. Myös kirkollisiin toimituksiin voi osallistua aiempaa enemmän ihmisiä.
Valkoinen teksti Koronarajoitukset tummansinisellä pohjalla. Ympyrän sisällä kuva maskista, joita pitelevät kumihansikaskädet.

Tervetuloa messuun! Roihuvuoren ja Laajasalon kirkoissa voi jumalanpalveluksissa ja kirkollisissa toimituksissa olla nyt yhtaikaa enintään 30 henkilöä, Tammisalon kirkossa 20 henkilöä ja Laajarannassa 10 henkilöä.

Lisäksi Laajarannassa on mahdollisuus järjestää 50 hengen ulkotilaisuuksia.

Sisätiloissa tulee yhä välttää lähikontaktia osallistujien kesken eli turvaväleistä on edelleen osallistujien huolehdittava. Seurakuntien tiloihin saa tulla vain täysin terveenä.

Käsien desinfiointiin on mahdollisuus kaikissa Roihuvuoren seurakunnan tiloissa. Tilaisuuksiimme osallistuville ja tiloissamme asioiville suositellaan vahvasti kasvomaskin käyttöä.

Messu 30 hengelle

Messua vietetään sunnuntaisin tuttuun tapaan Roihuvuoren kirkossa klo 10 ja Laajasalon kirkossa klo 12. Lisäksi Roihuvuoressa vietetään iltamessu keskiviikkoisin klo 18. Suuret kirkkotilat on jaettu lohkoihin ja messuun tulijat istuvat eri puolilla salia. Messuihin ei tarvitse ilmoittautua etukäteen.

Kasteet, häät, hautajaiset

Kastetilaisuuksiin ja vihkimisiin Roihuvuoren tai Laajasalon kirkoissa voi osallistua 20 henkilöä ja Tammisalon kirkossa 15 henkilöä pois lukien pappi, kanttori ja kirkon palveluskunta. Laajarannassa kasteisiin voi osallistua sisätiloissa 10 henkilöä samassa huoneessa tai 50 henkilöä pihalla.

Hautaan siunaamisissa voivat olla läsnä vainajan kaikkein lähimmät omaiset, vaikka tämä hiukan ylittäisikin annetun henkilömäärän rajan.

Kirkkojen kahvilat

Roihuvuoren kahvila Huili avaa ovensa 1.6. ti, ke ja to klo 11–14. Keskellä kesää 22.6.–10.8. Huili on auki vain tiistaisin klo 11–14.

Sisälle mahtuu yhteensä 16 henkeä turvavälein: aulaan 6 ja seurakuntasaliin 10. Hyvällä säällä myös ulkona on mahdollisuus nauttia kahvit.

Laajasalon kirkon Aulakahvio avaa ovensa ma 21.6. heti kirkolla pidettävän city-riparin jälkeen. Asiasta tiedotetaan tarkemmin lähempänä ajankohtaa.

Diakonian ajanvaraukset voimassa

  • Laajasalossa ma klo 10–11, p. 09 2340 5768
  • Roihuvuoressa ti klo 10–11, p. 09 2340 5758

Voit jättää myös soittopyynnön ja omat yhteystietosi vastaajaan. Lisäksi voit varata ajan myös sähköpostitse: roihuvuori.diakonia@evl.fi

Pappien päivystys ja kirkkojen aukioloajat

  • Papit päivystävät klo 9–21 numerossa 09 2340 5702
  • Työntekijät ovat tavoitettavissa normaalisti sähköpostitse ja puhelimitse. Työntekijöiden yhteystiedot
  • 17.6. asti Laajasalon kirkko on avoinna hiljentymistä varten ma-to klo 10–13 ja Roihuvuoren kirkko ma-to klo 11–14.

Ruoka-apua kesällä 2021

Ruoka-apua on saatavana koko kesän ajan. Helsingin seurakunnilla on edullisia lounaita ja kesäkahviloita sekä maksutonta ruoka-apua. Katso tästä tarkemmat tiedot.