Kuusjärven kylän maisemaa hallitsi kirkko. Eipä kylällä hienon kirkon lisäksi juuri muuta ollutkaan kuin posti, kauppa ja kansakoulu. Matti Röngän lapsuudenkodin ikkunasta näki kirkontornin.

Outokumpuun kuuluvan kylän hautausmaalla nuori Matti työskenteli parina kesänä pihahommissa. Kartanomaisessa puistomiljöössä poika kaivoi hautoja sekä lapioi niitä umpeen, jos pieni, tasaisesti kävelevä suntio Eemeli Hirvonen niin käski.

Kuoleman läheisyys ei ollut 15-vuotiaalle vierasta. Isä oli menehtynyt juuri, kun Matti oli täyttänyt 13 vuotta. Vuosi, jonka isä ehti sairastaa, oli synkkä. Silti poika tiesi, että jotenkin tullaan pärjäämään.

Ristiriitaiset tunteet

– Tietysti minua suretti muitten, eritoten äidin, suru.

– Ihminenhän ajattelee vastoinkäymisistä usein, että kestää ne itse, mutta ei haluaisi tuottaa niitä muille.

Poika tunsi isänsä – tämä oli sodankäynyt, jyrkkä, äkkipikainenkin.

– Surin, mutta tunsin myös helpotusta. Tiesin, että isän kanssa tulevaisuus olisi ollut täynnä yhteenottoja.

Omalla tavallaan poika koki isän poismenon myös vapauttavana asiana.

– Ja samaan aikaan sitä syyllisti itseään, ettei pitäisi ajatella isän kuoleman olevan hyvä juttu.

Isän kuoltua sekä Matille että tämän isoveljelle oli selvää, että jokainen perheenjäsen hoitaa velvollisuutensa.

– Puberteettiseen hölmöilyyn ei ollut varaa, mies toteaa naurahtaen tapanilalaisen rintamamiestalon keittiönpöydän ääressä.

Poikia oli aina kannustettu käymään kouluja, pyrkimään eteenpäin.

– Kouluhommat hoidin korostetun hyvin. Sitä halusi vakuuttaa äidille, että asiat sujuvat. Kaiken aikaa Matille oli selvää, että tarkoitus on opiskella, hoitaa armeija alta pois ja päätyä Helsinkiin. Sitten alkaisi elämä. Outokumpuun, kaivokselle jääminen ei ollut edes vaihtoehto.

Asioiden selittäjä

Koulussa Matti Rönkä oli tasaisen hyvä. Niin hyvä, että tiesi ylioppilaskirjoituksissa taistelevansa pitkän matematiikan laudaturista. Mutta yksi lasku, jonka pisteet oli saatava, ei ottanut sujuakseen. Abiturientti kyllä tiesi, miten lasku kuuluisi toimittaa, mutta ei saanut oikeaa tulosta.

Niinpä hän kirjoitti esseevastauksen, selitti sanallisesti, miten lasku tulisi ratkaista. Kirjoitusten jälkeen Rönkä meni ystävänsä kanssa kuulemaan arviota kokeen arvosanasta. Opettaja pyöritteli päätään ja sanoi: ”Ehkä se on Matti niin, että asioita selittämällä sinun pitää leipäsi ansaita.”

Opettaja oli oikeassa. Asioiden selittäminen, sitähän Matti Rönkä tekee. Mies on toimittaja, kirjailija ja se henkilö, joka tulee olohuoneisiimme, kun jotain uutisarvoista on tapahtunut. Mutta matematiikan arvosana, se on laudatur.

Suruviestin ammattilainen

Röngän laajassa kirjallisessa tuotannossa teoksessa Yyteet (Gummerus, 2017) päähenkilö kulkee juuri leskeksi jääneen rouvan rinnalla Malmin hautausmaalla, sen korttelissa 95:

”Elämä yllättää”, sanoin, liian vähän. Yritin selittää lisää kuinka keski-ikäisenä viimeistään törmää aikuisena olon sääntöihin ja muotoihin. ”Pitää osata osanotot ja hautajaiskäyttäytyminen, hommata tumma puku ja surunvalittelukukat.

Surusta kertomisen Rönkä osaa. Uutistoimittajana hän on suomalaisille kuin kansakunnan virallinen suruviestin tuoja. Eräässä haastattelussa Rönkä onkin maininnut, miten Yleisradion uutistoimituksen ammattitaito näkyy siinä, että ”olemme parhaita suruviestin toimittamisessa.”

Uutisten kauheudet eivät tule koskaan Röngän uniin. Suojana toimivat ammatilliset mekanismit. Katastrofin tapahduttua on vain ryhdyttävä hommiin. Hankittava tietoa, mietittävä mistä saadaan lähetykseen kuvaa, mistä vielä lisää tietoa.

– Mutta on irvokasta, että työni on parhaimmillaan, kun asiat ovat kamalimmillaan.

Estonia, 9/11-iskut, Aasian tsunami, Konginkankaan bussiturma, kouluampumiset – kaikista näistä Matti Rönkä on kertonut suomalaisille.

Ensimmäinen, ja siksi nuoren uutispäällikön mieleen parhaiten painunut, on ollut Estonian uppoaminen vuonna 1994. Vasta muutama vuosi sitten Rönkä pystyi katsomaan lävitse onnettomuusillan uutislähetykset.

– On jännä piirre, että kriisistä uutisoiminen noudattaa tietynlaista, yhteisen surutyön kaavaa.

Kauheuden yhteinen kokemus

Rönkä nostaa kädet niskan taakse ja alkaa purkaa havaitsemaansa kaavaa. Kun maailmalla tapahtuu jotain katastrofaalista, ensimmäisessä vaiheessa yritetään tilanteesta kertoa yleisölle mahdollisimman paljon, myös epävarmempia yksityiskohtia. Samaan aikaan uutiskoneisto pyörii ja hakee kaiken aikaa lisää tietoa. Parin päivän jälkeen mukaan tulevat selviytyneitten tai uhrien omaisten haastattelut. Sitten liu’utaan jo kohti syyllistenetsintää.

– Tämän jälkeen aletaan kyseenalaistaa poliittista vastuuta. Mietitään, toimiko valvonta, pitääkö lakia muuttaa. Se on se ministerin syyllistämisvaihe.

Mutta pian syttyvät jo kynttilät onnettomuuspaikoille tai sosiaalisen median kanaviin, järjestetään muistojumalanpalveluksia, käynnistyy psykologinen purkaminen, debriefing.

– Kriisillä on noin viikon kaava. Poikkeustila päättyy aina jonkinlaiseen puhdistavaan, yhteiseen, kunnioittavaan kokemukseen.

Uutisjuontaja näkee kriisitilanteissa yhtäläisyyden hautajaisten kanssa: molemmissa edetään tietyn rakenteen mukaan, lopussa jo vähän hymyillään ja kerrotaan tarinoita.

– Mutta nyt meillä on korona, joka on hyvin poikkeuksellinen kriisi. Edes uutisoinnissa se ei noudata minkäänlaista kaavaa.

Koronakriisin kesto, epämääräisyys, globaalius ja heijastusvaikutukset saavat Röngän rinnastamaan tilannetta jopa sota-aikaan.

– Vertailukohtana esimerkiksi Suomen pitkä asemasotavaihe oli samalla tavalla yhteiskuntaan joka suuntaan vaikuttava kriisi, jossa ei ollut tietoa, miten pitkään maailmanlaajuinen poikkeustilanne jatkuu. Kuinka kauan tätä kestää. Ja silti yhteiskunnan piti ja pitäisi pyöriä.

Aurinko nousee huomenna

Yllättäen Matti Rönkä paljastaa salaisuuden. Hän ottaa käyttöön tuttuakin tutumman, virallisen uutisjuontajan äänen puhuessaan uutiset päättävästä sääennusteesta, jossa puhutaan lähipäivien säästä. Paino on sanalla lähi.

– Vaikka uutisten ydintehtävä ei ole tietoisesti muistuttaa, että suurin osa ihmisistä on tälläkin hetkellä terveitä ja koneet pyörivät, meidän tulee myös näyttää, miten pohjoisessa sataa lunta ja etelässä ratikat jatkavat kolisteluaan. Luomme siinä sivutuotteena häivähdystä, että kaikenlaista sitä tapahtuukin, hän miltei naurahtaa.

Sitä kautta uutisiin kutoutuu mukaan toiveikkuutta. Lähipäivinä sää vaihtelee, elämä jatkuu ja jo seuraavassa lähetyksessä on mukana jotain uutta. Jopa pitkittyneen koronakriisin keskellä.

Matti Rönkä myös tietää, että saapumalla illasta toiseen suomalaiskoteihin, häneen tullaan liittäneeksi erilaisia, vahvojakin merkityksiä.

– Kyllä me toistuvat esiintyjät olemme tietoisia siitä, että on rauhoittava merkitys, kun tutut kasvot viestivät, että elämä kuitenkin jatkuu.
Kuvat: Toni Härkönen