Olet samalla paikalla aikaisesta aamusta myöhäiseen iltaan. Meninpä ohi milloin tahansa sinä kohdistat toiveikkaan katseesi minuun. ”Iso Numeroo, Iso Numeroo! Pliis madam, Iso Numeroo!” Ojennat lehtipinon katsottavakseni. Olen jo Iso Numeroni ostanut. Mieleni tekisi puikkia toista tietä pakoon. Katsoa ohi tai kääntää pääni.

Ohi kiiruhtaessani mietin puuduttavaa pitkää työpäivääsi. Itkisitkö vai nauraisitko, jos kertoisin että minä haluan työni olevan itselleni merkityksellistä, itsenäistä, uusia haasteita tarjoavaa ja tyydyttävää. Jos kertoisin, että saan palkkaa koko kuukaudelta, vaikka työskentelen vain maanantaista perjantaihin. Jos kertoisin että juhlapäivinä olen palkallisella vapaalla, niin kuin myös sairaana. Ja lomallakin palkka juoksee, tuleepa vielä vähän ylimääräistä.

Minä en kestäisi työssäsi päivääkään. En tiedä olisiko pahinta pitkät samanlaisina toistuvat päivät, epävarma niukka toimeentulo, kylmyys vai kaikki ne ihmiset, jotka laillani haluaisivat katsoa ohi ja kääntää päänsä kohdallani.

Minua hävettää kääntää päätäni yltäkylläisyydessäni. Eräänä aamuna pakotan itseni katsomaan kohti ja sanon: ”Huomenta.” Sinä ojennat lehtipinoa ja nyökkäät. Toistamme saman rituaalin seuraavina aamuina.

Viidentenä aamuna juoksen myöhässä tapaamiseen. Harmaa kostea ilma sopii hyvin tahmeasti alkaneen päivän tunnelmaan. Tuijotan kivistä katua ja puikkelehdin aamuruuhkassa tarpovien ihmisten ohi. Yhtäkkiä kuulen kirkkaan toivotuksen: ”Huomenta!”. Nostan katseeni. Punainen huivi tiukasti leukasi alle sidottuna hymyilet koko hohtavalla hammasrivistölläsi. Kuin varmemmaksi vakuudeksi nostat vielä kätesi ja huikkaat vilkuttaen: ” HYVÄÄ huomenta!”

Lue lisää Pala taivasta -tekstejä tästä.