"Hyvä ja paha ovat täällä hyviä kumpikin, avioliitossa, nuo kaksi vastakkaista", William Blake pauhasi kuin viimeisten aikojen pasuuna. Vastakkaiset voimat ovat saman jumalallisen järjestyksen polariteetit, saman kolikon kaksi eri puolta: "Taivas ja Helvetti ovat yhdessä syntyneet."

Tätä on ihmisen vaikea ymmärtää saati hyväksyä. Ettäkö sota ja rauha samaa? Hyvä ja paha? Talot kaatuvat alta, lapsia kuolee, ihmisiä hukkuu raunioihin, mereen, yhteiskunnan kylmyyteen. Naapurimaa, oma maamme, kaupunkimme, kaupunginosamme. Eikö meidän ole mieluummin sanottava hyvä hyväksi ja paha pahaksi, tunnustaa värimme, paljastaa korttimme?!

Ettäkö samaa: liberaalit ja konservatiivit? Persut ja vihreät? Täältä kotoisin olevat ja muulta tulleet? Päinvastaisten kantojen, keskenään täysin erilaisten perinteiden kasvatit? Vaikeneminen ja asioiden esille ottaminen? Asioiden edistäminen ja perinteeseen tuudittautuminen? Ei! On huudettava eriävä mielipiteensä…!

Elämme sodan ja rauhan maailmassa. Mustan ja valkoisen. Laajuuden ja viisauden; sietämättömän typeryyden maailmassa. Kauniissa ja rumassa. Sairaassa ja terveessä.

Ihmiseen ja maailmaan sisältyvät ja mahtuvat nämä vastakkaisuudet. Blake käyttää paljon huutomerkkejä:

”Me elämme syntymän ja kuoleman maailmassa, ja tämä maailma meidän on viskattava yltämme."

"Ilman Vastakohtia ei mitään edistystä.
Vetäymys ja Kaihtaminen,
Järki ja Energia,
Rakkaus ja Viha
ovat Ihmisen olemassaololle
välttämättömät," hän runoilee.

Miksi filosofoida tällaisia? Miksei laittaa kaikki mahdollinen energia hyvän ajamiseen, oman järkensä valon käyttämiseen? Niinhän meidän pitää tehdä.

Mutta samalla, ettemme liikaa ole oman hyvämme vankeja, meidän on tietäminen, että aurinko nousee kaikille ja laskee kaikille. "Tuliset jäsenet, loimuavat hiukset suistuvat kuin laskeva aurinko läntiseen mereen."

Maailma ei ole hyvä tai paha – maailma on. Yhteen päivään mahtuu veto- ja työntövoimaa. Elämä on aaltoliikettä. Saman ihmisyyden areenalla noustaan sängystä, jaksetaan ponnistukset, väsytään. Noustaan taas, laitetaan maate. Se jokin – oleminen – on vastakkainasettelujen tuolla puolen. Se jokin on ilmeistä ihmislapsessa ja auringonlaskussa, se sama elää ja hengittää meissä, minussa ja sinussa. Ja murhaajassa.

Paradoksaalisesti Blake on oikeassa. Me saamme kaivata rauhaa; hyvää, ilon aikaa. Paradokseista elävä runous, kontrasteista elävä musiikki – taide yleensäkin – julistaa Blaken hengessä aina lohduttaen: "Ihminen ei voi kaivata sellaista, mitä ei voi saavuttaa." "Jos ihminen voisi kaivata sellaista mitä ei voi saavuttaa, olisi epätoivo hänen ikuinen osansa. Mutta koska Ihmisen kaipuu on Loputon, on omistus Loputon ja hän itse Loputon."

William Blake ei kirjoittanut eikä säveltänyt Loputon Käpylä -oopperaa: me teimme sen, koska ihmisen osa vastakkainasettelujen maailmassa on kurotella kohti loputonta.

Teksti: Miira Sippola, Loputon Käpylä -oopperan libretisti.

Loputon Käpylä -ooppera Käpylän kirkossa 26.–28.1. Osta lippusi Tiketistä.