18.04. Onneksi olkoon: Valto, Valdemar | Palaute
Koko Helsinki

Nuorten terveiset kirkko2025-seminaarista Tampereelta

10.04.2019, 11:58 /  päivitetty 10.04.2019, 11:57

Kirkko 2025 Seminaarissa nuoret ympäri Suomea kerääntyvät yhteen keskustelemaan kirkon tulevaisuudesta.

Seminaarissa oli n. 120 nuorta eri seurakunnista, hiippakunnista ja kristillisistä järjestöistä ympäri Suomea.

Seminaarissa kokoonnuttiin lauantaina vapaavalintaisiin työpajoihin joista me osallistuttiin Seksuaalisuus, sukupuoli ja kirkko työpajaan.

Päällimmäisenä jäi mieleen, että nuorilla todella on todella erilaisia mielipiteitä ja näkemyksiä, mutta yhteinen päämäärä on sama: Kirkon tulevaisuuteen vaikuttaminen ja nuorten mahdollisuus vaikuttaa enemmän.

Seminaarissa huomasimme, että Paavalissa nuorilla on erittäin läheinen ja tiivis suhde toisiinsa, ja että olemme tavallaan "Yksi iso perhe.". Mieleen jäi myös, että Paavalissa kuunnellaan nuoria ja heidän mielipiteitään ja ympäristömme on suvaitseva ja kaikille turvallinen.

Mielestämme Paavalissa pitäisi kehittää nuorten seksuaalikasvatusta ja seksuaalisuuden monimuotoisuudesta tulisi kertoa nuorille ja aloittaa keskustelua. Toiseksi pidämme todella tärkeänä, että nuoret tietäisivät että Paavalista saa jutteluapua kun on vaikeaa ja paha olla, eikä nuoren tarvitse jäädä yksin.

Lisätietoa seminaarista löydät täältä!

Joanna Lagerblom ja Kalle-Erik Petäjä