22.01. Onneksi olkoon: Visa | Palaute
Koko Helsinki

Malmin seurakunta vuonna 2020

Malmin seurakunta

13.01.2021, 14:26 /  päivitetty 14.01.2021, 11:00
Pulkkamäki lumettomaan laskiaiseen, uusi Malmin Varustamon Waste & Feast -hävikkiravintola, koronan kasvattama henkinen ja taloudellinen hätä, peräkärrysauna sekä mediassa laajasti noteerattu Lasten Pyhäinpäivä -tapahtuma jäävät mieleen vuodesta 2020 Malmin seurakunnassa.
Vuosi 2020 Malmin seurakunnassa

Vuosi 2020 alkoi varsin tavanomaisissa merkeissä mutta muuttui pian epävarmoiksi poikkeusoloiksi. Niiden keskellä syntyi kuitenkin paljon uutta, innostavaa ja yllättävääkin.Linkeistä pääset katsomaan uutisartikkeleita ja videoita.

Uusi normaali: kirkonmenot kännykässä ja pappi tavattavissa joka päivä

Kun kirkkoon ei pääse, on kirkon tultava kotiin. Kokoontumisrajoitusten astuttua voimaan jumalanpalveluselämä siirtyi Facebookiin ja You tubeen. Poikkeusajan digikirkoissa oli kymmeniä tuhansia klikkauksia ja yli 8000 osallistujaa. Häät, hautajaiset ja kasteet elettiin poikkeusajan järjestelyin. Kohtaamiseen ja rinnallakulkemiseen löysimme uusia väyliä. Avasimme keskusteluavun puhelimen, josta saa kiinni papin joka päivä klo 9-21. Kokeilimme myös vertaisryhmiä ja perhekerhoja netissä Teams- ja Zoom-alustoilla.

Lomautuksia, yksinäisyyttä, henkistä ja taloudellista hätää

Lomautukset, yksinäisyys, henkinen ja taloudellinen hätä korostuivat koronavuonna. Diakonian tärkeä tehtävä onkin vahvistaa ihmisen omaa toimintakykyä. Malmin Varustamo avasi alkuvuodesta ovensa kaikille koillishelsinkiläisille tavoitteena yhteinen kansalaisvaikuttaminen ja paikallisten ilmiöiden esiin nostaminen. Mahdoton tehtävä –tapahtumassa tartuttiin kipeään ilmiöön, eli yli 50-vuotiaiden työttömyyteen, yhdessä Viisnollatuki ry:n kanssa ja helmikuussa ehdimme pitää nuorten kesätyötorin yrittäjille ja nuorille. Myös seurakunta palkkasi kaupungin kesätyösetelillä 20 kesätyöntekijää.

Korona muutti Varustamon työn luonnetta. Poikkeuskeväänä jaettiin akuuttikasseja tarvitseville päivittäin 500 kassia, yhteensä noin 20 900. Taloudelliselle tuelle tuli entistä suurempi tarve. Digisyrjäytyminen korostui poikkeusaikana, kun kirjastot suljettiin. Jouluavustuksia haettiin ja myönnettiin ennätysmäärä.

Yhteisöruokailuja on pidetty auki aina kun on ollut mahdollista. Kansainvälinen Friendship –cafe käynnistyi ja on ollut varsin suosittu heti avaamisestaan saakka.

Helsinki-Apu ja Mitä kuuluu: soitimme tuhansille ikäihmisille

Meille on tärkeää tietää, mitä alueen ihmisille kuuluu ja etsiä erityisesti heitä, jotka ovat kaikkein heikoimmassa asemassa.

Otimme noin 2600 ikäihmiseen yhteyttä Helsingin kaupungin ja Helsingin seurakuntayhtymän yhteisprojekti Helsinki-Avun kautta. Organisoimme alueella kauppa-apua ja toimitimme 550 ruokakassia kotioville. Yhteensä Malmin Helsinki-avun parissa työskenteli kevään aikana 32 Malmin seurakunnan työntekijää.

Jatkoimme omana projektinamme loppuvuonna alueen ihmisten kontaktointia omalla Mitä kuuluu koillinen –soittokierroksella ja keräsimme tietoa siitä, miten alueen ihmiset nyt voivat.

Erätauko-säätiön Erätauko- ja Etätauko-keskustelut ovat myös hyvä työkalu kysyä, mitä kuuluu Koillis-Helsinkiin. Vuonna 2020 ryhdyimme Erätauko-säätiön yhteistyökumppaniksi ja kouluttauduimme Erätauko-keskusteluvetäjiksi.

Uskomattoman paljon videosisältöjä ja somessa sijalle yksi

Seurakunta otti ratkaisevia askelia digitaalisuudessa. Työ tuotti myös tulosta, sillä nousimme vuoden mittaan Suomen seurakuntien somenäkyvyydessä sijalle 1.

Jumalanpalveluselämän kanssa musiikki otti ison digiloikan. Vuoden aikana taltioitiin videoina pelkästään musiikkikappaleita pitkälle toistasataa. Uudeksi formaatiksi muodostuivat lauantai-iltana ehtookellojen aikaan julkaistut musiikkiesitykset. Oma lukunsa ovat lapsille ja nuorille suunnatut musiikkisisällöt.

Teimme kymmeniä laadukkaita arvokasvatukseen liittyviä sisältöjä erityisesti kouluja ja päiväkoteja varten, kuten myös katsomuksellista sisältöä. Myös Esko M. Laineen Suvivirren ja Pyhäinpäivän historia -videot suunnattiin kouluille. Erityisesti joulua kohti lähetimme viikoittain suoria lähetyksiä Facebookissa. Näistä suosituimpia olivat Kauneimmat joululaulut -lähetykset.

Kirkkohallituksen tuottamassa vuoden someseurannassa (Tekir/Underhood) Malmin seurakunta keikkui alkuvuodesta sijoilla 10, putosi kesän aikana, mutta nousi syksyn mittaan uudestaan kärkisijoille. Viimeisen vuosineljänneksien yhteisponnistelu tuotti tulosta: Olemme sijalla 1 yhteensä 404 seurakunnasta, yhtymästä ja tuomiokapitulista.

Mediassa seurakunta esiintyi varsin tiuhaan. Mediaosumia kertyi vuodelle 2020 jopa 181.

Yhteys lapsiperheisiin säilyi

Vaikka koko Suomi meni kiinni, seurakunnan yhteys lapsiperheisiin säilyi. Koronakeväänä soitimme 130 perheelle henkilökohtaisesti kysyäksemme, mitä poikkeusaikana kuuluu. Koululaisten loma-ajan toimintapäivistä muodostui monen perheen henkireikä korona-ajan pysähtyneisyydessä. Lapsia toimintapäiviin osallistui liki kaksisataa. Koululaisten iltapäivätoiminnassa oli mukana noin 90 lasta.

Videoita lapsille tuotettiin melkein 70, joista iso osa ns. minimusiikkeja muskaritoimintaa korvaamaan. Kesäkiva-päivät keräsi sekin kivasti lapsiperheitä laulamaan. Päiväkotiryhmiä vieraili tuttuun tapaan kirkolla – tai kirkon pihalla. Lastenoikeuksien viikkoon panostettiin Malmin seurakunnan lapset ja perheet –Fbssä erityisesti.

Ainutkertainen sukupolvikokemus: ripari, tänäkin vuonna

Ripari on sukupolvikokemus, joka jää muistiin ehkä koko elämäksi. Ponnistelimme Malmilla, jotta tämäkin vuosikerta pääsisi kokemaan rippikoulun ainutkertaisena taitekohtana kohti aikuisuutta.

Malmilla rippikoulun kävi vuonna 2020 550 nuorta sekä 27 järjestörippikoululaista. Ripareita järjestettiin 27 ja isosia oli peräti 118. Riparit saatiin vedettyä poikkeusoloissa ja turvallisesti. Kesän riparista kuvattiin myös video, joka toimii ensi vuoden ripareiden markkinointina.

Poikkeuskeväänä emme voineet pitää vanhempainiltoja, mutta soitimme jokaisen 550 rippikoululaisen perheeseen.

Viisi ekotekoa vie seurakuntaa kohti vastuullisempaa tulevaisuutta

Teemme työtä, jotta seurakunta voisi olla entistä vihreämpi ja ympäristöystävällisempi. Vuonna 2020 Malmin seurakunta toteutti useita ekotekoja. Viikin kirkon katolle asennettiin aurinkopaneelit. Hävikkiruokaa hyödyntävä ja nuoria työllistävä Waste & Feast -ravintola käynnistettiin Malmin Varustamolla. Saimme sähköauton latauspisteen Malmille ensimmäisenä kirkkona Suomessa, ja sen jokaisesta latauksesta latauksesta menee lahjoitus myös Yhteisvastuu-keräykselle. Nuorisotyönohjaaja Heidi Granström sai Kirkkohallituksen ympäristökasvatuspalkinnon 2020 pitkällisestä osallistavasta ympäristötyöstään Malmilla. Heidi on ollut tuomassa Vihreät riparit –periaatteita seurakuntaan.

Pulkkamäkeä, etävappua ja etäjoulua

Kutsuimme viisikymppiset alueen asukkaat juhlimaan tammikuussa, ja karkauspäivän Hääyössä sai karata vihille nopeaan tyyliin. Vihimme tuolloin 19 paria avioliittoon. Laskiaisena teimme pulkkamäen Viikin lumettomalle torille. Lapset nauttivat, vaikka MTV Live kävikin ikuistamassa mäen “Etelä-Suomen surullisimpana pulkkamäkenä”. Pääsiäistä vietettiin digikirkoissa ja vappuLIVE kokosi väen FB-kanavallemme.

Joulukin koettiin netissä. Lukuisien videoiden lisäksi teimme Viisi pysähdystä jouluun -podcastin. Vuoden suurin yksittäinen osallistujamäärä oli ILTA-artistin Kauneimmat joululaulut-konsertissa, jonka lähetystä seurasi yli 1900 katsojaa. 4.adventin TV-jumalanpalvelus Viikin kirkosta 20.12. ja sunnuntain 27.12.radiojumalanpalvelus Puistolan kirkosta lähettiiin valtakunnallisina YLE:n kanavien kautta. Joulupyhien striimauksissa ja videokirkoissa oli satoja osallistujia. Jouluaaton Joulu Malmilla -videossa nähtiin koillishelsinkiläisiä. Malmin enkelien yhteisölliset videot lohduttivat koronavuonna.


Vuoden isoin rutistus: pyhäinpäivä

Pyhäinpäiväksi suunnittelimme ja toteutimme Malmin hautausmaalla ja Latokartanon torilla ensimmäistä kertaa koko perheen tapahtuman. Halusimme luoda lapsiperheillekin mahdollisuuden käsitellä surua ja menetystä lämpimään ja valoisaan tapaan pyhäinpäivän aikaan. Lasten pyhäinpäivä -tapahtuma oli menestys, johon osallistui 1100 ihmistä ja tapahtuman noteerasivat niin MTV:n kuin Ylenkin TV-uutisten päälähetykset.

Pyhäinpäivän viestintään panostimme erityisesti. Älä pelkää –lehden lähetimme 62 000 kotiin. Alueen asukkaiden ääni saatiin esiin kehittämällä lehden juttuideoita seurakunnan työntekijöiden kanssa. Kuolleiden podcastin toteutimme yhdessä Kirkko & Kaupunki -median kanssa. Pastori Kai Sadinmaan podcast avaa hienolla tavalla maamme kulttuurivaikuttajien elämänkohtaloita ja puhuu samalla rohkeasti elämän rajallisuudesta ja kuolemasta.

Rakensimme yhdessä peräkärrysaunan

Koillis-helsinkiläinen äijäkööri rakensi seurakunnan johdolla liikuteltavan saunan. Idea lähti alun perin liikkeelle miesten keskusteluista Viikin kirkolla, jossa esitettiin toive saunasta. Jouluna 2019 toimme saunan Latokartanon torille, vuonna 2020 rakennettiin omaa pyörien päällä kulkevaa saunaa ja ehkä vuonna 2021 jouluna se lämmitetään jonkun kirkon pihassa?

Kirkkoon liittyjän erikoinen lahja

Malmin seurakunta koki loppuvuodesta koskettavan tapauksen. Koko ikänsä Tapanilassa asunut iäkäs mies halusi liittyä takaisin kirkkoon oltuaan poissa viitisenkymmentä vuotta. “Menetetyt” kirkollisverot hän tahtoi maksaa takautuvasti takaisin – kultakolikoina. Liittymisen ja lahjoittamisen jälkeen hän yllättäen menehtyi seuraavana päivänä. Tästä kertoi HS ja Iltasanomat. Lahjoituksen käytämme alueen lapsiperheiden hyväksi.