20.01. Onneksi olkoon: Sebastian | Palaute
Koko Helsinki

Vartsikan virtuaaliurut toistavat oikeiden huippu-urkujen ääniä

Vartiokylän seurakunta

14.01.2022, 11:55 /  päivitetty 14.01.2022, 21:33
Katri Vanhamäki ja Hanna Järvinen istumassa Vartiokylän digiurkujen penkillä koskettimisto taustalla näkyen

Uudet virtuaaliset urut on saatu käyttöön Vartiokylän kirkossa. Näissä Hollannissa valmistetuissa uruissa ei ole pillejä, vaan soittimen sisältämään tietokoneeseen on tallennettu useiden eri tyyppisten urkujen äänikertoja.

– Urkumusiikki ja urkujenrakennus kulkevat käsi kädessä, mutta maantieteellisiä ja historiallisia eroja eri aikakausien ja maiden välillä on paljon. Esimerkiksi ranskalainen romantiikan ajan urkumusiikki vaatii ihan erilaista soitinta kuin vaikkapa italialainen barokkimusiikki, jotta se kuulostaisi mahdollisimman hyvältä ja oikealta – siis siltä, miltä säveltäjä on tarkoittanut, Vartiokylän seurakunnan kanttori Katri Vanhamäki kertoo.

–Toisaalta kirkkojen soittimet voidaan harvoin rakentaa siten, että ne toimisivat tinkimättömästi jossakin tyylissä. Tällöin osa urkumusiikista olisi hyvin hankalaa tai mahdotonta toteuttaa.

Virtuaaliurkuihin on tallennettu historiallisesti merkittävien, keskenään erilaisten urkujen ääniä. Näitä oikean soittimen pilli kerrallaan äänitettyjä virtuaalisia mallinnuksia kutsutaan sampleiksi. Virtuaaliuruilla urkuri voi esimerkiksi valita Bachin urkumusiikkia varten saksalaiset barokkiurkujen äänet ja virityksen yksityiskohdat käyttöönsä ilman kompromisseja.

Mitä urkuja Vartsikan urkujen tietokoneen uumeniin on tallennettu?

–Pääsamplet ovat ranskalais-romanttiset Cavaille-Coll -urut Caenin St. Etienne-kirkosta Ranskasta sekä maineikkaat barokkiajan Silbermann-urut Freibergin St. Petri -kirkosta Saksasta. Lisäksi mukana on joitakin pienempiä, kuten urkupositiivi continuo-tehtäviä varten.

Kun uudet mekaaniset urut olisivat maksaneet vähintään 300 000 euroa, niin virtuaaliurut irtosivat asennuksineen 60 000 eurolla. Ratkaisuun päädyttiin seurakuntayhtymässä siis säästösyistä. Vartiokylän kanttorit saivat vaikuttaa virtuaaliurkujen yksityiskohtien suunnitteluun yhdessä Helsingin seurakuntayhtymän urkuasiantuntijaryhmän kanssa.

–Ääni ja musiikki ovat värähtelyä ilmassa. Musiikkihan koetaan kuuloaistin lisäksi myös kehossa. Virtuaaliuruissa ääni tulee kaiuttimista, joten samanlaista värähtelyä kuin fyysisestä soittimesta ei digiuruista saa. Äänentoiston rakentaminen vaikuttaakin aivan keskeisesti virtuaaliurkujen sointiin tilassa. Sitäkään ei vielä tiedetä, miten hyvin virtuaaliurut kestävät aikaa tai minkälaista huoltotarvetta niihin vuosien varrella tulee – kyse on kuitenkin elektroniikasta, Katri Vanhamäki miettii.

Millaista virtuaaliurkuja on soittaa?

-Sinänsä samanlaista kuin oikeillakin uruilla, mutta meillä kanttoreilla on paljon uuttakin opittavaa soittimen hallinnasta ja eri samplejen käytöstä. On vaikea vielä arvioida, tulevatko virtuaaliurut yleistymään. Tällä hetkellä sellaiset ovat tilapäiskäytössä Lauttasaaren kirkon väistötiloissa, meillä ne ovat ensimmäiset pysyvästi kirkkoon sijoitetut pääkaupunkiseudulla. Muualta Suomesta virtuaaliurkuja löytyy kirkkojen ja seurakuntatilojen lisäksi urkurien harjoitussoittimina kodeista.

Mitä Vartsikan vanhoille pilliuruille tapahtuu?

-Ne purettiin urkuparvelta syksyllä. Tiensä päähän tulleet pilliurut eivät menneet huutokaupassa kaupaksi, joten niiden materiaalit kierrätettiin. Urkuparvelta vapautunutta tilaa voi remontoinnin jälkeen käyttää työpisteenä tai vaikka toimituskeskusteluissa. Uudet urut ovat nykyaikaiseen tapaan alhaalla, jolloin kanttori johtaa jumalanpalveluksen musiikkia lähellä seurakuntalaisia.

Haluatko kuunnella digiurkuja?

Varaa paikkasi Ravintola Organumista 13.2. klo 14-18!


Teksti: Outi Jaakkola

Kuvat: Outi Jaakkola, Hanna Järvinen ja Timo Vikman

Neljästä yksityiskohtakuvasta koottu kollaasi Digiurkujen koskettimista ja nupeista sekä kanttorit urkujen äärellä
Vartiokylän seurakunnan kanttorit Katri Vanhamäki (vas.) ja Hanna Järvinen eivät ole koskaan päässeet soittamaan digiurkuihin tallennetuilla alkuperäisillä uruilla. Virtuaaliurkujen soittamisessa heilläkin riittää uutta opeteltavaa.