19.04. Onneksi olkoon: Pilvi, Pälvi | Palaute
Koko Helsinki

Yhteisvastuukeräys 2019 nuorten koulutuksen tukemiseen

11.02.2019, 10:22 /  päivitetty 11.02.2019, 10:33
Yhteisvastuukeräys 2019 tukee lasten ja nuorten koulutusta

Köyhien lasten määrä Suomessa on kasvussa. Noin joka kymmenes lapsi elää pienituloisessa perheessä, mikä tarkoittaa noin 120 000 lasta.

Monien nuorten kohdalla unelmien ammatti on vaarassa jäädä haaveeksi, jos perheellä ei ole varaa maksaa opinnoista aiheutuvia kustannuksia, kuten tietokonetta, oppikirjoja tai ammatillisissa opinnoissa tarvittavia välineitä.

Maailman pahimmilla katastrofialueilla monet lapset ja nuoret ovat menettäneet lähes kaiken tutun ja turvallisen, kun he ovat joutuneet pakenemaan luonnonkatastrofeja ja konflikteja. Tulevaisuus näyttää toivottomalta ja oma merkitys maailmassa on usvan peitossa, kun koulunkäynti keskeytyy. Myös muuttuneet ilmasto-olosuhteet vaikeuttavat ruoantuotantoa, karjanhoitoa sekä lasten ja nuorten koulunkäyntiä, kun perheet joutuvat muuttamaan veden ja tuoreen laidunmaan perässä.

****

Suomessa vuoden 2019 yhteisvastuuvaroin tuetaan vähävaraisten lasten ja nuorten opiskelua esimerkiksi avustamalla maksullisten opiskeluvälineiden hankinnassa Kirkon diakoniarahaston kautta. Lisäksi diakoniarahaston avustuksilla tuetaan taloudellisesti eri syistä vaikeassa tilanteessa eläviä ihmisiä. Keräysvaroja käytetään myös monipuoliseen avustustyöhön paikallisseurakuntien kautta.

Ulkomailla yhteisvastuuvaroin autetaan katastrofien ja konfliktien aiheuttamissa hätätilanteissa pahiten kärsineitä ihmisiä, tänä vuonna erityisesti nuoria. Keräysvaroin tuetaan koulunsa keskeyttämään joutuneiden oppilaiden paluuta takaisin kouluun, jaetaan koulu- ja hygieniatarvikkeita sekä autetaan koulumaksuissa. Syrjäseuduille koulutetaan lisää päteviä opettajia ja rakennetaan turvallisia kouluja. Avun vie perille Kirkon Ulkomaanapu.

Voit lahjoittaa suoraan

Yhteisvastuukeräykseen

Pohjola-Pankki

FI14 5000 0120 2362 28

Nordea

FI16 2089 1800 0067 75

Aktia

FI82 4055 0010 4148 41

Saaja: Yhteisvastuukeräys

Viite: 308281

Kiitos tuestasi!