14.02. Onneksi olkoon: Voitto, Tino, Valentin | Palaute
Koko Helsinki

Yhteisvastuukeräys 2025 Pitäjänmäen seurakunnassa– Lahjoita nuorten hyväksi

Pitäjänmäen seurakunta

28.01.2025, 11:16 /  päivitetty 29.01.2025, 10:29
Pieni tuki oikeaan aikaan oikeassa paikassa – ja mitä tahansa hyvää voi tapahtua. Osallistu ja lahjoita Yhteisvastuukeräykselle Pitäjänmäen seurakunnassa, niin tuet nuoria kohti omia unelmiaan.
Kaksi nuorta neonkeltaiset huomioliivit päällään varastohallissa.

Tukea nuorten tulevaisuuteen

Yhteisvastuukeräys 2025 auttaa nuoria Suomessa ja maailman kriisialueilla, jotta jokaisella nuorella olisi olosuhteista riippumatta mahdollisuus toivoa ja unelmoida sekä toimia ja rakentaa hyvää ja turvallista tulevaisuutta.

20 % tuotoista suunnataan vuosittain valittavaan kohteeseen Suomessa. Vuoden 2025 kumppanina toimii Suomen Partiolaiset. Kerättyjen varojen avulla poistetaan muun muassa taloudellisia esteitä, jotta mahdollisimman moni nuori voisi osallistua partiotoimintaan, kuten leireille ja retkille. Lisäksi kehitetään tapoja tavoittaa nuoria, joilla ei vielä ole merkityksellistä harrastusta.

30 % keräystuotosta ohjataan Suomen evankelis-luterilaisille seurakunnille kunkin seurakunnan oman alueen nuorten tukemiseen sekä muuhun paikallisesti tehtävään sosiaaliseen auttamistyöhön kaikkein heikoimmassa asemassa olevien hyväksi.

50 % keräystuotosta ohjataan Kirkon Ulkomaanavun katastrofirahastoon, joka tarjoaa elintärkeää apua maailman kriisialueilla. Keräysvaroilla mahdollistetaan esimerkiksi nuorten koulunkäynnin jatkuminen kriisialueilla ja rakennetaan heille parempia edellytyksiä turvalliselle ja toiveikkaalle tulevaisuudelle.


Yhteisvastuu – 75 vuotta lähimmäisenrakkauden asialla

‍Yhteisvastuukeräys on ollut tärkeä osa suomalaista auttamisen kulttuuria jo 75 vuoden ajan. Se syntyi tarpeesta auttaa hädänalaisia perheitä sodan jälkeisessä Suomessa ja on sittemmin laajentunut kattamaan sekä kotimaan että kansainvälisen diakonian kohteita.

Yhteisvastuukeräyksen juhlavuoden suojelijana toimii tasavallan presidentti Alexander Stubb. Yhteisvastuupiispana on arkkipiispa Tapio Luoma.


Neljä naista kahden lapsen kanssa Keski-Afrikan tasavallassa, keskellä 20-vuotias Soureya.
Koulutus ja toimeentulo antavat mahdollisuuksia nuorille naisille Keski-Afrikan tasavallassa. Kuva: KUA















Yhteisvastuukeräyksen avaus sunnuntaina 2.2.2025



Kynttilänpäivän messu Pitäjänmäen kirkossa su 2.2. klo 10

Liturgina Maika Vuori, saarnaa Haka Kekäläinen, kanttorina Pilvi Listo-Tervaportti ja suntiona Marko Himanen.

Lapsille musiikkipyhäkoulu messun aikana klo 10-11 perhekellarissa muskariopettajamme Heidi Saarikosken johdolla.

Messun kolehti ohjataan Yhteisvastuukeräykseen.

Messun jälkeen lounas Yhteisvastuukeräyksen hyväksi. Tarjolla vapaaehtoistemme valmistamaa lohikeittoa ja köyhiä ritareita kahvin kanssa. Hinta 10 euroa sis. lounaan kahvin ja leivonnaisen tai pelkkä kahvi ja leivonnainen 4 euroa.


Vaivatun vaellus – Yhteisvastuukonsertti su 2.2. klo 16 Pitäjänmäen kirkossa

Juhani Haapasalon sovittama Vaivatun vaellus -laulusarja Siionin virsistä sovitettuna baritonille ja pianolle.

Elämä – matka – vaellus. Joskus raskasta vaivaisen vaellusta, mutta usein myös suurta virkistystä ja iloa.

Tule kanssamme Vaivatun vaellukselle, laaksoihin ja kukkuloille. Matkaeväänä armo, matkasauvana risti.

Lauluja tulkitsevat laulutaiteilija Esa Ruuttunen ja pianotaitelija Risto Lauriala.

Vapaa pääsy, ohjelma 20 euroa Yhteisvastuukeräyksen hyväksi.


Tee avusta totta.

Auta nuoria kohti valoisampaa tulevaisuutta Suomessa ja maailmalla.