20.09. Onneksi olkoon: Varpu, Vaula | Palaute | På svenska | In English

Koko Helsinki

‍Adventti tuo joulun odotuksen

21.11.2018, 14:20
Adventti-sana juontuu latinankielisestä ilmaisusta adventus Domini, Herran tuleminen. Kirkkovuosi alkaa ensimmäisestä adventista, joka sijoittuu yleensä marraskuun loppuun tai joulukuun alkuun. Adventin tarkoitus on valmistaa meitä joulun eli Jeesuksen syntymäjuhlan viettoon.

Kristilliseen perinteeseemme kuuluu neljä adventtisunnuntaita, joihin kaikkiin liittyy oma kertomuksensa. Ensimmäiseen adventtiin kuuluu palmusunnuntain kertomus aasilla ratsastavasta Jeesuksesta. Kirkoissa lauletaan Hoosianna eli virsikirjan virsi numero 1. Juhlan liturginen väri on valkoinen.

Toinen adventtisunnuntai liittyy puolestaan Kristuksen toiseen tulemiseen. Kolmannen adventin päähenkilönä on Johannes Kastaja, joka kehotti meitä katumukseen ja parannukseen. Neljäs adventti on omistettu lasta odottavalle Marialle. Juhlan liturginen väri on violetti tai sininen.

Adventtipaasto

Adventista jouluun on vanhastaan vietetty niin sanottua adventtipaastoa eli pientä paastoa. Adventtipaaston kautta voi halutessaan kohdistaa ajatuksiaan kohti joulun sanomaa. Paasto valmistaa ihmisen jouluherkkuja notkuvan juhlapöydän ääreen.

Adventin aikana kirkot täyttyvät tapahtumista

Adventin aikaan Helsingin seurakunnissa tapahtuu paljon. Kirkot täyttyvät konserteista, Suomen lähetysseuran Kauneimmat joululaulut kutsuvat laulamaan tuttuja ja uusia joululauluja. Perheen pienimmille on erilaisia askartelutapahtumia ja joulupolkuja. Joululahjoja ja herkkuja voi hankkia joulumyyjäisistä. Jouluna muistetaan myös vähävaraisia ja yksinäisä, muistamalla heitä esimerkiksi Joulupuu-keräyksen kautta.