22.12. Onneksi olkoon: Raafael | Palaute
Koko Helsinki

Mikä pienelle nimeksi?

17.04.2024, 11:19
Ennen kastejuhlaa on mietittävä Pienelle nimi. Nimen antaminen on vanhempien vastuullinen tehtävä. Nimeä valittaessa kannattaa muistaa, että lapsi käyttää sitä sekä kasvaessaan että aikuisena, todennäköisesti koko elämänsä ajan. Kannattaa siis miettiä, että Pieni voi kantaa nimeä ylpeänä myös silloin kun on iso.

Kasteen yhteydessä pappi piirtää ristinmerkin Pienen kasvojen ja rinnan päälle. Siitä nimi ristiäiset. Kansankielessä myös nimen antamista yleensä on alettu kutsua ristimiseksi. Nimen mainitseminen kasteen yhteydessä on tärkeää, sillä Jumala kutsuu Pientä nimeltä. Pappi ei kuitenkaan anna lapselle nimeä, vaan vanhemmat. Nimi vahvistetaan vasta, kun se merkitään kirkonkirjoihin tai valtion väestörekisteriin.

Etunimiä saa olla jopa neljä

Vaikka vanhemmat päättävät lapsen nimen, sitä määrää myös nimilaki (945/2017). Sen mukaan meillä suomalaisilla saa olla jopa neljä etunimeä. Nimi ei saa olla sopimaton eikä sen käyttö saa aiheuttaa ilmeistä haittaa. Uuden nimilain mukaan lapselle voi antaa nimen jonkun muun valtion nimikäytännön mukaan. Etunimeksi voidaan hyväksyä nimi, joka on vakiintuneesti käytössä kyseisellä sukupuolella. Sukunimeä ei myöskään saa antaa etunimeksi eikä sisaruksia tai puolisisaruksia voi kastaa toistensa kaimoiksi. Uusi etu- ja sukunimilaki astui voimaan 1.1.2019. Lue siitä lisää täältä.

Sukunimi

Jos Pienen vanhemmilla on hänen syntyessään yhteinen sukunimi, Pieni saa sen myös.

Jos sen sijaan naimisissa olevilla vanhemmilla on eri sukunimi, he voivat yhdessä päättää, kumman sukunimen Pieni saa. Näin voidaan tehdä myös avoliitossa, jos vanhemmuus on vahvistettu. Uusi sukunimilaki mahdollistaa myös sen, että Pieni voi saada molempien vanhempien sukunimet tai sukunimiyhdistelmän.

Saman perheen lapsilla tulee olla sama sukunimi, mikäli molemmat vanhemmat ovat heidän huoltajiaan. Jos vain toinen vanhemmista on lapsen huoltaja, hänellä on oikeus päättää lapsen sukunimestä.