19.04. Onneksi olkoon: Pilvi, Pälvi | Palaute
Koko Helsinki

Mikä rippikoulu on?

12.09.2023, 15:27
Rippikoulussa tarjoamme osallistujille turvallisen ympäristön ajankohtaisten elämänkysymysten käsittelyyn.

Nuorten rippikouluun pääsee sinä vuonna, jonka aikana täyttää 15 vuotta. Ilmoittautumisaika Helsingin rippikouluihin on edellisen vuoden lokakuussa.

Rippikoulun voi käydä myös aikuisena. Tietoja aikuisten ryhmistä ja yksityisrippikoulusta saa paikallisesta seurakunnasta.

Ripari on matka

Nuoret saavat vaikuttaa oman rippikoulunsa sisältöön: lähtökohtana ovat juuri tämän rippikouluryhmän elämään ja uskoon liittyvät kysymykset.

Lue myös: Mitä rippikoulussa tehdään?

Monet saavat riparilla uusia kavereita ja tutustuvat vanhoihin kavereihin uudella tavalla. Muistot jäävät mieleen pitkäksi aikaa, ehkä loppuelämäksi. Unohtumattomia elämyksiä saattavat olla kaverit, isoset, leikit, laulut, keskustelut, hiljentymiset, luontohetket, kaikenlainen yhdessä vietetty aika.

Ripari on matka, jonka aikana osallistutaan monipuolisesti seurakunnan toimintaan. Riparilla opitaan uutta kristinuskosta ja syvennetään ennestään opittua tietoa, koetaan pyhyyttä ja iloa. On tilaa opetella hoitamaan hengellistä elämäänsä toimien, hiljentyen ja osallistuen.

Kristinuskon merkityksen etsiminen osana nuoren omaa elämää on oleellinen osa rippikoulua. Rippikoulu ja konfirmaatio vahvistavat uskoa ja rohkaisevat elämään kristittynä.

Rippikoulun käynyt saa oikeuden toimia kummina, käydä itsenäisesti ehtoollisella ja mennä naimisiin kirkossa. Lisäksi saa oikeuden äänestää kirkollisissa vaaleissa ja asettua täysi-ikäisenä niissä ehdolle.

Rippikoulussa noudatetaan Rippikoulusuunnitelmaa 2017.

Lue myös: Miten rippikoulu käydään ja muita usein kysyttyjä kysymyksiä rippikoulusta