22.12. Onneksi olkoon: Raafael | Palaute
Koko Helsinki

Uratarina: ”Lapset antavat niin paljon energiaa”

Henkilöstöosasto

10.10.2023, 12:21

”Lapsista saa ammenttua itselle valtavasti energiaa. On hienoa nähdä, mitä kaikkea vuodessa voi heidän kanssaan tapahtua, millaisia ahaa-elämyksiä heissä syntyy”, hehkuttaa Lauttasaaren seurakunnan lastenohjaaja ja työalavastaava Joel Niemi, 30.

Lastenleirien apuohjaajuus ja isosena toimiminen oli osa Joel Niemen nuoruutta. Siitä syntyi halu työskennellä seurakunnassa. Varsinainen pukkaus alalle tapahtui siviilipalveluksen myötä vuonna 2016 Lauttasaaren seurakunnassa. Vastuutehtävät liittyivät, toivotusti, lapsi- ja perhetyöhön.

”Sitä kautta innostuin alasta lisää ja jäin 1,5 vuodeksi tekemään tuntityöhommia iltapäiväkerhoissa. Sitten sain vuoden pestin määräaikaisena ip-kerhonohjaajana – ja 2019 vakituisen paikan lastenohjaajana”, Niemi kertoo.

Toki lopputuloseen vaikutti se, että vuosien varrella hän suoritti alan ammattitutkinnon eli opiskeli ja valmistui lastenohjaajaksi.

Elokuussa 2022 hän aloitti seurakunnan varhaiskasvatus- ja perhetyön tiimivastaavana.

Alan perinteinen naisvaltaisuus ei ole ollut koskaan ongelma.

”Olen joskus aiemmin kohdannut ’ai sä oletkin mies’ -kommentteja, mutta en koskaan Lauttasaaressa. Yhdeksän hengen tiimimme lastenohjaajistamme miehiä on puolet, mikä on hieno juttu!”

Ai sä oletkin mies’ ei ole ollut koskaan ongelma.

Lauttasaaressa nimenomaan iltapäiväkerhot toimivat isolla volyymillä: kerholaisia on 100. Tiimin lastenohjaajista kolme pyörittää ip-kerhoa, yksi perhekerhoa ja muutama on mukana sekä päiväkerhon että ip-kerhon vetämisessä.

Tiimivastaavan oma työaika jakautuu Lauttasaaressa kohtalaisen tasan byrokratian ja käytännön kesken: aamupäivät kuluvat usein hallinnollisissa tehtävissä, iltapäivät ip-kerhonohjaajana. Hallintoon kuuluu työaika- ja sisältösuunnittelua, tuntien syöttämistä järjestelmiin, yhteydenpitoa huoltajiin, kouluihin, päiväkoteihin ja muihin seurakuntiin.

”Yhdessä jakaminen tarjoaa vertaistukea ja nostaa esiin parhaat uudet ideat – niin meidän omassa tiimissä kuin kuukausittaisissa tapaamisissa muiden Helsingin seurakuntien varhaiskasvatusvastaavien kanssa.”

Hyvässä tiimissä nousevat esiin hyvät ideat.

Lapsiperheiden kansoittamalla alueella varhaiskasvatusta arvostetaan paljon, Joel Niemi kiittelee. Lauttasaaren seurakunnassa työalan tiimi on työyhteisön suurin.

Varhaiskasvatuksen kyseenalaistetusta yleistilanteesta huolimatta asiat ovatkin Lauttasaaren seurakunnassa hyvin. Työntekijöiden määrä on saatu mukautettua kerholaisten määrään. Toki sijaisten löytäminen vaikkapa sairastumistilanteessa aiheuttaa tiimivastaavalle päänvaivaa.

Haasteita työssä tuovat tällä hetkellä kiusaamistilanteet ja se, miten muuttuvaa maailmantilannetta käsitellään lasten kanssa.

”Moni asia näkyy leikkien kautta. Viimeisen vuoden aikana muun muassa sotaleikit ovat lisääntyneet. Tärkeää onkin päivittäisten tapahtumien ja kokemusten jakaminen yhdessä kotien kanssa. Iltapäiväkerholaisia ei enää välttämättä haeta paikan päältä, joten yhteydenpito puhelimitse, tekstiviestein tai sähköpostitse on tärkeää.”

On hienoa tukea lapsen oppimisympäristöä, jossa hän voi kehittyä omana itsenään.

Tulevaisuuden suhteen Joel Niemellä on kuitenkin vielä visioita.

”Viihdyn tässä työyhteisössä todella hyvin ja haluaisin olla täällä töissä vielä pitkään. Mutta sosionomin tutkinnon myötä voisin ehkä tehdä töitä myös nuorisotyönkin puolella.”

Ja kirkko tarjoaa hänen mukaansa hyviä koulutusmahdollisuuksia alan johtajuuksiin asti.

”Mutta juuri nyt on hienoa olla mahdollistamassa lapsille turvallista oppimisympäristöä, jossa voi olla, kasvaa ja kehittyä omana itsenään. Ja imeä itseen osa siitä iloa positiivista energiaa, jonka he tästä kaikesta saavat.”


Teksti: Erja Saarinen
Kuva: Anna Uotila