Kysymys nykyiseen työhön päätymisestä kirvoittaa häneltä hersyvän naurun.

”Se on niin monien sattumusten summa – ja johdatusta. Tosin olen myös hakenut rohkeasti omaa paikkaa, opiskellut aina lisää löytääkseni tarvittavia palikoita.”

Merkonomiopintojen jälkeen hän muutti Keski-Suomesta Helsinkiin opiskelemaan koulunkäyntiavustajaksi. Töitä löytyi kehitysvammaisten parista, sivuroolissa oli myös jouluradiosarjan teko.

Muiden kannustus rohkaisi kulkemaan eteenpäin. Merkittävä käänne oli metrotunnelin mainos, jossa HelsinkiMissio muistutti: joka toinen päivä ikäihminen tekee itsemurhan. Se antoi viimeisen silauksen päätökselle hakeutua sosionomiopintoihin.

”Olisin halunnut erikoistua vanhustyöhön, mutta siihen ei valitettavasti löytynyt riittävästi muita kiinnostuneita. Valitsin mielenterveys- ja päihdeopinnot, koska ajattelin sen koskettavan ihmisryhmiä laaja-alaisesti”, Kuokkanen kertoo.

Sitten ystäväni kertoi käyneensä ”minun työhaastattelussa”.

Koulutuksella löytyi töitä diakonina, sitten syntyivät lapset.

”Kotivuosina totesin haluavani jotain ’muuta’. Rukouksissa lupasin antaa kaikki lahjani tuon ’muun’ käyttöön. Tosin lisäsin mukaan toiveen lähietäisyydestä kotiin, että voisin polkeä töihin pyörällä”, hän naurahtaa.

”Jonkin ajan päästä ystäväni kertoi käyneensä ’minun työhaastattelussa’. Häntä oli suositeltu ruotsinkielisen seurakunnan kahvilan vastaavaksi, joutui siitä luopumaan, koska oli muuttamassa pois pääkaupunkiseudulta. Hän piti paikkaa minulle sopivana – olin muun muassa järjestänyt kotivuosina ravintolapäiviä – ja kuulemma jutteli haastattelussa enemmän minusta kuin itsestään.”

”Ruotsinkielisyyden haasteellisuudesta huolimatta otin yhteyttä ja sain paikan.”

Ja työpaikkakin sijaitsi lopulta muutamien kilometrien päässä kodista.

Kaikki se, mitä olin aiemmin tehnyt ja opiskellut, toi tähän työhön vankkaa pohjaa.

Kahvilassa Kuokkanen sai toteuttaa omia visioitaan, rakentaa perheystävällisen olohuoneen. Apuna oli lievästi kehitysvammaisia ja etsivän nuorisotyön kautta tulleita työharjoittelijoita.

Muutaman vuoden jälkeen tuli korona – ja yhden naisen yt:t. Sen jälkeen löytyi ensin töitä pääemäntänä Petruksen seurakunnasta, sitten Myllypuron elintarvikejakelusta.

Syksyllä 2020 haettiin yhteisökoordinaattoria Stadin safkaan, Helsingin kaupungin ja Helsingin seurakuntayhtymän yhteishankkeeseen, jossa kehitetään 71 toimijan kanssa helsinkiläistä ruoka-apua ja hävikkiruoan hyödyntämistä. Toiminta vakiintui pysyväksi tammikuusta 2021 alkaen.

”Saatuani paikan tajusin, että kaikki aiemmat työni ja opiskelut toivat tälle työlle vankkaa pohjaa”, muun muassa valmentavaa johtajuutta opiskellut Kuokkanen kertoo.

Hävikkiruuan hyödyntäminen edellyttää luovuutta.

”Olen aina ollut kiinnostunut leipomisesta, ruoanlaitosta, erilaisista ruokakulttuureista ja kokeillut mielelläni uusia reseptejä. Hävikin hyödyntäminen ja tähteistä kokkailu tuo sopivaa lisähaastetta. Nyt hävikkiruoan parissa työskennellessä on kiinnostavaa seurata, miten ammattilaiset toteuttavat omaa luovuuttaan.”

Erityisen antoisaa Kuokkasesta on olla auttajien auttaja.

”Kuuntelen ruoka-aputoimijoiden tarpeita ja pyrin yhdessä työryhmän kanssa vastaamaan niihin”, Kuokkanen tiivistää. Hän järjestää verkosto- ja vertaistapaamisia ja koulutuksia, joiden aiheet voivat vaihdella turvallisuudesta elintarvikehygieniaan. Tarvittaessa hän tarjoaa myös työnohjauksellisia keskusteluja ja valmennuksia vaikkapa oman yhteisön toiminnan kehittämisestä.

Työnkuvaan kuuluu myös vapaaehtoisten rekrytointi, perehdytys ja toiminnan pyörittäminen; vapaaehtoiset vievät kerran viikossa ruoka-apua suoraan koteihin heille, jotka eivät pääse sitä itse hakemaan.

”Päätavoite on kehittää toimintaa helposti läheltä saatavaksi sekä erilaiset kohderyhmät ja heidän tarpeensa huomioiviksi. Entistä vahvammin pyritään kehittämään myös sitä, että ruoan lisäksi voitaisiin tarjota muutakin: ihmisten oman toimijuuden, osallistuuden ja yhteisöllisyyden vahvistamista.”

Koko ajan täytyy pitää silmät ja korvat auki aistimaan, mitä tarvitaan.

”Luovuutta, joustavuutta, yhteistyökykyä, ongelmaratkaisutaitoa, suostumista keskeneräisyyteen ja siihen, että asiat etenevät välillä todella hitaasti”, Anu Kuokkanen luettelee työssä tarvittavia ominaisuuksia.

Monipuolisen työn sisältöä pitää ja saa suunnitella itse. Se edellyttää kärsivällisyyttä ja rohkeutta kokeilla toimintamalleja, mutta myös valmiutta tarttua nopeasti uusiin haasteisiin.

”Se on etu ja haaste. Koko ajan on pidettävä silmät ja korvat auki aistimaan, mitä tarvitaan. Siinä oppii itsekin koko ajan jotain uutta, mutta itsensä johtamisen ja kehittämisen kysymykset ovat myös haaste.”

Työ on myös sillanrakennusta kirkon ja kaupungin välille.

Palkitsevinta Anu Kuokkaselle on kokemus työn merkityksellisyydestä: tuetaan heikoimmassa asemassa olevia ja samalla hyödynnetään ruokahävikkiä. Tärkeänä hän pitää myös sillanrakentajan roolia kirkon ja kaupungin välillä.

”Tykkään tästä työstä tosi paljon! Koska toimintaa voi jatkuvasti kehittää ja omaa osaamista syventää, en kaipaa nyt minnekään muualle.”

Tosin kun ihmisellä on palo jatkuvaan ihan uuden oppimiseen, ei voi varmaksi tietää, mihin se vielä vie.

Teksti: Erja Saarinen

Kuva: Outi Jaakkola