22.12. Onneksi olkoon: Raafael | Palaute
Hietaniemen hautausmaa

Hautausmaiden hautapaikat

13.12.2022, 10:52
Uusi arkkuhautapaikka luovutetaan vain helsinkiläiselle vainajalle. Hautapaikka luovutetaan ainoastaan kuolintapauksen yhteydessä.
Malmin hautausmaa, kuvaaja Paula Niemelä

Helsingin seurakuntien hautausmaat ovat yleisiä hautausmaita, joihin haudataan Helsingissä kuolleessaan kirjoilla olevia vainajia. Kaikki varaukset tehdään seurakuntayhtymän hautapalveluiden kautta. Hautapaikka luovutetaan ainoastaan kuolintapauksen yhteydessä.

Osassa Helsingin seurakuntayhtymän hautausmaiden kortteleissa on päätetty järjestää yhtenäinen hautojen nurmen perushoito. Näiltä alueilta hautaa varattaessa peritään koko hautaoikeusajalta erikseen vahvistettu perushoitomaksu.

Haudattaessa olemassa olevaan sukuhautaan täytyy seurakuntayhtymän hautapalveluista varmistaa hautaoikeus sekä vapaiden hautasijojen määrä. Jotta hauta voidaan avata arkkuhautausta varten, täytyy omaisten valtuuttaman kiviliikkeen tai hautaustoimiston viimeistään viikkoa ennen hautaamista hoitaa muistomerkin ja mahdollisten reunakivien irrottaminen.

Uuteen hautapaikkaan hautaamisesta sovitaan yhdessä Hautapalveluiden kanssa. Uutta hautapaikkaa on suositeltavaa käydä katsomassa etukäteen hautausmaan edustajan kanssa. Arkkuhautaan voidaan haudata myös uurna/tuhka.

Uudet arkkuhautapaikat hautausmaittain

Näiltä hautausmailta on myös mahdollista lunastaa seurakunnalle palautunut, uudelleen käyttöönotettava arkkuhauta.

Uudet tuhkan hautauspaikat hautausmaittain

Seurakuntayhtymälle palautuneita, uudelleen käyttöönottettavia uurnahautoja voi lunastaa Honkanummen, Malmin ja Östersundomin hautausmailta sekä Maunulan uurnalehdosta.

Hietaniemestä uurnahautoja palautuu satunnaisesti ja niitä luovutetaan pääasiassa helsinkiläisille.

Kallion kirkon uurnaholvista voivat paikan saada helsinkiläiset evankelis-luterilaisten seurakuntien jäsenet. Tuhka voidaan sijoittaa myös suoraan kalliohautaan, jolloin uurnaa ei tarvita.

Kulosaaren hautausmaa on varattu ensisijaisesti Kulosaaressa asuville vainajille.

Hautapaikka muistolehdosta tai sirottelualueelta

Erillisen oman haudan hankkiminen ei ole välttämätöntä. Jokaisella Helsingin seurakuntien hautausmaalla ja tunnustuksettomalla hauta-alueella on muistolehtoja, joihin vainajan tuhka tai uurna voidaan haudata nurmen alle. Alueella on yhteiset muistomerkit, joihin voidaan sijoittaa sinne haudattujen muistolaatat. Kallion kirkon uurnaholviin haudattujen nimilaatat sijoitetaan kirkkosalin seinään.

Hietaniemessä, Honkanummella ja Maunulassa on erillinen sirottelualue, jonne vainajan tuhka sirotellaan niin, etteivät omaiset ole mukana. Korttelissa on yhteinen muistomerkki muistolaattoja varten.

Hautaaminen muualle kuin Helsingin seurakuntayhtymän hautausmaalle. ‍‍