21.12. Onneksi olkoon: Tomi, Tuomas, Tommi, Tuomo | Palaute
Honkanummen hautausmaa

Hautojen hoito

13.12.2024, 11:02

Haudan hoito on hautaoikeuden haltijan vastuulla. Hauta tulee pitää siistinä. Haudan voi hoitaa itse tai antaa seurakuntayhtymän hautainhoitorahaston hoidettavaksi yhdeksi tai useammaksi vuodeksi kerrallaan.

Hautapaikka vaatii hoitamista, kuten nurmikon leikkuuta ja mahdollisten hautakukkien istutusta. Omaisten on nimettävä hautaoikeuden haltija, joka vastaa haudan hoidosta ja edustaa omaisia hautaa koskevissa kysymyksissä.

Hautakortteleissa, jotka on päätetty pitää yhtenäisen hoidon alueina on pakollinen perushoito (pääsääntöisesti nurmen hoito, mutta joissakin kortteleissa on sen sijaan perennapinnan hoito). Pakollisen perushoidon tulee olla voimassa yhtenevän ajan haudan hallinta-ajan kanssa. Esimerkiksi Maunulan uurnalehdossa perushoito on pakollinen kaikissa kortteleissa, pois lukien sirottelualue ja muistolehdot. Seurakuntayhtymä hoitaa hauta-alueet muistolehdoissa ja sirottelualueilla, joissa ei ole erillisiä hautapaikkoja. Perushoito ei sisällä kukkia eikä koske omaisten istuttamia kukkia.

Haudan voi hoitaa itse tai antaa seurakuntayhtymän hautainhoitorahaston hoidettavaksi yhdeksi tai useammaksi vuodeksi kerrallaan. Jos haudalle ei ole tehty hoitosopimusta, ei hautaa seurakuntayhtymän puolelta hoideta. Hoidosta voi myös sopia hautoja hoitavan yrityksen kanssa.

Haudalle ei saa istuttaa puita, isoja pensaita tai perennoita, jotka leviävät runsaasti. Kasvivalinnoissa on hyvä huomioida kasvien lopullinen kasvukorkeus ja leveys. Kasvit eivät saa kasvaa niin suuriksi, että ne häiritsevät naapurihautoja. Hautausmaan henkilökunta voi poistaa liian suuriksi kasvaneet kasvit.

Hautausmailla hoitosesonki alkaa heti lumien sulamisen jälkeen mittavilla siivous- ja kunnostustöillä.

Voit tilata haudan hoidon kyseisen hautausmaan toimistosta, seurakuntayhtymän hautapalveluista tai sähköisellä lomakkeella. Jotta haudalle voidaan tilata hoito, täytyy haudan hallinta-ajan olla voimassa vähintään haluttua hoitosopimusta vastaavalle ajalle. Tilatessasi hoidon sähköisellä lomakkeella, lähetämme tarjousmuotoisen laskun postitse noin kuukauden kuluessa. Hoito maksetaan kerralla koko hoitoajalta ja hoito astuu voimaan, kun maksusuoritus on kirjautunut järjestelmäämme. Emme lähetä tarjouslaskuista maksumuistutuksia. Hinta määräytyy haudan tyypin ja koon sekä valitun hoitoajan mukaan voimassaolevasta hinnastosta.

Olemme yhteydessä sinuun, mikäli tarvitset lisätietoa tai meillä on kysyttävää sinulta.

Lue lisätietoa hautojen hoitosopimuksista.