Kallion seurakunta rakentaa hengellisen hostellin
Kallion seurakunta
Vuoden viimeisessä kokouksessaan Kallion seurakuntaneuvosto päätti strategian vuosiksi 2025–2030, antaen samalla “rakennusluvan” hengelliselle hostellille.
Toimintaympäristöä leimaavat sekä runsas muuttoliike, että 19–39-vuotiaiden merkittävä osuus (47%) Kallion seurakunnan jäsenistä. Kallio on myös kokoaan suurempi, ”henkinen kotiseurakunta” monille.
Visioksi strategiaan on kirjattu: ”Tavoitteemme on, että Kallion seurakunta on yhä useammalle alueemme asukkaalle merkityksellinen yhteisö, jossa kokea Jumalan rakkautta ja vahvistua hänen yhteydessään. Tätä varten rakennamme seurakunnassa hengellistä hostellia, johon jokainen on tervetullut levähtämään ja toimimaan itselleen sopivaksi ajaksi ja sopivalla tavalla.”
Toiminnan vahvoja kivijalkoja seurakunnassa ovat alttari, eli messujen monimuotoisuus ja määrä, sekä ihmisarvoa aina puolustava oikeudenmukaisuus. Nämä ovat edelleenkin vahvassa roolissa. Uutuutena keskitytään nyt ”hengelliseen hostelliin”, mikä strategiassa määritellään näin: ”Seurakunta on hengellinen hostelli, jonne voi tulla käymään ja tutustumaan; hiljentymään tai viihtymään. Muuttoliike alueella luo alati kehittyvän yhteisön, jossa jokaiselle on paikka.”
Kallion seurakunta tunnetaan yhteiskunnallisena toimijana, tasa-arvon ja ihmisen luovuttamana puolustajana. Strategian mukaisesti jatkossa vahvistetaan yhdessä tekemistä, liitytään entistä vahvemmin alueen muiden toimijoiden kanssa, pidetään esillä heikoimpien ääntä, sekä kasvatetaan yhdessä tekemistä mahdollistamalla seurakuntalaisten omaa toimintaa yhteisen hyvän rakentajina.
Luovuttamattomina arvoina pidetään jo edelliseltä strategiakaudelta tutut armo, rohkeus ja yhdenvertaisuus.
Alppilan kirkkokorttelia halutaan kehittää
Kallion seurakunta on irtisanonut vuokrasopimuksensa Alppilan kirkosta 30.6.2024 päättyväksi. Kiinteistön omistava Helsingin seurakuntayhtymä ja kaupunki jatkavat yhteisneuvotteluja kirkkokorttelin kehittämiseksi.
Yhteinen kirkkoneuvosto on päättänyt kokouksessaan 2.12.2024 esittää yhteiselle kirkkovaltuustolle, että se myöntää kiinteistöjohtajalle luvan maksaa tarvittaessa Helsingin kaupungille tontin jäljellä oleva kauppahinnan osa kokonaisuudessaan. Samoin se esittää valtuuksien myöntämistä kiinteistöosastolle kirkkokiinteistön kehittämistä varten kaavamuutoksen ja myynnin valmistelun avulla. Mahdollinen kiinteistön tai rakennuksen myynti tuodaan erikseen päätettäväksi.
Seurakuntaneuvosto keskusteli kokouksessaan yhtymän suunnitelmista kirkkokiinteistön osalta.
Kunniamerkki Pia Pihlajalle
Seurakuntaneuvoston jäsen Pia Pihlaja palkittiin luottamustoimistaan Helsingin seurakuntayhtymän ansiomerkillä. Pihlaja on kolmannen kauden neuvoston jäsen ja ollut keskeisessä roolissa seurakunnan strategiatyöryhmässä sekä kuluvan että uuden strategian valmistelussa. Lisäksi hän on antanut merkittävää viestinnällistä osaamistaan seurakunnan käyttöön vuosien ajan.