Kiitos, kun lahjoitit jouluiloa!
Kallion seurakunta
Rakenna joulupuu -keräyksessä toteutettiin lapsen, nuoren tai perheen lahjakorttitoiveita. Lahjakortteja annettiin yhteensä 78 kappaletta ja niiden yhteissumma oli noin 3 800 euroa.
Joulukukkia ilahduttamaan palvelutalon ja kotipalvelun asukkaita lahjoitettiin yhteensä 50 kappaletta. Lahja lähimmäiselle keräyksessä saatiin 50 paria villasukkia lämmittämään lahjansaajien jalkoja ja mieltä. Sen lisäksi tarvitseville lahjoitettiin lapasia, suklaata ja kahvia muutamia kassillisia.
"Antaessaan ihmiset haluavat tuoda iloa perheiden jouluun. Ruoka on kallistunut ja monet muut tavarat, joten lahjoitukset ovat tosi tärkeitä monessa vähävaraisessa perheessä. Myös asumistuen pienennykset tiukentavat ihmisten taloutta. Lahjoitusten saajat ovat olleet todella onnellisia, kun saavat järjestettyä joulun perheelle, siis ostettua lapsille lahjoja ja koko perheelle jouluruokaa", kertoo Kallion seurakunnan johtava diakoniatyöntekijä Anne Mäki-Kokkila.
Tänäkin vuonna seurakuntalaisten lahjoituksen toivat monille joulun.
Edelleen voi lahjoittaa Kallion vähäosaisille
Edelleen on mahdollisuus muistaa Kallion alueen vähäosaisia. Lahjoitustilille kertyneet varat käytetään elämässään hätään joutuneiden ihmisten tilanteen parantamiseksi. Kirkon auttamistyön ammattilaiset, diakoniatyöntekijät, vastaavat avun perillemenosta.
Helsingin seurakuntien diakoniatyön yhteinen lahjoitustili: FI49 1237 3000 1756 76. Viite 2037 kohdistaa avustuksesi Kallion seurakuntaan. Voit lahjoittaa myös MobilePay-sovelluksella, numero on: 56383.