Kauneimmat Joululaulut Kannelmäen kirkossa
Kannelmäen seurakunta
Laula yhdessä ja tee hyvää!
Kauneimpia Joululauluja kanssasi laulamassa ovat pappi Kaisa Hirvonen ja kanttori Anne Myllylä. Lauluja säestää vaskikvintetti Väärä Vitonen
Suomen Lähetysseuran Kauneimmat Joululaulut kaikuvat maailman lasten puolesta jo yli 50. kertaa. Lähetysseura tukee ihmisiä kriisien, luonnonkatastrofien ja sotien keskellä.
Kambodžassa tulvat ja myrskyt aiheuttavat suuria tuhoja vuosittain. Kuvassa ovat kambodžalaiset Thinita, 10, ja Karona, 14. He ovat perheineen saaneet myrskytuhojen vuoksi ruoka-apua. Lapset kertovat, että naapurin katto hajosi viime vuonna. Heitä pelottaa, kun on kova myrsky. Kambodžassa ilmastonmuutos on aiheuttanut ääriolosuhteita. Säätilat vaihtelevat äärimmäisestä kuivuudesta tuhoisiin myrskyihin ja tulviin.
”Kun on kuuma, opiskelen yhtä ahkerasti, mutta silloin en leiki ulkona. On liian kuuma”, Karona kertoo. ”Kuumaan aikaan ei voi olla paljon ulkona, vaan pysyttelen yleensä kotona pihapiirin varjossa. Viime vuonna oli niin kuuma, että oli vaikeaa viljellä ruokaa”, Thinita jatkaa.
Rajut myrskyt aiheuttavat tuhoa ja pelkoa. Esimerkiksi Kambodžassa ukkosmyrskyissä kuoli viime vuonna 84 ihmistä. ”Kerran oli niin kova myrsky, että puutarhan viljelyksistä osa tuhoutui ja puita kaatui. Kun on myrsky, pitää olla kotona sisällä turvassa. Naapurin kattokin hajosi viime vuonna myrskyssä. Kova myrsky pelottaa”, Karona ja Thinita kertovat.
Samalla kun laulat itsellesi joulun tunnelmaa, voit auttaa kaikkein heikoimmassa asemassa olevia, Thinitan ja Karonan kaltaisia maailman lapsia.
Tervetuloa!
Järjestäjä: Kannelmäen seurakunta
Yhteyshenkilö: Kaisa Hirvonen
Puhelin: 09 2340 3818
Sähköposti: kaisa.hirvonen@evl.fi