Sisällä on asunut suru toista viikkoa ennen tyttären lähtöä. Ajatus kuukausien erossa olemisesta nostattaa kyyneleet silmiin auton ratissa tai musiikin soidessa, vaikka se on vasta surun ennakointia. Tytölle siitä ei voi puhua, hän kaipaa kotimaata, kavereita ja isäänsä. Erossa elämisen murhe on kannettava itse.

Hiljaisuudessa hän on tunnustellut, miltä suru tuntuu. Tumma ja pehmeärajainen, pumpulipallomainen, kiinniotettaessa liikkuu poispäin. Surun pumpulipallon voi unohtaa välillä, mutta ei se katoa. Hyvien ja innostavien hetkien tullessa se vierii taka-alalle, mutta jossain siellä se viettää aikaansa.

Ainoa, mikä pallonkaltaiseen suruun auttaa, on rukous. Pidä Sinä huolta minun rakkaimmistani, hän toistelee ikonin edessä. Kuva ei vastaa, mutta rauha täyttää sisimmän ja hajottaa surun pumpulipallon kevyeksi kantaa.

Lue lisää Pala taivasta -tekstejä täältä