Hiljaisuudessa en saa sen paremmin rauhaa, koska sisäinen ääneni sattuu olemaan harvinaisen puheliasta sorttia. Etenkin aamuyöstä neljän aikoihin se on oikein elementissään.

Silti olen vuoden mittaan onnistunut löytämään omat pikku keitaani, joissa ajatuksia voi hetken huuhtoa mielestään. Ne keitaat ovat ihan jotain muuta kuin sanoja:

Pam-pam-leffat. Hyvästi draama ja mutkikkaat juonet. Tervetuloa vauhti ja vaaralliset tilanteet! Vähän naposteltavaa ja paljon ruutia. Poikien kanssa olemme kuluttaneet kaikki viisi Pirates of the Caribbian -leffaa kyllästäen itsemme laivoilla ja upotetuilla aarteilla. Popcornia ja sipsejä, ilman kännyköitä ja multitaskausta. Vain Jack Sparrow saa olla äänessä.

Pentukuume. Jokikisen naapuruston koiran kohdalla käännyn ympäri ja rapsutelen sen turkkia. Hauvelit kai oppivat ainakin noin 20 sanaa, mutta mitä siitä. Eikö pääasia ole karvaturrin läsnäolo, pallon heittely ja ojien nuohoaminen? Milloin meille muuttaa nelijalkainen perheenjäsen? Poden pahaa akuuttia pentukuumetta.

Koronataide. Joka paikassa on värejä, vettä ja tahroja. Maalaaminen on sairaan epäsiistiä, varsinkin lasten kanssa, mutta maalaamme silti. Palettina kertakäyttölautanen, värit maitokaupasta. Koronataiteella ei ehkä ole saumaa päästä gallerioihin, mutta se tuo uutta valoa pieneen ahtaaseen huoneeseen, jota kutsutaan aivoikseni.

Miten sinä puhallat ulos korona-ahdistusta? Anna vinkki!

Koronataide merirosvoteemalla.

Tomas Tranströmer kuvaa tätä hieman tyylikkäämmin:

Trött på alla som kommer med ord, ord men inget språk
for jag till den snötäckta ön.
Det vilda har inga ord.
De oskrivna sidorna breder ut sig åt alla håll!
Jag stöter på spåren av rådjursklövar i snön.
Språk men inga ord.

Nina Österholm, informatör

Käännös: Outi Jaakkola