Olen jutellut monien sellaisten ihmisten kanssa, joita en omassa arjessani kohtaisi, kertoo yksi Palvelevan puhelimen päivystäjistä.

– Se laajentaa omaa maailmankuvaani.

Päivystäjät eivät esiinny jutussa omalla nimellään, koska työtä tehdään anonyymisti. Soittaja ei tiedä päivystäjästä edes nimeä, eikä hänen tarvitse kertoa itsestäänkään mitään, mitä ei halua. Puhelimessa ihminen kohdataan sellaisena kuin hän on, ilman ennakkoluuloja.

– Puhelimen päässä on paljon yksinäisiä soittajia, joille saatan olla ainut keskustelukontakti koko päivän aikana. Sitten on paljon hankalissa elämäntilanteissa olevia ihmisiä. Toisinaan soittajalla on itsetuhoisia ajatuksia. Välillä soittaja pyytää minua rukoilemaan puolestaan, toinen päivystäjä kertoo.

Päivystysvuoron aikana käydään läpi monia tunteita ja elämänvaiheita. Vapaaehtoiset päivystäjät koulutetaan tehtävään. Näiden lisäksi on kursseja ja seminaareja, joissa omaa osaamista voi kehittää.

– Olen käynyt antoisia keskusteluja päivystäjäkollegoiden kanssa, kertoo yksi päivystäjä.

– Koulutukset ovat olleet erinomaisia. Niihin kuuluu luentoja psykologiasta, fysiologiasta ja ihmisten kohtaamisesta. Eri kaupunkien päivystäjät voivat tavata toisiaan vuosittain kirkon keskusteluavun neuvottelupäivillä.

Päivystystyön herättämiä tunteita puretaan työnohjauksissa, ja työssä kehittyy koko ajan.

On kuitenkin tärkeää pitää huolta omasta jaksamisestaan. Jos omassa elämässä on meneillään suura myllerryksiä, resurssit eivät välttämättä riitä toisten kuuntelemiseen.

– Soittajalle tulee antaa tilaa puhua. Hän on keskustelun päähenkilö, summaa yksi päivystäjä.

– Minusta on tärkeää, että voin kulkea hetken soittajan vierellä, tukea häntä ja kenties auttaa häntä oivaltamaan jotain tärkeää.

Vaikka työ tuntuu joskus raskaalta, se koetaan hyvin mielekkääksi. Eräs päivystäjä kertoo tunteistaan:

– Omat kokemukseni ovat enimmäkseen positiivisia. Tunnen saaneeni itse enemmän kuin olen antanut. Jotkut soittajat kiittelevät saamastaan ajasta ja kokevat voimaantuneensa. Vuoron jälkeen puolenyön maissa ajelen kotiin iloisena katsellen hiljaista kaupunkia.

Teksti: Ella Luoma