19.04. Onneksi olkoon: Pilvi, Pälvi | Palaute
Malmin seurakunta

Kauneimmat joululaulut Malmin seurakunnassa

29.11.2022, 15:55 /  päivitetty 08.12.2022, 10:36
Kauneimmat Joululaulut on Suomen suurin musiikkitapahtuma ja ne raikuvat tänä jouluna 50. kerran. Juhlavuoden kunniaksi Malmin seurakunnan jouluilme kääriytyy joululauluihin.
Kauneimmat joululaulut 50 vuotta teksti ja taustalla sanoja eri joululauluista

Lauletaan joulumieli kaikille

Kun Kauneimmat Joululaulut soivat, samalla autetaan myös Lähetysseuran työtä kaikkein heikoimmassa asemassa olevien auttamiseksi. Lähetysseuran tavoitteena on, että jokaisella lapsella etnisyyteen ja uskontoon katsomatta olisi toivoa ja oikeus parempaan tulevaisuuteen.

Kauneimmat Joululaulut -keräys kohdistuu köyhyyden poistamiseen. Varoilla parannetaan kehitysmaiden äitiysterveyttä ja lasten mahdollisuuksia puhtaaseen veteen, ravintoon, turvaan ja koulutukseen.

Kauneimmat Joululaulut on nykyisin suomalainen perinne, joka laulattaa adventista loppiaiseen eri puolilla maata. Kauneimpia Joululauluja lauletaan kirkkojen lisäksi muun muassa kuppiloissa, kauppakeskuksissa ja kouluissa. Tämän lisäksi Kauneimpia Joululauluja kokoontuvat laulamaan myös ulkosuomalaiset eri puolilla maailmaa.

• Kauneimmat joululaulut to 8.12. klo 14–15 Puistolan kirkossa. Laulattamassa kanttori Timo Olli. Joulupuurotarjoilu.

• Kauneimmat joululaulut to 8.12. klo 14–15 Malmin kirkossa. Laulattamassa Elina Tofferi, mukana Malmin kirkkokuorolaisia. Joulupuurotarjoilu.

• Kauneimmat joululaulut to 8.12. klo 14–14.45 Viikin kirkossa. Laulattamassa Mari Torri-Tuominen ja Riitta Koivisto, juontajana Niina Karhu. Joulupuurotarjoilu.

• Lasten kauneimmat joululaulut la 10.12. klo 16–16.45 Viikin kirkossa. Lasten kauneimmissa joululauluissa lauletaan ja leikitään, sekä kuullaan lapsikuoro Pihlajanmarjoja. Laulattamassa kanttori Mari Torri-Tuominen, mukana musisoimassa pianisti Taru Ritavesi. Urkuja soittaa koululainen Mimosa Tasala. Juonto Jukka Holopainen. Missiokerhon myyntipöytä kirkon eteisessä.

• Lasten kauneimmat joululaulut 11.12. klo 15 Malmin kirkossa. Laulattamassa kanttorit Kaisu Rauhamaa ja Elina Tofferi. Mukana Nuottilinnut- ja Tuulenpesä-kuorot. Juonto Laura-Elina Koivisto.

• Kauneimmat joululaulut su 11.12. klo 18–19 Siltamäen seurakuntakodissa. Laulattamassa kanttori Elina Tofferi, mukana Malmin kirkkokuoro.

• Kauneimmat joululaulut su 11.12. klo 18–19 Puistolan kirkossa. Laulattamassa Kaisu Rauhamaa, mukana musisoimassa Aila Hettula, oboe, sekä Elina Vaittinen, laulu. Lähetyspiirin myyntipöytä seurakuntasalissa.

• Kauneimmat joululaulut ulkona to 15.12. klo 18–19 Alppikylän huipulla, Suurmetsäntie 15. Laulattamassa Markus Kopperoinen ja Aleksi Vainikka, mukana Töölö Brassin vaskiyhtye. Vaskiyhtyeellä säävaraus. Glögitarjoilu.

• Lasten kauneimmat joululaulut la 17.12. klo 15–15.45 Puistolan kirkossa. Laulattamassa Tiia Maria Saari, mukana Puistolan kirkon lapsikuoro Laulupuu, juonto Kirsi Ojansuu-Kaunisto.

• Kauneimmat joululaulut la 17.12. klo 16–17 Malmin kirkossa. Laulattamassa Lissu Elenius, mukana musisoimassa Heidi Hämäläinen ja Elina Kaikkonen, juonto Markku Arola.

• Kauneimmat joululaulut 18.12. klo 16–17 Pihlajamäen kirkossa. Laulattamassa kanttori Timo Olli, mukana Post Iucundam -kuoro, juonto Sari Hakuri.

• Kauneimmat joululaulut ulkona 18.12.2022 klo 18–19 Malmin kirkon pihalla. Laulattamassa Lissu Elenius.

• Kauneimmat joululaulut bändin kanssa su 18.12. klo 18–19 Viikin kirkossa. Juhlavuottaan viettävä, juuri uuden levyn julkaissut Petri Laaksonen luo tunnelmaa omilla lauluillaan. Mukana taitavat muusikot Antti Vuori ja Jaakko Kämäräinen, sekä nuorta polvea edustava Miika Vintturi. Kanttori Mari Torri-Tuominen liidaa yhteislaulua. Jotkut laulut lauletaan urkujen ja bändin yhteisellä säestyksellä. Tervetuloa mukaan laulamaan! Tilaisuus striimataan Malmin seurakunnan verkkosivuille. Yhteislaulun lisäksi kuulemme laulaja Petri Laaksosen omia joulun lauluja. Missiokerhon myyntipöytä kirkon eteisessä.

• Kauneimmat joululaulut ti 20.12. klo 18–19 Tapulin seurakuntakodissa. Laulattamassa kanttori Timo Olli, mukana Post Iucundam -kuoro, juonto Markus Kopperoinen.

• Kauneimmat joululaulut ti 21.12. klo 13.15–14.15 Vuorensyrjän palvelutalossa, Vuorensyrjä 7, Laulattamassa Elina Tofferi, juonto Timo Ahoinpelto.

• Kauneimmat joululaulut ke 21.12. klo 18.30–19.30 Tapanilan kirkossa. Juontajana ja musiikin johtajana Antti Nieminen. Ennen tilaisuutta joulupuurotarjoilu Tapanilan kirkon pihalla klo 16.30 alkaen. Tapahtuma on osa Tapanila-seuran Elävä Adventtikalenteri -sarjaa. Joka ilta puoli seitsemältä jossakin päin Tapanilaa avataan luukku.

Lisäksi eri kielillä pääsee laulamaan Malmin kirkossa 15.12:

• International Christmas Songs 15.12. klo 18–19.30 Malmin kirkossa. Every year before Christmas we sing International Christmas Songs. Where ever you are from, come to anticipate and celebrate Christmas together. You are warmly welcome! - Joka vuosi ennen joulua laulamme yhdessä joululauluja eri kielillä. Mistä oletkin kotoisin, tule juhlimaan joulua ja joulun odotusta kansainvälisessä hengessä. Glögi- ja piparitarjoilu kirkon aulassa ennen tilaisuutta klo 17:30 alkaen. - We will sing Christmas songs in different languages. We serve warm glögi starting 5:30 pm.