13.07. Onneksi olkoon: Joel, Ilari, Lari | Palaute ↗
Mikaelin seurakunta

Saapasveteraani
Juha Kasari: Jokainen nuori kaipaa tulla kohdatuksi

18.10.2023, 14:50
Juha Kasari ulkona

Pitkään erityisnuorisotyössä toiminut Juha Kasari on jäämässä eläkkeelle Mikaelin seurakunnasta. Hän on tullut tutuksi itähelsinkiläisille nuorille niin kouluissa, kaduilla kuin rippikoulussa yli 37 vuoden aikana. Hän uskookin, että alueen ihmiset ja nuoret tarvitsevat sellaisia ihmisiä, jotka ovat tuttuja pidemmältä ajalta.

-Aina on ollut nuoria, jotka putoavat kelkasta. Monella se johtuu kotiolosuhteista. Kun nuori huomaa, ettei pärjää, hän hakee tukea jostain muualta, samanlaisista kavereista.

Juha Kasari kertoo, että kontulalaisen koulun maahanmuuttajataustainen kuraattori viestitti jo vuosia sitten, että lapset tarvitsisivat läksytukea. Jos kielen kanssa ei pärjää, putoaa kyydistä. Erityisesti se näkyy pojissa, jotka ottavat helposti nyrkit avuksi.

Jos kielen kanssa ei pärjää, otetaan helposti nyrkit avuksi.

-Sillä tavalla he yrittävät osoittaa, että ovat jotakin ja tulevat nähdyksi ja omassa porukassa hyväksytyiksi. Sama ilmiö on edelleen olemassa.

Hän sanoo, että median viime aikoina esillä pitämistä katujengeistä hänellä ei ole kokemusta, vaan on siinä asiassa tiedotusvälineiden varassa.

Mitä aikuiset voisivat tehdä auttaakseen nuoria ja ehkäistäkseen ongelmia?

-Nuorille voi jutella, olla ystävällinen, huomata heidät. Myös maahanmuuttajataustaiset. Minulla on ollut tapana kysyä, miten menee, mitä sulle kuuluu. Muutama vuosi sitten aloin saada vastakysymyksiä: entä mitä sulle kuuluu? Olin siitä ihan häkeltynyt. Eivät nuoret enää pidä aikuisia rajoittavana ja ikävänä ihmisryhmänä. Itse olisin nuorena pelästynyt, jos ope olisi kysynyt, että miten sulla menee, hän hymyilee.

Juha Kasari onkin sitä mieltä, että suurimmalla osalla nuoria on nykyisin asiat paremmin kuin ennen, ja heillä on enemmän turvaverkkoja kuin niinä vuosina, jolloin Saapas-toiminta aloitettiin.

-Nuorilla tunteet leiskuvat. Kun he kokevat tulevansa kohdatuiksi, niin sillä on ratkaiseva merkitys. Olisi tärkeää luoda kontaktia aikaisessa vaiheessa, ennen kuin ongelmat kärjistyvät.

Kun nuoret kokevat tulevansa kohdatuiksi, sillä on ratkaiseva merkitys.

Hän kertoo yökahvilasta, jota pidettiin yli 30 vuotta sitten. Siellä oli vilkasta, tappeluita ja alkoholinkäyttöä. Sitten selvisi, että viisi kahvilassa käyvää nuorta oli tulossa Juhan riparille.

-Ajattelin että taitaa tulla vilkas leiri. Mutta nuoret totesivat, että ei me tutulle ihmiselle olla hankalia. Sen jälkeen aloimme haastatella nuoret aina ennen riparia. Se nostaa kynnystä häiriköintiin.

-Kannattaa muistaa, että jos sinuun lähtökohtaisesti suhtaudutaan niin että olet jotain negatiivista, se herättää vastareaktion: No, sitten olenkin sellainen! Eli ei pidä lähteä tuomitsemaan ja kritisoimaan, vaan kuuntelemaan ja arvostamaan. Aikuisen hyvä sana voi kantaa läpi koko elämän, hän muistuttaa.

Rippikoulu tekisi hyvää niille, jotka eivät sinne tule.

Yhä useammalla nuorella on kavereita, jotka eivät mene rippikouluun, koska maailma on muuttunut.

-Rippikouluun tulee vain motivoituneita nuoria. Emme välttämättä enää tavoita heitä, joille rippikoulu voisi olla todella merkittävä kokemus. Saamamme palautteen perusteella nuoret ovat kokeneet, että ensimmäistä kertaa elämässä heitä ei kiusattu ja heidät otettiin vastaan sellaisina kuin he ovat. Joidenkin nuorten kohdalla näkee, että sillä on ollut suuri merkitys: elämään on tullut valoa tulevaisuuden suhteen.

Myös koulut ovat tärkeä yhteistyökumppani seurakunnalle: on arvokasta, että luodaan yhteisiä pelisääntöjä, jotta yhteistyö olisi jatkossakin mahdollista. Pelisääntöjen pitää palvella molempia.

– Kyllä täällä Mikaelin seurakunnan alueella koulut mielellään ottavat vastaan apua ja tukea. Lisääkin toivottaisiin. Onhan se opettajalle mahdotonta huomioida 25 oppilasta yhtaikaa. Jotkut ottavat luokassa enemmän tilaa, ja toiset jäävät varjoon.

Juha Kasarille itselleen koulu ei maistunut. Hän tuplasi parikin luokkaa kotikaupungissaan Kouvolassa.

-Kun menin mukaan seurakunnan nuoriin, sain palautetta kaverilta, että olen hyvä kuuntelija. Siitä tuli ajatus, että voisin suuntautua seurakuntatyöhön. Tein toki muutakin, mutta valmistuin noin 15 vuotta sitten seurakuntakuraattoriksi, jolla oli myös diakonin paperit. Halusin Helsinkiin, mutta ainoa paikka, joka oli silloin auki, oli erityisnuorisotyötä Kontulassa. Pohdin, onko minusta siihen ollenkaan, varsinkaan kun en ollut siihen suuntautunut. Muutaman vuoden kuluttua tajusin, että tämähän se on mun juttuni. Kokemus on kantanut työuran loppuun asti.

Teksti ja kuva: Outi Jaakkola