Mittavan elämäntyön Itä-Helsingin seurakuntaelämässä tehnyt rovasti Sirkka Kuula nukkui pois lyhyesti sairastettuaan 10.2.2024, täytettyään muutamaa päivää aiemmin 84 vuotta.

Sirkan työtehtävät alkoivat Herttoniemen seurakunnassa 1960-luvun alkuvuosina teologian ylioppilaana. Kun Vartiokylän seurakunta erotettiin itsenäiseksi seurakunnaksi vuonna 1965, Sirkka jäi siihen toimimaan seurakuntalehtorina, sillä tuolloin aika ei vielä ollut kypsä naispappeudelle. Hänen miehensä Pentti Kuula toimi samassa seurakunnassa kanttorina.

Kuten nuoret teologit usein, Sirkka aloitti nuoriso- ja rippikoulutyössä. Monet itähelsinkiläiset rippikoululaissukupolvet muistavat hänet nuorten toiminnasta kaupungissa sekä leireiltä ja retkiltä. Lasten Suviranta ry:n leirikeskus Pornaisissa oli yleensä leirien kohteena. Sirkka vastuulla oli henkilökunnan rekrytointi sinne kesiksi. Hänestä jäi tuolta ajalta mieleen erityisesti järjestelykyky ja tarttuminen mihin tahansa toimeen. Leireillä sujui niin ruoanlaitto ja tiskaus kuin myös raamattuhetket ja hartaudet. Nuoret retkeläiset hän myös sai vauhdikkaasti hoitamaan yhteisiä asioita. Erityisnuorisotyö Saapas tuli Helsingissä kuvioon 1970-luvun lopulla, jolloin Sirkka osallistui vapaaehtoisten avustajien koulutukseen ottaen mukaan myös nuoria aikuisia omasta seurakunnastaan.

Vuoden 1981 alusta Vartiokylän seurakunnasta erotettiin Mellunkylän kaupunginosan alue uudeksi saman nimiseksi seurakunnaksi. Tuohon seurakuntaan siirtyi myös Sirkka. Uudessa seurakunnassa hänellä oli mahdollisuus siirtyä uudelle työalalle; yhteiskunnalliseen työhön. Tästä työmuodosta tuli hänelle todellinen innostuksen kohde. Hän työskenteli aktiivisesti sellaisten ihmisten parissa, jotka olivat perhepäivähoidon, sosiaalitoimen, mielenterveystyön ja jopa poliisin kanssa tekemisisissä. Tällä saralla monet hyvät asiat saivat alkunsa, esimerkiksi ns. etsivä työ Kontulan ja Vesalan alueilla. Yhteydenpito muiden toimijoiden kanssa mahdollisti seurakunnan aktiivisen yhteistyön kaupungin kanssa. Vaellusrippikoulut mahdollistivat itähelsinkiläisten nuorten pääsyn Lappiin kokemaan luomakunnan kauneutta, erämaassa elämistä ja vanhassa tukkikämpässä asumista. Aikuisille Sirkka järjesti myös vastaavia ”omatoimileirejä”, joissa päivän vaelluksen jälkeen illalla keskustelupiirissä pohdittiin yhteiskunnallisia asioita ja Raamatun sanomaa. Leireille osallistuminen ei muodostunut kenellekään osallistujista taloudelliseksi ongelmaksi – ikä ja kuntokaan eivät olleet osallistumisen esteenä. Sirkka itse nautti myös talvisesta Lapin luonnosta sekä mm. avantouinnista.

Yksi Sirkan elämän ehdottomista kohokohdista oli viimeinkin pappisviran aukeaminen naisteologeille. Sirkka sai pappisvihkimyksen vuonna 1988 ja oli siitä riemuissaan; ”Nyt saan kastaa, vihkiä ja siunata, kuten miespuoliset kollegat tähän asti.”

Inkeri ja inkeriläiset nousivat ajankohtaisiksi 1990-luvun alussa. Seurakunnat Suomessa hakivat sieltä ystävyysseurakuntia. Yhteistyössä Malmin ja Roihuvuoren seurakuntien kanssa Sirkka toimi ystävyystoiminnan uranuurtajana seurakunnassamme luodessaan suhteet Tyrön seurakuntaan Pietarin ulkopuolella. Aktiivisesti hän osallistui Tyrön kirkon remonttiprojektiin sekä toimitti avustuksia seurakunnan jäsenille monilukuisilla seurakuntalaisten retkillä itärajan tuolle puolen. Yhteydenpito jatkui, vaikka suomea puhuvien seurakuntalaisten määrä Tyrössä väheni. Sirkka sai saarnata Tyrön kirkossa, vaikka Inkerin kirkko ei naispappeutta hyväksykään! Yhteistyön aikana moni tyröläinen muutti Suomeen, jolloin Sirkka tuki heitä perustamalla paluumuuttajille kerhon ja raamattupiirin.

Sirkka oli työlleen omistautunut, sitkeä ja sisukas, ja nautti työn antamista haasteista. Hän oli aktiivinen keskustelija ja piti kovasti, mikäli vastapuoli kyseenalaisti hänen ajatuksiaan ja tarjosi vasta-argumentteja.

Sirkka jätti neljän vuosikymmenen kestäneen uransa aikana lähtemättömän jäljen itäisen Helsingin seurakunnalliseen elämään. Hänen lähellään olleet jäävät kaipaamaan hänen räiskyvää persoonaansa ja siunaavat häntä taivasmatkalla.

Maija-Liisa Seppä ja Ami Lainela

Sirkan ystäviä ja aktiivisia seurakuntalaisia monen vuoden ajalta.