Vironkielinen seurakuntayhteisö muuttaa Itä-Helsinkiin: ”Rohkealla mielellä uuteen alkuun”

08.05.2025, 08:45

Dagmar Öunap Mikaelin kirkon pihalla. Sini-musta-valkoiset lainekuvat reunoilla

Vironkielinen seurakuntayhteisö on ollut osa Helsingin hengellistä elämää jo 35 vuoden ajan. Aluksi jumalanpalveluksia pidettiin kerran kuussa, mutta vuodesta 2001 lähtien toiminnan kotipesänä on ollut Alppilan kirkko, josta nyt joudutaan luopumaan.

Uudet tilat on tarjonnut Itä-Helsingissä toimiva Mikaelin seurakunta. Ainakin alkuun jumalanpalvelukset pidetään Puotilan kappelissa. Muu toimintaa suunnitellaan osittain Vartiokylän kirkkoon ja osittain Mikaelinkirkkoon.

Noin 150-henkisen seurakuntayhteisön ainoa palkattu työntekijä Suomessa on kanttorin koulutuksen täällä saanut Dagmar Õunap, joka on asunut maassa jo yli 20 vuotta. Hänen tittelinsä on seurakuntakoordinaattori, eli käytännössä hän vastaa työn organisoinnista eri-ikäisten seurakuntalaisten parissa.

– Vieraassa maassa asuessa yhteisöllisyys on erityisen tärkeää. Yhdessä tekeminen niin kirkollisten kuin kulttuuristen asioiden parissa tuo voimaa arkeen. Toimintaa pyöritetään suurelta osin vapaaehtoisvoimin, mutta esimerkiksi kerhonvetäjät toimivat palkkioperusteisesti. Papit vierailevat seurakunnassa Virosta, ja sieltä käsin toimii myös Zoomin kautta kokoontuva raamattupiiri. Mukana on ollut vironkielisiä osallistujia myös Brysselistä asti, Õunap kertoo.

Usein suunnittelemme tapahtumia yhdessä vapaaehtoisten kanssa. Esimerkiksi Jutukohvik eli Tarinakahvila toimii vapaaehtoisten voimin.

Vilkas seurakuntaelämä tarjoaa vironkielisille säännöllisiä jumalanpalveluksia viroksi, musiikki- ja kulttuuritoimintaa, harrastusryhmiä, piiritapaamisia sekä keskusteluiltoja. Aikuisrippikouluja järjestetään kahdesti vuodessa, keväällä ja syksyllä. Toiminnan keskiössä ovat lapset: tarjolla on vironkieliset liikuntakerhot 3–5-vuotiaille ja 6–10-vuotiaille, muskari 3–6-vuotiaille, kansantanssin perheryhmä sekä perhekerho.

Vironkieliset eivät ole vetäytyneet omaksi saarekkeekseen, vaan ovat tehneet tiivistä yhteistyötä muun muassa Kallion seurakunnan kanssa.

– Teemme yhteistyötä myös Viron suurlähetystön ja Suomessa toimivien Viro-seurojen kanssa, esimerkiksi konserttien muodossa. Nuorten kerho toteutetaan vironkielisen opetusseuran kanssa, Õunap mainitsee.

Koska virolaiset ovat laulava ja tanssiva kansa, kaksikieliset yhteislaulutilaisuudet ovat suosittuja. Dagmar Õunap on pitänyt myös kaksikielistä ukulelekerhoa. Kansantanssiryhmä treenaa kesällä Tallinnassa pidettäville tanssi- ja laulujuhlille.

Suomessa asuminen tarjoaa virolaisille monia mahdollisuuksia, mutta myös haasteita.

– Monet ovat tulleet Suomeen työn, opiskelun tai perhesyiden vuoksi. Sopeutuminen sujuu usein hyvin, mutta kielimuuri ja yksinäisyys voivat tuoda haasteita. Monille vironkielisille seurakuntaan tuleminen on kuitenkin kynnys, mutta yleensä yhteisöllisyys palkitsee. Meiltä löytyy sekä hengellistä että ei-hengellistä sisältöä. Seurakunnassamme voi elää omaa kulttuuriaan, puhua äidinkieltään ja löytää ystäviä. Tärkeää on myös mahdollisuus auttaa ja saada apua.

Monen perheen todellisuutta on kaksikielisyys. Lapset oppivat päiväkodissa ja koulussa suomea – näin myös Dagmarin omassa perheessä.

– Pidän tärkeänä, että lapset oppivat kotona myös viron kielen ja kasvavat omien juuriensa tuntemiseen.

Itä-Helsingissä asuu paljon vironkielisiä. Se tarjoaa hyvän mahdollisuuden jatkaa ja kehittää toimintaa uudessa ympäristössä.

– Kaikkien täytyy varmasti hieman joustaa, mutta mennään rohkealla mielellä kohti muuttoa! Ajattelimme pitää 35-vuotisjuhlat loppuvuodesta, kun muutto on ohi ja olemme asettuneet uusiin tiloihin.