03.10. Onneksi olkoon: Raimo | Palaute
Munkkiniemen seurakunta

Miten rippikoulu käydään ja muita usein kysyttyjä kysymyksiä rippikoulusta

04.09.2024, 14:14

Miten rippikouluun ilmoittaudutaan?

Seurakunta kutsuu rippikouluun kirjeellä kaikki seuraavana vuonna 15 vuotta täyttävät seurakunnan jäsenet. Kutsukirjeet postitetaan syyskuussa. Ilmoittautuminen tapahtuu seurakunnan sähköisen palvelun kautta lokakuussa. Rippikouluryhmä ilmoitetaan loppuvuodesta, ja rippikoulu alkaa seuraavan vuoden alussa.

Miten rippikoulu käydään eli millaisia vaihtoehtoja on tarjolla?

Rippikoulu käydään usein kesällä noin viikon mittaisella leirillä. Ripariryhmä kokoontuu leiriä edeltävän talven ja kevään aikana ja osallistuu jumalanpalveluksiin ja seurakunnan muuhun toimintaan. Rippikouluja järjestetään kesän lisäksi myös koulun hiihtoloman aikana ja harrastusten parissa (esimerkiksi musiikki, taide, laskettelu ja vaellus). Oman seurakunnan osallistumisjakso kuuluu rippikouluun myös silloin, kun nuori haluaa käydä kristillisen järjestön tai harrastukseen liittyvän rippikoulun.

Rippikoulu on mahdollista käydä myös päiväryhmässä kaupungissa, jolloin yöt nukutaan kotona.

‍Entä jos nuorella on oppimisvaikeuksia tai tai hän viihtyy paremmin pienemmässä ryhmässä?


Monissa Helsingin seurakunnissa on tarjolla pienryhmärippikouluja. Ne on tarkoitettu erilaisille oppijoille ja nuorille, jotka eivät voi osallistua suureen ryhmään ja leirimuotoiseen rippikouluun. Pienryhmärippikoulu on päivämuotoinen (4–5 pv), ja sen suunnittelussa otetaan huomioon nuorten tarpeet ja elämäntilanne. Tapaamiset ovat yleensä 2–5 tuntia kerrallaan eikä opetusta järjestetä kahtena päivänä peräkkäin.

Voit tiedustella pienryhmäripareista kotiseurakuntasi rippikoulutyöntekijältä. Tarvittaessa voit olla yhteydessä seurakuntayhtymän projektipäällikköön Demian Seesjärveen, p. 050 468 1451, demian.seesjarvi@evl.fi, niin mietitään sinulle sopivin vaihtoehto.

Nuoreni on kehitysvammainen. Pääseekö hän rippikouluun?

Kyllä vaan. Kehitysvammaisille nuorille on tarjolla heidän tarpeisiinsa suunnitellut rippikoulut, sekä päivärippikoulu että rippileiri. Myös yksityisrippikoulu on mahdollinen. Rippikouluista erityisesti kehitysvammaisille voi kysellä vammaistyön papilta: heli.ojalehto@evl.fi.

Voiko rippikouluun osallistua, vaikka ei kuulu kirkkoon?

Myös kirkkoon kuulumattomat ovat tervetulleita rippikouluun. Yhteystiedot ilmoittautumisohjeita varten tulee ilmoittaa rippikoulupapille tai kirkkoherranvirastoon, sillä seurakunnalla ei ole kirkkoon kuulumattomien osoitetietoja.

Konfirmoitavan nuoren tulee olla seurakunnan jäsen eli kastettu. Tarvittaessa hänet voidaan kastaa ennen konfirmaatiota, perheen ja papin kanssa yhdessä sopien. Kirkkoon liittymiseksi nuoren on saatava kirjallinen suostumus huoltajiltaan. Jos nuori ei voi tai halua liittyä kirkkoon, on hän tervetullut osallistumaan konfirmaatiojumalanpalvelukseen seurakunnan joukossa.

Voiko osallistua muun kuin oman seurakunnan rippikouluun?

Rippikoulun voi käydä myös muussa kuin omassa seurakunnassa. Kysy lisätietoja ja ohjeita rippikoulun järjestävästä seurakunnasta. Jos osallistujapaikkoja on vähemmän kuin tulijoita, oman seurakunnan jäsenet ovat etusijalla.

Voiko rippikoulun käydä, vaikka ei voi osallistua leiriä edeltäviin tapaamisiin?

Kun rippikouluun ilmoittaudutaan, on hyvä varautua raivaamaan kalenterista tilaa ryhmän yhteisiin tapaamisiin ennen leiriä. Jos tapaamiset osuvat päällekkäin harrastuksen kanssa, sovi hyvissä ajoin käytännön järjestelyistä valmentajan tai harrastusohjaajan kanssa, jotta täysipainoinen osallistuminen ainutkertaiseen rippikouluun on mahdollista.

Leirille meneminen jännittää minua, etenkin kun sinne ei varmaan tule ketään tuttuja. Mikä neuvoksi?

Uusien tilanteiden jännittäminen on luonnollista. Voit ottaa etukäteen yhteyttä alueesi seurakunnan rippikoulutyöntekijöihin niin mietitään sinulle eri vaihtoehdoista sopivin. Rippikoulu on hyvä tilaisuus tutustua uusiin ihmisiin, ja sieltä voi myös löytää uusia kavereita.

En ole saanut kirjettä rippikouluilmoittautumisesta. Miten toimin?


Kirjeet on postitettu ensi vuonna 15 vuotta täyttäville seurakuntien jäsenille. Aina posti ei löydä tietään perille. Ota yhteyttä oman alueesi seurakunnan rippikoulutyöntekijään niin asia selviää.

Mitä rippikoulu maksaa?

Rippikoulujen hinnat vaihtelevat rippikoulutyypin, seurakunnan ja järjestävän tahon mukaan. Leirimuotoinen rippikoulu maksaa muutaman sata euroa. Seurakuntien ja järjestöjen harrastusrippikouluista tulee enemmän kustannuksia. Kaupunkirippikoulut voivat olla ilmaisia tai niissä on muutaman kymmenen euron ruokamaksu. Täsmällisemmät hinnat löytyvät seurakuntien omilta rippikoulusivuilta.

Osallistumismaksu ei ole este käydä rippikoulua, sillä rippikoulumaksusta voi hakea alennusta tai vapautusta oman alueen seurakunnasta.

En osaa puhua paljon suomea. Voinko silti käydä rippikoulun?


Helsingin seurakunnat järjestävät rippikouluja suomen ja ruotsin lisäksi arabian, englannin, kiinan, venäjän ja viron kielillä. Lisätietoja saat vieraskielisen seurakuntatyön työntekijöiltä.‍